Uutislistaukseen

Harvinainen kirkonkellokonsertti 30.5.

Kangasalla kuullaan torstaina 30.5. tiettävästi seurakunnan ensimmäinen kirkonkellokonsertti. 

Kangasalan kivikirkossa on kolme kelloa, joilla voi soittaa erilaisia soittosarjoja tai ohjelmia, joilla kullakin on oma viestinsä. Konsertissa kuullaan ääninäytteet jokaisesta kellosta, lyhyt kellojen esittely ja soittonäytteitä ohjelmista.

-          Monelle ihmiselle kirkonkellot vain soivat, mutta sitä ei tiedetä, mitä kellot kertovat, sanoo suntio Mikko Kohonen.

Kangasalla kirkonkelloilla on 12 erilaista ohjelmaa, joilla kullakin on nimi ja tarkoitus. On muun muassa ehtookellot, huomenkellot, papinkellot ja sanomakellot. Kuusi ohjelmista on jatkuvasti käytössä, niitä soitetaan viikoittain. Automatiikka hoitaakin esimerkiksi ehtoo- ja huomenkellot. Kahdella ohjelmalla ei ole vakiintunutta käyttöä, ja neljää soittosarjaa käytetään valikoiden.

Kirkonkelloja soitetaan Kangasalla yleensä tekstiviestin ja puhelinsoiton kautta. Mikko Kohosen edeltäjä soitti vielä 1970-luvulla kelloja tornista. Kuhmalahdella olevan Vehkajärven kirkon kelloja soitetaan edelleen naruista.

Kangasalan kivikirkon kelloista kaksi vanhinta on 1700-luvulta ja yksi kello on kirjailija Jalmari Finnen lahjoittama. Finnen kello valmistettiin Tampereella Lokomon tehtaalla.

Legenda kertoo, että Isonvihan aikana kirkon edelliset kellot olisi piilotettu ryöstöuhan vuoksi Ukkijärveen. Kelloja ei koskaan löydetty. Tarinan mukaan kauniina kesäyönä voi Ukkijärvellä kuulla kellojen soivan.

Kirkonkellokonsertti on osa seurakunnan ilmaista koko perheen Helahulinat-tapahtumaa, joka järjestetään Kangasalan keskustassa Tapulinmäellä torstaina 30.5. klo 11-15.

Helahulinat yhteistyössä: Suomen Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Roineen tytöt, Ristimediat, Eventtec, Kangasalan kotiseutumuseo.

Teksti: Tupu Sammaljärvi

2019-05-10 09:15:00.0