Uutislistaukseen

Tutustu historiaamme hautausmaakierroksella

Vanhan hautausmaan opastetut kierrokset kutsuvat tutustumaan paikkakunnan historiaan ja sen merkittäviin henkilöihin.
hautausmaa_THUMB.jpg

Kangasalan kirkon läheisyydessä sijaitsevalla Vanhalla hautausmaalla järjestetään elokuussa opastettuja hautausmaakierroksia.

Kierrosten oppaana toimii kangasalalainen kirjailija ja Kangasala-opas Jussi Lehtonen.

– Kierros sopii kaikille kotiseutuhistoriasta kiinnostuneille. Seurakuntalaiset ja seurakunnan toimi- ja luottamushenkilöt ovat usein pyytäneet ja ideoineet hautausmaakierroksia. Monien ryhmien Kangasala-kierroksiin niitä on silloin tällöin sisältynytkin, mutta kaikille avoimia kierroksia ei ole ollut, joten on hienoa, että nyt kaikilla on mahdollisuus tulla mukaan, Lehtonen sanoo.

Ensimmäiset hautaukset vuonna 1650

Pinta-alaltaan 1,2 hehtaarin suuruiseen hautausmaahan aloitettiin hautaukset vuonna 1650. Alueella on useiden merkittävien henkilöiden hautoja ja hautamuistomerkkejä.

Hautausmaalle on haudattu muun muassa entinen pääministeri ja Helsingin yliopiston kansleri Antti Tulenheimo, ensimmäinen kunnallisneuvos, valtiopäivämies Agathon Meurman, ensimmäisen kansanopiston perustaja Sofia Hagman, Kangasalan Urkutehtaan perustaja Anders Thulé, "Kangasalan erakko", taidemaalari Einar Ilmoni, kirkkoherra, rovasti Heikki "Inssi" Nurmiranta, Ilmajoella syntynyt maanviljelijä Jaakko Ilkka, Ilmajoella syntynyt huomattava asemakaava-arkkitehti, 104-vuotiaaksi elänyt Otto-Iivari Meurman ja muun muassa huomattavia aatelismiehiä.

Kierros soveltuu kaikille

Kierros ei sisällä esimerkiksi portaiden nousuja tai pitkiä kävelymatkoja, joten se soveltuu kaikille. 1,5 tuntia kestävän kierroksen jälkeen ryhmä voi halutessaan saada opaskierroksen myös läheiselle Läntiselle hautausmaalle.

Kaikille avoimet kierrokset järjestetään 2.8. klo 18, 6.8. klo 11, 8.8. klo 18, 10.8. klo 18 ja 16.8. klo 10.30. Kierrokset alkavat Kangasalan kirkon edestä osoitteessa Ainontie 1, Kangasala.

Kangasalan seurakunta viettää 650-vuotisjuhlavuottaan monin tavoin vuoden 2017 aikana. Syyskuussa seurakunta juhlii yhteisillä syntymäpäiväjuhlilla ja loka-marraskuun taitteessa erityisellä juhlaviikolla, jolloin ohjelmassa on muun muassa juhlaluentoja.

2017-07-27 08:08:01.0