Apua ja tukea
Diakoniatyö Kuhmalahdella
Diakoniatyöntekijä tavattavissa
Diakoniatyöntekijän kanssa voit keskustella monenlaisista asioista. Keskustelun aiheena voivat olla esimerkiksi oman elämäsi ongelmat (huolet, surut, sairaus, yksinäisyys tms.), äkilliset kriisit tai hengelliset asiat. Diakoniatyöntekijältä saat neuvoja arkisten asioiden hoitamisessa kuten esimerkiksi etuuksien hakemisessa tai taloudellisissa asioissa.
Diakoniatyöntekijät tekevät tarvittaessa myös kotikäyntejä erityisesti ikääntyneiden ja huonosti liikkuvien luo.
Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Diakonian vastaanotto
Pentosali, Kuhmalahden seurakuntatoimisto, Lehtitie 1Linkki avautuu uudessa välilehdessä.
Vastaanotto joka toinen ti (parillisilla viikoilla) klo 10-11 ajanvarauksella.
Varaa aika vastaanotolle diakonian päivystysnumerosta 040 309 8080 maanantaina klo 9-12 tai torstaina klo 13-16.
Kerro puhelun alussa soittavasi aikaa Kuhmalahdelle.
Apua talouden ja arjen hallintaan
Kuka voi hakea taloudellista apua?
Avustusta voi saada, jos on työtön, työkyvyttömyyseläkkeellä tai mikäli taloudellinen tilanne on jostain muusta syystä selkeästi heikentynyt.
Miten?
Noudatamme ajanvarauskäytäntöä. Diakoniatyöntekijän vastaanotolle varataan aika etukäteen. Esteestä on ilmoitettava työntekijälle mahdollisimman pian.
Mukaan tapaamiseen on otettava mukaan henkilöllisyystodistus, tarvittavat tositteet maksuista ja viimeisin toimeentulotukilaskelma.
Avustusperiaatteet
- Avustuksen hakija on käyttänyt lakisääteisen sosiaaliturvan mahdollisuudet.
- Hakijan tulee olla halukas yhteistyöhön selvitettäessä nykyistä taloudellista tilannettaan.
- Hakijan kanssa mietitään eri ratkaisukeinoja hänen taloudellisen tilanteensa parantamiseksi (esim. kirjanpito, suoraveloitus, välitystili).
- Jokainen avustusanomus käsitellään yksilöllisesti.
- Diakoniatyöntekijän kanssa asioidaan henkilökohtaisesti.
- Hakijan on oltava selvinpäin.
