Kangasalan seurakunnan ajankohtaisia uutisia

Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia

20.11.2018 10.23

Sekä meillä Kangasalla että Suomen muissakin seurakunnissa lähes puolet uusista valtuutetuista on uusia. Alustava vahvistamaton äänestysprosentti seurakuntavaaleissa oli 14,3.

”Olisi hyvä, että lähes neljän miljoonan jäsenen yhteisössä useampi äänestäisi. Äänestysaktiivisuus on ollut pitkään tätä luokkaa, kymmenen ja kahdenkymmenen prosentin välillä. Uusia luottamushenkilöitä on nyt lähes puolet, eli kiinnostusta kirkon päätöksentekoa kohtaan kuitenkin on,” vaalien kampanjapäällikkö Hanna Piira Kirkon viestinnästä sanoo.

Hiippakunnista korkein äänestysprosentti oli Lapuan hiippakunnassa (19,1 %) ja matalin Helsingin hiippakunnassa (10,9 %). Kangasalla äänestysprosentti oli 16,61.


Valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia. Alustavan tiedon mukaan kaikkiin kirkkovaltuustoihin valituista uusia luottamushenkilöitä on 49,8 %. Kangasalla uusia luottamushenkilöitä on 45,45 %. Alle 30-vuotiaiden osuus on valtakunnallisesti 5,7 % ja Kangasalla 6,4 %. Valittujen keski-ikä on 55,5 vuotta. Kangasalla Valtuustoon valittujen luottamushenkilöiden keski-ikä on 53 vuotta. Naisten osuus valtakunnallisesti kasvoi hieman ja oli nyt 54,8 %. Kangasalla naisia valittiin luottamushenkilöiksi 48,5 %.

Nuorten äänestysprosentti jäi alle kymmenen koko maassa. Kangasalla nuorista äänioikeutetuista äänesti 9,43 %. Korkein äänestysprosentti nuorilla oli Lapuan ja Oulun hiippakunnissa.

”Äänestäminen seurakuntavaaleissa on keskeinen tapa vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja tulevaisuuteen. Vähäinen aktiivisuus on omalla tavallaan huolestuttava signaali. Toisaalta nykyään osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja on monenlaisia, ja ne voivat toteutua muutenkin kuin äänestämällä vaaleissa. Seurakuntien on syytä edistää kaikenlaisia vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia jäsenilleen, jotka toivovat kirkolta konkreettisia tekoja”, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen pohtii.

Vaaleissa valittiin noin 8300 luottamushenkilöä 384 seurakuntaan. Ehdokkaita oli yhteensä noin 16 700.


Lisätietoja:
Kampanjapäällikö Hanna Piira, p. 050 351 8381
Tutkija Veli-Matti Salminen, p. 040 142 4896

« Uutislistaukseen