Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Uudet ja entiset laulajat, sydämellisesti tervetuloa mukaan! Ota rohkeasti yhteyttä kuorojen johtajiin.
Oman kylän kaunis kotikirkko ja sen urkuparvi tulevat kirkkokuorolaisille tutuksi. Kuoro laulaa kotikirkon messussa varsinkin kirkkovuoden juhla-aikoina. Laulamme kirkollisia lauluja, perinteistä ja gospelia, säestyksellisiä ja a cappella. Kirkkokuoro täyttää 150 vuotta syksyllä 2022. Perinteet ovat pitkät.
Perinteikkään kirkkokuoron päätehtävä on rikastuttaa seurakunnan messuja ja jumalanpalveluksia, mutta kuoro esiintyy myös muissa tilaisuuksissa ja pitää omia "laulajaisia" yleisölle kerran kaudessa. Ohjelmisto koostuu perinteisestä jumalanpalvelusmusiikista unohtamatta kuitenkaan hengellisiä lauluja ja gospelia. Nuotinlukutaito on eduksi, muttei välttämätön.
Kirkkokuoro harjoittelee keskiviikkoisin klo 18-19.30 Huutijärven seurakuntakodissa.
Kuoroa johtaa kanttori Jukka Heroja.
Pirteä 4-ääninen Sahalahden kuoro. Laulamme sekä vanhaa että uudempaa hengellistä kuoromusiikkia. Keväällä 2017 kuoro täytti 125 vuotta.
Kuoro harjoittelee Sahalahden srk-talossa (Kurviksenkuja 5) keskiviikkoisin klo 18−19.30.
Kuoroa johtaa kanttori Janne Kyrönlahti.
Kuoro on toiminut jo muutaman vuoden rikastuttamassa seurakunnan messuja ja tapahtumia. Ojelmistoon kuuluu uusia ja vanhoja hengellisiä lauluja, joita laulamme äänissä, laulusta riippuen. Kuoro koostuu nuorekkaista ja iloisista aikuisista – tule mukaan!
Harjoitukset torstaisin alkaen 8.9. klo 18–19.30 Kuhmalahden Pentosalissa (seurakuntatalo, Lehtitie 1).
Kuoroa johtaa kanttori Sannamaria Salli.
Lapsikuoro Melody kutsuu mukaan alakouluikäisiä lapsia. Kuorossa lauletaan, rytmitellään, esiinnytään ja vietetään aikaa yhdessä. Ohjelmisto koostuu hengellisten laulujen lisäksi muistakin lastenlauluista. Ohjelmistoa toteutamme yksiäänisesti, vuorolauluina tai kaksiäänisesti. Soitamme myös erilaisia rytmi- ja melodiasoittimia. Kuoro laulaa kevätkaudella Aarrearkkumessussa palmusunnuntaina 2.4. ja Kuorojen yhteisvastuukonsertissa helatorstaina 18.5 Kangasalan kirkossa. Tervetuloa laulamaan!
Harjoitukset keskiviikkoisin klo 17–18 Perhetalon Siivessä (Tapulintie 2).
Kuoroa johtaa kanttori Sannamaria Salli.
Perinteisiä ja uudempia hengellisiä lauluja päiväsaikaan varttuneen väen kesken. Ikäihmisille mukavaa yhdessäoloa, haasteellistakin laulunharrastusta sekä esiintymisiä seurakunnan tilaisuuksissa ja jumalanpalveluksissa. Teemme myös vierailuja laulamisen merkeissä palvelutaloissa. Tervetuloa myös uudet laulajat!
Päivänkehrä-kuoro kokoontuu torstaisin klo 15−16.30 Kirkonkylän seurakuntakodissa (Tapulintie 2).
Kuoroa johtaa kanttori Janne Kyrönlahti.
Staff toimii Majatalo-illoissa esilaulaja ryhmänä yleensä bändin säestämänä, mutta esittää myös omia musiikkinumeroitaan. Staff-kuorolaiset ovat monipuolisia muusikoita ja osa hallitsee muitakin soittimia. Staff laulaa omiin mikrofoneihin, ja laulajalta odotetaan vastuullisuutta ja esiintymiskokemus on eduksi. Kuorolaisia on yhteensä kymmeniä, mutta yleensä noin 15 laulajaa Majatalo-illan lavalla.
Kuoro harjoittelee joka kuukausi vaihtelevina aikoina ja viikonpäivinä.
Kuoroa johtaa kanttori Jukka Heroja.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä