Uutislistaukseen

Vertaistukea teinien äideille

Kangasalla, seurakunnan Perhetalolla, on käynnistynyt Kamalat äidit -vertaistukiryhmä murrosikäisten lasten äideille. 

  Kamalat äidit® -toiminta on murrosikäisten lasten äideille tarkoitettua vertaistoimintaa.

Äitiryhmiä kokoontuu eri paikkakunnilla, ja uusia ryhmiä perustetaan kaiken aikaa. – Toiminnalle on selvästi tarvetta, sanoo Kamalat äidit -koordinaattori Vaula Hacklin Suomen NNKY-liitosta.

Kokoontumisten teemoja ovat muun muassa rajojen asettaminen ja äidin oma jaksaminen. Keskeisintä on äitien toisiltaan saama vertaistuki.
 
Valtakunnallista Kamalat äidit -toimintaa koordinoi Suomen NNKY-liitto.
-          Kamalat äidit -vertaistoimintaan ovat tervetulleita kaikki teinien äidit. Ryhmät lähtevät liikkeelle äitien toiveista ja tarpeista ja ne ovat ennen kaikkea keskusteluryhmiä. Myös ulkopuolisia asiantuntijoita saatetaan kutsua mukaan, kertoo Kamalat äidit -koordinaattori Vaula Hacklin Suomen NNKY-liitosta.
 
Kokeilusta malliksi
 
Kamalat äidit -toiminta lähti liikkeelle vuonna 2005 Oulussa. Äitejä oli koolla NNKY:n paikallisyhdistyksen tilaisuudessa, ja esiin tuli, että äidit voivat olla yksinäisiä ja vailla luontevia kohtaamispaikkoja.
-          Oulussa järjestettiin koemielessä keskusteluilta, ja paikalle tuli useita kymmeniä äitejä. Sen jälkeen ideaa ryhdyttiin kehittämään toimintamalliksi, Hacklin sanoo.
Äitiryhmiä kokoontuu eri paikkakunnilla, ja uusia ryhmiä perustetaan kaiken aikaa. Kuluvan vuoden tavoitteena on 40 ryhmän perustaminen.
-          Toiminta on laajentunut ja sille on selvästi tarvetta. Tänä vuonna vertaisryhmien ohjaajia on koulutettu vajaat 150.
Kamalat äidit -vertaistukiryhmät ovat saaneet positiivista palautetta. Vaula Hacklin kertoo esimerkin:
-          Eräs äiti tuli koiranilmassa ryhmän tapaamiseen ja totesi, että jumppaan hän ei olisi tällä ilmalla lähtenyt, mutta Kamaliin äiteihin kyllä.
Äidit ovat toivoneet eri paikkakunnilla ryhmien muodostamista ja myös sitä, että kokoontumisten päätyttyä ryhmä jatkaisi jossakin muodossa kokoontumisia.

Ohjaajaksi vertainen

Vertaisohjaajaksi voi ryhtyä kuka vain murrosikäisen äiti. Toinen edellytys on, ettei ohjaajalla ole akuuttia kriisiä elämässään. Ohjaajia on ryhmissä aina kaksi, ja toinen heistä voi olla esimerkiksi seurakunnan työntekijä. Ohjaajat saavat perehdytyksen toimintamalliin ja matkan varrella myös tukea, työnohjausta ja virkistystä.
-          Kun löytyy ohjaaja ja hänelle pari, ryhdytään etsimään yhteiskumppania, joka voisi tarjota tilat ja kenties iltapalan, Vaula Hacklin sanoo.
Kangasalla yhteistyökumppaniksi on ryhtynyt seurakunta.
Ryhmät kokoontuvat 10 kertaa, joka toinen viikko ja kerrallaan noin puolitoista tuntia. Ohjaajien opas ja aineisto on rakennettu tähän rytmiin sopivaksi.
Kangasalan ryhmästä voi kysellä Päivi Segerroosilta, paivi.segerroos@evl.fi tai puh. 040 309 8052.
 
Kamalat äidit®

-          Kamalat äidit® -toiminta on murrosikäisten lasten äideille tarkoitettua vertaistoimintaa.
-          Työn ytimessä ovat vertaisryhmät, joissa käsitellään vanhemmuuteen ja naisen elämään liittyviä teemoja, jaetaan murrosikään liittyvää tietoa sekä kannustetaan äitejä jakamaan ajatuksiaan muiden naisten kanssa.
-          Ryhmät ovat suljettuja, luottamuksellisia ja maksuttomia.
-          Suomen NNKY-liitto koordinoi ja sosiaali- ja terveysministeriö tukee Kamalat äidit® -toimintaa Veikkauksen tuotoin.
-          Kamalat äidit -koordinaattori Vaula Hacklinin tavoittaa sähköpostitse osoitteesta kamalataidit@ywca.fi
Lähde: www.kamalataidit.fi
 

Tupu Sammaljärvi

2019-11-05 08:08:00.0