Uutislistaukseen

Joululahjojen aika on jo nyt

Haluaisitko muistaa joulun alla kaupungin vähävaraisia henkilöitä ja perheitä? Joululahjasi otetaan ilomielin vastaan Kangasalan seurakunnan diakoniatyössä. Tärkeää on, että olet ajoissa liikkeellä eli mielellään jo nyt. Lahjat jaetaan heti joulukuun alussa.

Joululahjasi otetaan ilomielin vastaan Kangasalan seurakunnan diakoniatyössä.

Mirja-Leena Hirvonen ja Päivi Kuivalainen toivovat, että jouluksi tarkoitetut lahjat tuotaisiin diakonityölle mahdollisimman pian. Kuva: Eveliina Sydänlähde

-    Joulumieli herää usein vasta itsenäisyyspäivän jälkeen, mutta oikeasti tarvitsemme lahjoitukset varsin pikaisesti. Toivelistalla ovat erityisesti lahjakortit – ja mielellään paikallisten yrittäjien palveluihin – esimerkiksi kampaajalle, jalkahoitoon, uimahalliin, kuntosalille tai ratsastustunnille, sanoo johtava diakonian viranhaltija Mirja-Leena Hirvonen.
Erilaiset hyvinvointiin liittyvät lahjakortit ovat toivottuja, mutta niin myös muun muassa elokuvaliput.
-    Perheen kesken olisi ilahduttavaa päästä vaikkapa pitsalle tai muuten ulos syömään. Arjessa kaikkien rahat eivät sellaiseen riitä, jatkaa diakoniatyöntekijä Päivi Kuivalainen.
Myös uudet ja käyttämättömät vaatteet ja lelut sekä itse tehdyt tumput ja sukat ovat tervetulleita. Käytettyä tavaraa ei oteta vastaan.
Seurakunnan diakoniatyössä suunnitellaan joulujärjestelyjä jo täyttä päätä.
-    Työtä helpottaisi, jos tietäisimme ajoissa, mitä lahjoja meillä on välitettävänä, Hirvonen toteaa. 
-    Myöhemminkin otamme lahjoituksia vastaan, mutta emme voi taata, että ne ehtivät jouluksi perille.

Irti arjen huolista

Diakonian työntekijät toivovat voivansa auttaa ihmisiä niin että nämä voisivat hengähtää arjen huolista ja pyörityksestä.
-    Että he voisivat viettää joulun aikaa niin, etteivät huolet olisi koko ajan mielessä, Mirja-Leena Hirvonen miettii.
-    Vähävaraisissa lapsiperheissä on huolta siitä, kuinka joulun voisi toteuttaa niin, että se olisi lapsille myönteinen kokemus. Tässä me haluamme olla lahjoitusten turvin apuna, sanoo Päivi Kuivalainen.
-    Eikä kyse ole vain lapsiperheistä vaan myös esimerkiksi yksinäisistä ihmisistä. Jouluun liittyy paljon odotuksia, tunteita ja haaveita, ja se voi tuoda kipeästi esiin toteutumattomia toiveita. Nämä tunteet korostuvat, kun muilla tuntuvat asiat olevan paremmin kuin itsellä, Mirja-Leena Hirvonen sanoo.
Vaikka jouluun olisikin koetettu taloudellisesti varautua etukäteen, voivat suunnitelmat äkisti muuttua, jos pesukone tai auto hajoaa juuri joulun alla. Silloin apu voi olla kullanarvoista. 
Päivi Kuivalainen kertoo, että diakoniatyöhön ollaan jo nyt yhteyksissä joulun aikaan liittyen.
-    Lelulehtiä jaetaan pian koteihin, ja jouluavajaisia vietetään. Lastenkin mieliin iskostuvat jouluntulo ja odotukset siihen liittyen.

Koko seurakunnan alueelle

Jouluksi tarkoitetut lahjoitukset voi tuoda seurakunnan diakoniatyön toimistoon (Kuohunharjuntie 22, vasemmanpuoleinen ovi) maanantaina ja torstaina klo 9-12. Lahjoista voi myös soittaa noina aikoina diakonian päivystysnumeroon 040 309 8080. Jos mainitut ajat eivät sovi, voit soittaa Mirja-Leena Hirvoselle numeroon 040 309 8040.
Lahjoituksena saatuja tavaroita ja lahjakortteja jaetaan koko seurakunnan alueelle. 


Tupu Sammaljärvi

2021-11-19 10:27:58.0