Uutislistaukseen

Vanhasten pihaseuroissa mukana lähetystyöntekijöitä Etelä-Sudanissa

Liisa ja Antti Saarenketo kertovat Etelä-Sudanissa ja Keniassa tekemästään lähetystyöstä.

kukka

Pihaseuroissa toivon sanomaa 

Pihaseurat Liuksialassa Vanhasilla to 5.7. klo 18.30.

Os. Kaarina Maununtyttären tie 491.

Mukana mm. Liisa ja Antti Saarenketo (lähetystyössa Etelä-Sudanissa). Musiikissa Matti Vanhanen & co Lahdesta.

Kaikille avoimet seurat. 

**

Liisa ja Antti Saarenketo ovat toimineet pitkään Sleyn lähetystyöntekijöina Keniassa. Viime vuosina he ovat työskennelleet Etelä-Sudanissa.

Vuoden 2013 lopulla Etelä-Sudan ajautui sisällissotaan. Sen jälkeen maassa on voinut työskennella vain ajoittain, aivan viimeksi Ugandan puoleisilla eteläsudanilaisten pakolaisleireillä, joilla Sley aloitti työn 2016.

Työ on pitkälti hätäapua, koulutusta ja suunnittelua. Leireille on pe-rustettu seurakuntia, jotka kokoontuvat ja kasvavat ns. pressukirkoissa.

- Teemme tiivistä yhteistyötä ELCS/SS-kirkon työntekijöiden kanssa suuren inhimillisen hädän keskellä. Työskentelemme myös hyvin läheisesti Kangasalan seurakunnan nimikkolähetin Pauli Vanhasen työtovereina. Työ maailmalla on koskettanut meitä syvästi. Tarvitsemme siihen paljon rukousta ja viisautta, kertovat kesän kotimaassa lomailevat Saarenkedot.

Antti ja Liisa Saarenketo

Pro Fidesta pihaseuroihin

Matti Vanhanen on alkuperäisen, 1960-luvulla perustetun Pro Fide-gospelyhtyeen laulusolisti. Vanhanen säestää torstaina 5.7. pihaseuroissa yhteislauluja sekä kertoo laulujensa kautta toivon sanomaa niin yksityiselle ihmiselle kuin koko maailmalle.

- Sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on edelleen evankeliumi, ilosanoma. Se on meille kaikille tarkoitettu, muistuttaa nykyisin lähinna trubaduurina ja myös erilaisissa kokoonpanoissa laulava eläkeläinen.

Matti Vanhanen

Pihaseurat Vanhasilla to 5.7. klo 18.30, os. Kaarina Maununtyttären tie 491. Tervetuloa!

2018-06-27 11:32:00.0