Uutislistaukseen

Muistokivi tukee surussa

Kangasalan seurakunnan hautausmaalle Kuhmalahdella on tuotu kaksimetrinen muistokivi. Sen juurelle voi jättää muistokynttilän muualle haudattujen omaisten muistolle. Kivi siunattiin ja otettiin virallisesti käyttöön pyhäinpäivän iltana.

muistokivi 2.jpg

Kuhmalahden hautausmaan muistokiven juurelle voi tuoda kynttilän muualle haudatun läheisen muistolle. Kuva: Markku Viitala

-    Suomalaiseen perinteeseen kuuluu tuoda kynttilöitä muistokiven luokse. Kynttilä kertoo muistoista, ja sen liekki ylösnousemuksen toivosta, sanoo kappalainen Markku Viitala.

Muistokivi Kuhmalahden hautausmaalla on sijoitettu paikalle, jossa aiemmin oli kivitaso muualle haudattujen muistoksi tuotavia kynttilöitä varten. Kivitasossa ei ollut tekstiä, mutta uudessa muistokivessä kerrotaan, että kivi on pystytetty muualle haudattujen muistolle. Lisäksi siinä on kaksi enkeliä ja monelle lapsuudestakin tutun laulun sanat: Levolle lasken Luojani, armias ole suojani.

Muistokiven löytää, kun tulee kirkon pääportista sisään ja suuntaa kohti kirkon pääovea. Kookkaan kiven huomaa kellotapulin jälkeen oikealla puolella.

-    Muistokivi on tärkeä paikka monelle, jolla omainen on haudattu muualle. Se on muistojen paikka. Toiveena on, että muistokivi voisi omalta osaltaan tukea ihmisiä menetysten kanssa elämisessä ja tuoda ajatusta, että Taivaan kodissa kerran vielä tavataan, Viitala sanoo.

Myös Kangasalan seurakunnan muilla hautausmailla on muistokivi muualle haudattujen muistamista varten.

Tupu Sammaljärvi



 

2021-12-01 06:00:00.0