Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Valmiuslain ja Suomen kirkon piispojen antamien ohjeiden perusteella jumalanpalvelusten toimittaminen yleisötapahtumana on toistaiseksi keskeytetty. Kangasalan seurakunnan toimittamia sanajumalanpalveluksia voi seurata suoratoistona kotisivujemme Kotikirkkokanavalla / Youtube-kanavallamme. Jumalanpalvelus alkaa sunnuntaisin klo 10. Kangasalan kirkko on auki samana päivänä klo 11-13 henkilökohtaista hiljentymistä varten.
Kaikki kokoava toiminta on toistaiseksi lopetettu. Rippikoululaiset saavat omaa rippikouluansa koskevat tiedot suoraan rippikoulun pitäjiltä. Konfirmaatiot on siirretty pidettäviksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kirkollisia toimituksia hoidetaan valtiovallan ja piispojen antamien ohjeiden mukaisesti.
Taivaallinen isämme siunatkoon sinua!
18.3.2020 16.33