Leiri- ja tapahtumakeskus Pyysalo
Laadukas vuokra- ja juhlatila

Pyysalontie 23, 36120 Kangasala
70
Leiri- ja tapahtumakeskus Pyysalo on laadukas ja monipuolinen vuokra- ja juhlatila Pirkanmaan Kangasalla. Pyysalossa voi järjestää esimerkiksi leirikoulun, yrityksen koulutus- ja virkistyspäivän tai muun henkilöstötapahtuman. Majoittumaan mahtuu n. 70 henkeä. Vuokraamme Pyysalon leiri- ja tapahtumakeskusta edullisesti ympäri vuoden.
Pyysalo sijaitsee Kangasalan Lihasulassa Vesijärven rannalla. Tila on entinen Veturimiesten liiton lepokoti ja perhemökkialue, joka siirtyi seurakunnan omistukseen vuonna 1998. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 2007 ja palvelee seurakunnan kaikkea leiritoimintaa. Kangasalan keskustaan on matkaa 17 km ja Tampereelle 25 km.
Voit tarpeidesi mukaan vuokrata tilat ilman majoitusta - vaikka saunaillan viettoa varten - tai majoituksen kanssa. Katso tarkemmat tiedot hinnastostamme ja vapaat varausajankohdat varauskalenterista. Pyysalon leirikeskus on yksityisaluetta, joten ilman varausta alueelle ei voi tulla. Pyysalossa järjestetään mm. kesäisin kaikille avoimet juhannusjuhlat ja perheiden päiviä, jolloin piha-alueet ovat käytettävissä.
Tarkempi tilojen kuvaus
Alueelta löytyy viisi majoitusmökkiä, kaksi erillistä rantasaunaa (iso ja pieni "perhesauna"), leirikirkko, kota ja grillikatos. Suurella piha-alueella on pysäköintitilat, kentät niin jalkapallolle kuin rantalentopallolle, useampaan eri peliin sopiva monitoimikenttä, frisbeegolfrata sekä uimaranta ja liki kilometri rantaviivaa.
- kolmessa kerroksessa yhteensä 1600 m2
- kappeli (50 hlö)
- sauna
- takkahuone
- keittiö ja ruokasali (70 hlö)
- pelisali
- 2 kpl hyvillä esitystekniikoilla varustettua luokkatilaa (30 hlö/luokka)
- toimisto
- huoltotilat
- majoitustilat
Majoitus
Solut päärakennuksessa (yht. 66 majoituspaikkaa)
- yhteensä 5 solua
- jokaisessa solussa omat wc/suihkutilat
- 3-4 huonetta/solu (yht. 16 huonetta, huom. huhtikuussa 2025 valmistuu lisää huoneita jolloin huoneita on yhteensä 21)
- 4 sänkyä/huone (poikkeuksena yhdessä huoneessa 2 sänkyä)
Majoitusmökit (käytössä kesäisin, 6 majoituspaikkaa)
- 4 mökkiä
- jokaisessa mökissä 2 sänkyä
- wc/suihkutilat päärakennuksessa
Järvimaisemien keskellä
Ison päärakennuksen ympäriltä löytyy mm. neljä mökkiä, kolme erityyppistä saunaa, urheilukenttiä (rantalentopallo-, jalkapallo- ja monitoimikenttä), frisbeegolf-rata, minigolf, uimaranta ja grillauspaikkoja. Päärakennuksessa on iso ruokasali, pelisali (jossa mm. biljardipöytä ja mahdollisuus katsoa elokuvia isolta näytöltä), sauna ja majoitustiloja.
Pyysalo on erinomainen vuokrauskohde erityisesti silloin, kun hakusessa on omalle porukalle rauhallinen paikka luonnon ja järvimaisemien keskellä.
Sopiva koulutuskäyttöön
Koulutuskäyttöä varten päärakennuksesta löytyy kaksi luokkatilaa, joissa on laadukasta esitystekniikkaa erilaisia luennointi- ja opetustilanteita varten (mm. dokumenttikamera ja erinomainen äänentoisto). Lisäksi Pyysalosta löytyy runsaasti pienryhmätiloja ryhmätyöskentelyä varten. Tilamme soveltuvat hyvin myös leirikoulukäyttöön.
Huomio ekologisuuteen
Pyrimme tekemään Pyysalosta mahdollisimman ekologisen alueen ja kannustamme myös meillä kävijöitä toimimaan alueella luontoa säästäen. Kierrätämme ja lajittelemme, käytämme hakelämpöä, tarjoamme mahdollisimman paljon lähiruokaa, ja meillä on puhtaasti bioenergialla toimiva kompostikäymälä.
Ruokaa ja lisäpalveluita
Vuokratilan ohella kauttamme saa erilaisia lisäpalveluita. Tarjoamme mahdollisuutta tilata ruokatarjoilut kauttamme (aina kun kapasiteettimme sen sallii) tai voimme suositella paikallisia pitopalveluita. Osaamme suositella myös muita lähialueen toimijoita, jos haluat esimerkiksi vuokrata paljun tai tilata jotain oheisohjelmaa.
Ota yhteyttä
Jos olet kiinnostunut Pyysalon vuokraamisesta, lähetä meille varaustiedustelu. Vastaamme mielellämme kysymyksiin tilavarauksista ja autamme tilaisuuksien järjestämisessä.
Pyysalon varaustiedusteluita hoitaa ruokapalveluvastaavamme Jenni Ritoluoma (jenni.ritoluoma@evl.fi).
Löydät täältä lisätietoja:
- vuokratilojemme hinnasto
- lisää kuvia Pyysalosta
- pohjapiirros Pyysalosta
- Pyysalon varauskalenteriLinkki avautuu uudessa välilehdessä
- Pyysalon esiteLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sijainti kartalla
Tiedustelut ja varaukset:
Tapahtumat
Pyysalontie 23, 36120 Kangasala
Naisten Hyvä olon leiri
Odotettu, tuttu ja joka kerta hieman uudistunut naistenleiri tulee jälleen! Tule viikonlopuksi Pyysaloon lepäämään ja virkistymään.Pyysalontie 23, 36120 Kangasala