Uutislistaukseen

Vatialassa puheenaiheena uskonto arjessa

Paneelikeskustelu Vatialan seurakuntakodissa: kristitty, juutalainen ja muslimi kertovat uskonnon merkityksestä omassa arjessaan. 

talvinen maisema

Miten uskonto näkyy tavallisessa arjessa? Mitä asioita tulee ottaa huomioon joka päivä? Mitä toisen uskontoon kuuluvat tavat tarkoittavat? Miksi toinen ajattelee joistain asioista eri tavalla kuin minä?

Muun muassa tällaisia asioita pohditaan ensi viikon torstaina, kun Kangasalan seurakunta järjestää Vatialan seurakuntakodissa keskusteluillan.  Minä uskon -paneelikeskustelussa ovat mukana kristitty, juutalainen ja muslimi. Eri puolilta Suomea tulevat panelistit keskustelevat uskonnon merkityksestä arjessaan.

− Maailma on tullut viime vuosien aikana kotiovelle. Arjen sujuvuuden ja yhteiselon vuoksi olisi tärkeää oppia ymmärtämään toisten ajattelua ja löytää yhteisiä tärkeitä asioita, tilaisuuden juontaja, kappalainen Auni Kaipia sanoo.

Illan tarkoituksena on saada aikaan kiinnostavaa ja monipuolista uskontodialogia, jonka avulla eri uskontokuntaan kuuluvien ajatusmaailma, tavat ja toiveet tulisivat tutuiksi.

− Keskustelu tulee olemaan toisen vakaumusta kunnioittavaa. Emme etsi väittelyä tai käännyttämistä, mutta keskustelemme niin, että itselle tärkeän asian saa sanoa. Tärkeintä on halu ymmärtää ja kunnioittaa toista.

Paneelikeskustelun osallistujat ovat tavallisia uskontokuntaan kuuluvia maallikoita. He kertovat yksittäisen uskonnon edustajina omasta henkilökohtaisesta uskostaan.

− On rohkeaa lähteä edustamaan omaa uskontoa. Toivon, että kaikki kuuntelevat, mitä toinen sanoo. Näin voi löytää joitain, mitä ei ole ennen tiennyt tai ymmärtänyt, Kaipia rohkaisee.

Suomalainen ei halua kysyä, vaan arvaa

Suomalainen tapa olla ottamatta asioita puheeksi voi Kaipian mukaan hankaloittaa monen arkea.

− Nykyään ajatellaan, että usko on jokaisen yksityisasia. Arjen sujuvuuden vuoksi olisi hyvä tietää toisen uskonnosta, koska esimerkiksi syömistilanteissa näkyy usein uskonnon harjoittaminen. Käytöksen syitä ehkä arvaillaan, mutta ei uskalleta kysyä, että ei loukata.

− Myös koulumaailmassa olisi paljon apua esimerkiksi maahanmuuttajien uskonnon ja kulttuurin tuntemisesta, Kaipia sanoo. 

Keskustelutilaisuus on osa YK:n uskontojen ja vakaumuksen yhteisymmärryksen viikkoa, jonka tarkoituksena on lisätä eri uskontojen välistä yhteisymmärrystä.

Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärryksen viikko

  • 28.1.−4.2.2018.

  • Viikon suojelijana toimii Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar

  • YK:n yleiskokous hyväksyi lokakuussa 2010 päätöslauselman, joka julisti helmikuun ensimmäisen viikon vuosittain maailmanlaajuisen uskontojen välisen yhteisymmärryksen viikoksi kaikkien uskontojen ja vakaumusten kesken.

  • Teemaviikolla 2018 kehotetaan vieraanvaraisuuteen: kutsumaan vieraita ja solmimaan uusia tuttavuuksia.

  • Lisätietoja yhteisymmarrysviikko.fi/teemaviikko/ ja worldinterfaithharmonyweek.com

Hanna Parviainen

Minä uskon: juutalainen, kristitty ja muslimi kertovat uskostaan. To 1.2. klo 18.30 Vatialan seurakuntakodissa, os. Holvastintie 6 Kangasala.

 

 

Wed Jan 24 13:25:00 EET 2018