Kangasalan seurakunnan rippikoulut kesällä 2020 

Kangasalan seurakunnan rippikoulut järjestetään tänä kesänä poikkeusjärjestelyin korona-tilanteesta johtuen. Seurakunta haluaa taata kaikille nuorille yhtäläisen ja turvallisen mahdollisuuden käydä rippikoulu loppuun.

Rippikoulujen järjestämisessä seurakunta noudattaa yleisiä ohjeita kokoontumiseen liittyen. Tämän vuoksi rippikoulujen intensiivijaksoilla ei tulla ylittämään 50 hengen kokoontumisrajoitusta. Konfirmaatioissa jokaisella nuorella voi kirkossa olla läsnä maksimissaan 9 vierasta, jotta turvavälit voidaan säilyttää.  

Kaikkien ryhmien päivämäärät ovat muuttuneet ja intensiivijaksot lyhentyneet 

Rippikoulun intensiivijakso tarkoittaa joko leiri- tai päiväkoulujaksoa, joka rippikouluun kuuluu. Kaikki rippikouluryhmät ovat saaneet uudet päivämäärät omalle intensiivijaksolleen. Seurakunta noudattaa piispojen ja Kirkkohallituksen ohjeistuksia siitä, että intensiivijaksot ovat vasta juhannuksen jälkeen. Myös konfirmaatiopäivät ovat vaihtuneet. Muuttuneet päivämäärät löytyvät tämän verkkosivun lopusta.

Kaikki intensiivijaksot ovat neljän päivän mittaisia, jotta rippikoulukesä ehditään järjestää pääosin ennen koulujen jatkumista elokuussa. 

Kaikki leirimuotoiset rippikoulut järjestetään Pyysalon leiri- ja tapahtumakeskuksessa 

Lapin ja Viron riparit eivät lähde tänä vuonna matkaan, vaan kaikki leirit järjestetään Kangasalan seurakunnan omassa leirikeskuksessa. Omassa leirikeskuksessa voimme paremmin taata ympäristön, jossa tartunnan riski on matala. Tällä järjestelyllä emme myöskään ole rasittamassa esimerkiksi Lapin sairaanhoitopiiriä, jos jotain yllättävää intensiivijaksolla sattuisi. 

Kesäpäivän ripari järjestetään edelleen Kirkonkylän seurakuntakodilla. 

AB-ryhmät jaetaan kahdeksi eri leiriksi, joiden leirit ovat peräkkäin 

Kolme AB-leiriä (P4AB, P5AB ja P7AB) jaetaan kaikki kahdeksi eri leiriksi. Näin tehdään siksi, ettei minkään leirin henkilömäärä ylitä 50 henkeä leirillä ja Pyysalon leirikeskuksessa voidaan pitää leiriä riittävän väljästi. AB-leirien nuorille ja perheille ilmoitetaan jaosta mahdollisimman pian. Kaverikoodia kunnioitetaan edelleen jakoa tehdessä, eli riparihaussa toivotun kaverin kanssa pääsee edelleen yhteiselle intensiivijaksolle. Jaettujen ryhmien konfirmaatiot ovat myös eri päivinä. 

Rippikoulun lähiopetuspäivä 

Intensiivijakson lisäksi järjestetään yksi lähiopetuspäivä. Rippikouluryhmän ohjaajat ilmoittavat ryhmälleen mahdollisimman pian milloin ja missä seurakunnan tilassa lähiopetuspäivä järjestetään.  

Rippikoulun etäopetus 

Koska intensiivijaksot ovat lyhyempiä, jokaisella ryhmällä on myös etäopetusta. Etäopetus alkaa noin kuukautta ennen intensiivijaksoa ja etäopetuksesta vastaavat rippikouluryhmän ohjaajat. Etäopetus muodostuu itsenäisistä tehtävistä, opetusvideoista ja yhteydenpidosta esimerkiksi rippikouluryhmän WhatsAppissa (jos nuorta ei ole saanut lisätä WhatsApp-ryhmään, hänelle viestitään henkilökohtaisesti). Etäopetuksen on tarkoitus tukea rippikoulun intensiivijaksoa. 

Konfirmaatiot 

Konfirmaatiot järjestetään mahdollisimman pian intensiivijakson jälkeen. Alkuvuoden kolme jo pidettyä rippikoulua (P1, P2, Viro 1) konfirmoidaan alla olevina päivämäärinä.  

Konfirmaatiosta ja niiden vierasmääristä löydät lisätiedon tämän linkin takaa: Kangasalan seurakunnan konfirmaatioiden henkilömäärä

Kaikki konfirmaatiot järjestetään Kangasalan kirkossa. Seurakunta järjestää edelleen ryhmäkuvan ottamisen konfirmaatiossa valokuvausstudion kanssa. Tarkemmat ohjeet valokuvasta tulevat leirikirjeessä. 

 

Rippikoulun hinta 

Rippikoululeirin maksu määräytyy päiväperusteisesti suhteessa Pyysalon leiririppikoulun hintaan, joka normaalisti on 110 € seitsemältä päivältä. Neljän päivän rippikoululeirin maksu Pyysalossa on 62,85€. 

 

Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Rippikouluun ja konfirmaatioon liittyvissä kysymyksissä vastaavat ensisijaisesti rippikouluryhmän omat työntekijät.  

Mikäli poikkeustilanne aiheuttaa terveydellisistä syistä ongelmia rippikoulun käymiseen, ole yhteydessä sähköpostilla rippikoulukoordinaattori Antti Kahraan (antti.kahra@evl.fi). 

 

Rippikoulu on seurakunnan tärkeä työmuoto ja osa suomalaista nuorisokulttuuria. Konfirmaatio on myös tärkeä juhlapäivä nuorelle ja hänen läheisilleen. Kangasalan seurakunta haluaa tarjota laadukkaan rippikoulukokemuksen myös poikkeustilanteen aikana. Uskomme, että voimme saavuttaa tämän tavoitteen myös tänä kesänä, vaikka tilanne onkin hyvin toisenlainen kuin minään muuna kesänä. Kutsumme nuoret mukaan rippikouluun rohkealla ja avoimella mielellä. Tehdään rippikoulusta yhdessä ikimuistoinen! 

Uudet rippikouluaikataulut:  

Pyysalo 1 

  • Konfirmaatio la 27.6. klo 11. 

Pyysalo 2 

  • Konfirmaatio su 28.6. klo 13. 

Viro 1 

  • Konfirmaatio la 4.7. klo 10. 

Pyysalo 3 

  • Leirijakso 22.-25.6. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio la 11.7. klo 11. 

Kesäpäivän ripari 

  • Päiväleirijakso 22.-25.6. Kirkonkylän seurakuntakodilla. 

  • Konfirmaatio su 12.7. klo 13. 

Pyysalo 4 A 

  • Leirijakso 26.-29.6. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio la 18.7. klo 10. 

Pyysalo 4 B 

  • Leirijakso 30.6.-3.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 19.7. klo 10. 

Pyysalo 5 A 

  • Leirijakso 4.-7.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio la 25.7. klo 11. 

Pyysalo 5 B 

  • Leirijakso 8.-11.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 26.7. klo 10. 

Viro 2 

  • Leirijakso 12.-15.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 19.7. klo 13. 

Tunturi 1 

  • Leirijakso 16.-19.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 26.7. klo 13. 

Tunturi 2 

  • Leirijakso 20.-23.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio la 8.8. klo 10. 

Pyysalo 6 

  • Leirijakso 24.-27.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio 1.8. klo 11. 

Viro 3 

  • Leirijakso 28.-31.7. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 9.8. klo 13. 

Pyysalo 7 A 

  • Leirijakso 1.-4.8. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio la 15.8. klo 10. 

Pyysalo 7 B 

  • Leirijakso 5.-8.8. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 16.8. klo 13. 

Pienryhmä 

  • Leirijakso 15.-16.8. Pyysalossa. 

  • Konfirmaatio su 23.8. klo 13. 

 

Julkaistu 13.5.2020 (päivitetty 19.5. konfirmaatioiden osalta)

nuorisotyönohjaaja, rippikoulukoordinaattori

kouluyhteistyö