Uutislistaukseen

Koronapassi mukaan Kauneimpiin joululauluihin ja konsertteihin

Kangasalan seurakunta järjestää tänä adventti- ja jouluaikana useita Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia sekä muutaman joulukonsertin. Näissä tilaisuuksissa tarkastetaan osallistujilta koronapassi. Koronapassi tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta. Varaudu myös henkilöllisyyden tarkastamiseen.

Koronapassin käyttöönotto perustuu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston antamaan määräykseen sisätilojen kohdennetuista kokoontumisrajoituksista.

Aluehallintoviraston määräysten johdosta seurakunnan tilojen henkilömäärää on rajattu 1/3-osaan normaalimäärästä. Seurakunta seuraa muuttuvaa tilannetta aktiivisesti ja reagoi mahdollisiin muutoksiin tarpeen mukaan.

Seurakunta toivoo osallistujien huolehtivan hyvästä hygieniasta ja ottavan huomioon voimassa olevan vahvan kasvomaskisuosituksen. Tulethan tilaisuuksiin vain terveenä!

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet.

Levollista adventin aikaa!

 

(Uutista on päivitetty 4.12.2021. Seurakunta ei järjestä ollenkaan koronapassittomia laulutilaisuuksia.)

2021-11-26 12:28:00.0