Uutislistaukseen

Sahalahden hautausmaalla kartoitetaan hoitamattomia hautoja kesällä 2025

Sahalahden hautausmaan haudat tarkastetaan ja hoitamattomat haudat kartoitetaan kesän 2025 aikana. Omaisten vastuulla on saattaa hauta asiamukaiseen kuntoon, jos seurakunta siihen kehottaa.

Haudan hoitaminen on vainajan omaisten (hautaoikeuden haltijan tai muiden hautaoikeutettujen) vastuulla. Hoitovastuu koskee haudan istutusalueella olevan kasvillisuuden (mukaan lukien nurmenhoidon viimeistely muistomerkin ja istutusalueen ympäriltä) sekä muistomerkin ja muiden muistoesineiden kunnossapitoa.

Hauta katsotaan hoitamattomaksi, jos yksi tai useampi kriteeri seuraavista täyttyy:

haudalla oleva muistomerkki on kaatunut tai vaarallisesti kallellaan, tai tyynykivi on poissa telineeltään / teline on rikkoutunut
muistomerkki on suoristettu asettamalla pohjakiven ja taulukiven väliin irtoesineitä
kasveille varatulla istutusalueella tai reunakivien rajaamalla alueella kasvaa rikkakasveja
istutettu kasvillisuus on levinnyt sille varatun istutusalueen ulkopuolelle
hauta on ollut selkeästi hoitamatta vähintään kaksi vuotta.
Pelkästään istutusalueella kasvavan monivuotisen perennan tai sammalen perusteella hautaa ei katsota hoitamattomaksi.

Jos hauta katsotaan hoitamattomaksi, hautaoikeuden haltijalle lähetetään ensisijaisesti kirje, jossa hautaoikeuden haltijaa kehotetaan kunnostamaan hauta asianmukaisesti. Jos hautaoikeuden haltijan yhteystiedot eivät ole seurakunnan tiedossa, haudan kunnostamistarpeesta tiedotetaan haudalle tuotavalla kyltillä. Kunnostuskehotusten laiminlyönti ja haudan kunnostamatta jättäminen voi johtaa hautaoikeuden menettämiseen kirkkoneuvoston päätöksellä. Kirkkoneuvoston hoitamattomia hautoja koskevista päätöksentekovaltuuksista säädetään kirkkolaissa.


Lisätietoja asiasta antaa seurakuntapuutarhuri Liisa Huhta, liisa.huhta@evl.fi.

8.5.2025 09.54