Onnistunut kerhonohjaajarekry toi uusia koululaisten kerhoja Kangasalle

4.10.2019 12.13

lapsiavetämässäköyttä_1.jpg

Harraste- ja liikuntakerhoja järjestetään viikottain ja ne on suunnattu lähinnä alakouluikäisille. Kerhotoimintaa on seurakunnalla ollut jo 80-luvulta saakka. Suosituimpia kerhoja jo vuosien ajan ovat olleet kokkikerho sekä poikien sählykerho.

Saimme kesän aikana tehdyn kerhonohjaajarekryn kautta järjestettyä tälle kaudelle yhteensä 13 kerhoa, joiden vetäjistä 8 on uusia. Vetäjissä on mukana niin nuorempia kuin vanhempiakin vetäjiä. Osa alkoi vetämään jo pidempään jatkuneita tai tauolla olleita kerhoja ja uutuutena järjestään nyt mm. jalkapallokerhoa sekä minecraft-käsityökerhoa. Tämän kauden kerhot löytyvät kotisivuiltamme täältä

Tällä hetkellä yksi kokkikerhoista etsii vielä lisävetäjää eli jos kiinnostuit toiminnasta, ota yhteyttä nuorisotyönohjaajaamme Ari Vettenrantaan. Kerhonohjaajille maksetaan kerhon pitämisestä pientä korvausta ja lisäksi heille järjestetään syksyisin ja keväisin virkistyspäivä. 


Ari Vettenranta
nuorisotyönohjaaja
ari.vettenranta@evl.fi
040 309 8083

« Uutislistaukseen