Uutislistaukseen

”Sydämessä halu auttaa”

Seurakunnan toiminta olisi hyvin erilaista ilman vapaaehtoisten panosta, kiittää vapaaehtoiskoordinaattori Eveliina Sydänlähde
Vapaaehtoiset

Kangasalalainen Mika Hilander on aktiivisesti mukana Kangasalan seurakunnan toiminnassa. Esimerkiksi joka toinen tiistai hän on mukana vapaaehtoisena diakoniatyön Yhteinen keittiö -hankkeen ruokailuissa.

− Olen sairauseläkkeellä, joten pääsen mukaan toivottamaan tervetulleeksi ruokailuun ja vaihtamaan kuulumisia. Koen, että on tärkeää olla mukana vertaisena, jolle on helppoa jutella, kertoo Hilander.

Vapaaehtoistyö ja auttaminen ovat kotoa opittu mielekäs elämäntapa. Kirkkokahvien tarjoilu ja ihmisten kohtaaminen ovat tärkeä osa arkea.

− Minulla on sydämessäni halu auttaa. Saan itsekin paljon ihmisten kohtaamisesta, Hilander sanooo.

Samaa sanoo monessa seurakunnan vapaaehtoistehtävässä mukana oleva Päivi Kaikkonen. Hänen kutsumuksensa on rukouspalvelu.

− Rukous on sydämeni asia, kuin hengitys, yhteys elävään Jumalaan. Olen nähnyt miten Jumala toimii. Rukoustyössä on saanut tulla rohkaistuksi ja auttaa ja välittää, hän iloitsee.

Kaikkonen ohjaa Kangasalan kirkossa keskiviikkoaamun rukoushetkeä sekä Majatalo-iltojen rukouspalvelua. Hän on myös mukana erilaisissa tehtävissä Keidasmessuissa, Eväsmessuissa ja Sahalahden alakouluikäisten Donkis-tapahtumissa.

− Vapaaehtoistyö tuo minulle paljon iloa. Saan todistaa Jumalan ihmeitä. Kuka vain voi tulla mukaan seurakuntaan ja antaa omat lahjansa käyttöön, Kaikkonen rohkaisee.

Syksyllä pääsee mukaan vapaaehtoiseksi

Kaikkonen ja Hilander ovat hyvä esimerkki vapaaehtoistyötä tekevästä seurakuntalaisesta. He ovat innostuneita ja aktiivisia.

− Vapaaehtoisemme ovat mahtavaa porukkaa! Jos kaikki vapaaehtoiset lopettaisivat toimintansa, 80 prosenttia seurakunnan toiminnoista loppuisi. Ei olisi enää esimerkiksi raamattupiirejä ja rukouspiirejä eikä Kahvila Seurahuonetta, uskoo vapaaehtoiskoordinaattorin virkaan tänä keväänä valittu Eveliina Sydänlähde.

Syksyllä mahtuu taas uusia mukaan vapaaehtoisten porukkaan. Sydänlähde lupaa, että jokaiselle innokkaalle etsitään tehtävä ja paikka, johon löytyy sydämen palo. Tehtävä voi olla esimerkiksi kahvinkeittoa, ryhmänohjaamista tai tapahtuman liikenteenohjausta.

− Verkkosivuillamme on listattuna noin 70 erilaista tehtävää, joihin voi tulla vapaaehtoiseksi kertaluonteisesti tai yhdeksi kaudeksi. Toiminnasta voi saada uusia ystäviä, uuden harrastuksen ja iloa arkeen, Sydänlähde kannustaa.

Elina Rajala on mukana vapaaehtoistyössä silloin kun elämäntilanne sallii.

– Tänä keväänä ehdin mukaan vapaaehtoiseksi naisten hyvänolonviikonloppuun. Aiemmin olen ollut mukana saattohoidossa vapaaehtoisena, mikä oli vaikuttava kokemus.

Kangasalan seurakunnassa vapaaehtoisten toimikauteen kuuluvat muun muassa alkuhaastattelu, perehdytys, tehtävään siunaaminen ja ohjaustapaamisia.

Vapaaehtoistyö yhä suositumpaa

Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen Taloustutkimuksella teettämästä, tänä keväänä valmistuneesta kyselystä käy ilmi, että vapaaehtoisuus on Suomessa yhä suositumpaa.
Jopa 40 prosenttia väestöstä tekee vapaaehtoistyötä, kun vastaava luku kolme vuotta aiemmin oli 33 prosenttia. Erityisesti nuorten vapaaehtoisena toimiminen on kasvanut.

Tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään pääosin pitkäkestoisesti sekä säännöllisesti ja kasvotusten järjestöjen tai yhteisöjen organisoimana.

Kolme suosituinta vapaaehtoistyön tapaa olivat auttaminen, talkootyö ja neuvontatehtävät.

Vapaaehtoistoiminta Kangasalan seurakunnassa

  • Tiedustelut eveliina.sydanlahde@evl.fi, p. 040 309 8117.
  • Syksyn kurssit ja tehtävät: kangasalanseurakunta.fi/vapaaehtoiset
  • La 18.8. klo 11 vapaaehtoisten ryhmänvetäjien brunssi Parkissa. Ilmoittautuminen Eveliina Sydänlähteelle 15.8. mennessä.
  • Su 2.9. klo 10 Kangasalan kirkon messussa vapaaehtoisten tehtäväänsiunaaminen.

Teksti ja kuva: Hanna Parviainen

Kuvateksti: Elina Rajala (vas.), Päivi Kaikkonen, Eila Teivainen, Eveliina Sydänlähde ja Mika Hilander nauttivat päiväkahvit Seurahuoneen terassilla yhtenä kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Vapaaehtoistyötä tekevien ja vapaaehtoiskoordinaattorin tapaamisissa suunnitellaan jo tulevaa syksyä.

2018-06-12 09:41:00.0