Sahalahdella siirryttiin uuteen aikaan

9.6.2016 11.54

Kappeliseurakunta muuttui seurakunta-alueeksi

Viimeiset kymmenen vuotta Sahalahden seurakunta on toiminut Kangasalan seurakunnan kappelina. Nyt tuo aikakausi on loppunut. Tampereen tuomiokapitulin päätöksellä paikkakunnalle muodostettiin 31.5.2016 alkaen Sahalahden seurakunta-alue.

Päätöstä valmisteltaessa on Sahalahden suunnalta kuultu huolestuneita – ja ihan luonnollisia - puheenvuoroja siitä, vaikuttaako tämä hallinnollinen päätös kielteisesti Sahalahden seurakuntaelämään.

Mainittua seurakunta-aluemallia on Sahalahdella kokeiltu viimeisen puolentoista vuoden ajan. Toiminnallisesti ei mikään siis muutu siitä, miten Sahalahden seurakunnassa on viime aikoina eletty. Hallinnon kannalta rakenteet kevenevät, kuitenkin niin, että kylän edustajat ovat edelleen läsnä seurakunnan korkeimmissa päättävissä elimissä.

« Uutislistaukseen