Uutislistaukseen

Kirkon uusi toimintaohjelma haluaa vammaiset ihmiset entistä aktiivisemmin mukaan kirkkoon toimijoiksi

Kirkon uusi toimintaohjelma Aktiivisesti osallinen - YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen kirkon toimintaohjelma 2019−2024 julkaistiin tänään 2.12.

Ohjelma pohjautuu YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimukseen.

”Kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukunta totesi muutama viikko sitten, että teemme historiaa, sillä vastaavaa ei ole vielä tehty muissa Pohjoismaisissa kirkoissa”, saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija Katri Suhonen Kirkkohallituksesta toteaa.

Hän kertoo, että toimintaohjelma on tehty, koska kirkko toimii julkisoikeudellisena yhteisönä ja sanomansa ohjaamana.

”Rakkaus velvoittaa meitä enemmän kuin mitä oikeudenmukaisuus vaatii. Kirkossa meitä velvoitetaan tekemään enemmän kuin pelkät ihmisoikeudet vaatisivat. Toisaalla kuitenkin joskus tarvitaan lainsäädäntöä ja selkeitä raameja, jotta asiat lähtevät edistymään aidosti.”

Vammaisen henkilön oikeuksien toteutumista ja mahdollisuuksia itsenäiseen osallistumiseen voidaan edistää esteettömyydellä, saavutettavuudella, asennemuutoksilla ja erilaisia vammaisuuteen liittyviä tilanteita huomioon ottamalla, myös taloudellisesti.

Vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutuminen edellyttää yhteistyötä, verkostoitumista, strategista johtamista ja taloudellisia panostuksia kirkon kaikilla tasoilla.

Toimintaohjelma löytyy suomeksi, ruotsiksi, selkokielellä, äänitiedostona evl.fi/plus-palvelustaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Pisteversion voi tilata Kirkkohallituksesta katri.suhonen@evl.fi tai arja.kunnala@evl.fi

2019-12-02 15:34:00.0