Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston kuulumisia 8.5.2025

Kirkkovaltuusto kokousti jälleen torstaina 8. toukokuuta. Kokouksen keskustelluimpia aiheita olivat vuoden 2024 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä suunnitelma Tapulinmäen kaavoittamisesta.

Vuoden 2024 henkilöstöraportti, toimintakertomus ja tilinpäätös

Kokouksessa käytiin läpi vuoden 2024 toimintaa ja lukuja henkilöstöraportin sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen pohjalta. Seurakunnan henkilöstössä tapahtui vuonna 2024 tuntuvia muutoksia, joita käytiin myös läpi valtuuston kokouksessa. Keskeisinä asioina nostettiin esille muun muassa kirkkoherran vaihdos ja kymmenen uuden vakituisen työntekijän aloittaminen seurakunnan palveluksessa. Henkilöstön ikärakenne ennakoi tulevien vuosien sisällä muutoksia, joihin henkilöstötyössä on tarpeellista varautua. 

Toimintakertomusta ja tilinpäätöstä on työstetty kuluneena kevättalvena. Valtuuston kokouksessa kokonaisuus käytiin läpi pienryhmätyöskentelynä ja yhteisesti. Käsittelyn päätteeksi valtuusto hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

Seurakunnan viimeisimpään hyväksyttyyn toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen on mahdollista tutustua seurakunnan verkkosivuilla. Uusin toimintakertomus päivitetään verkkosivuille pian valtuuston hyväksynnän jälkeen.

Kiinteistöstrategia 2025

Kirkkovaltuusto hyväksyi kiinteistöstrategian, jonka kirkkoneuvoston asettama strategiatyöryhmä on valmistellut. Kiinteistöstrategiassa arvioidaan seurakunnan käytössä olevien kiinteistöjen tulevaisuutta ja keskinäistä roolia muun muassa seurakunnan talouden ja toimintojen näkökulmasta. Strategiassa punnitaan myös esimerkiksi seurakunnan omistuksessa olevien, vuokrattujen tilojen ja korjausten suhteita. Seurakunnan yleisstrategiaan nojaavaa kiinteistöstrategiaa on tarkoitus tarkastella säännöllisesti ja päivittää tarvittaessa.

Tapulinmäen kaavoitus

Seurakunta on suunnitellut keskustassa sijaitsevalle tontille uutta seurakuntakeskusta, joka korvaa Tapulinmäellä sijaitsevat seurakunnan kiinteistöt. Valtuustossa käsiteltiin seurakunnan suunnittelemaa Tapulinmäen kaavoittamista asuinrakennuskäyttöön, liikehuoneistoille ja palveluasumiselle. Kaupunki on ilmaissut kiinnostuksensa Tapulinmäen alueeseen, ja seurakunta katsoo, että aloitteellisesti kaavoitushankkeeseen ryhtymällä se pystyy vaikuttamaan hankkeen kulkuun ja sisältöön.

Keskustelussa nousi esille näkökulmia hankkeen puolesta ja vastaan. Tapulinmäellä nähdään maisemallista virkistysarvoa, eivätkä kaikki valtuutetut pidä hanketta oikea-aikaisena tai merkittävää taloudellista hyötyä tuovana. Toisaalta kaavan toteutuminen toisi seurakunnalle esimerkiksi jatkuvia vuokratuloja maankäytöstä. Hanke nähdään myös tilaisuutena pitää seurakunnan omaisuudesta huolta seurakunnan oman tahtotilan mukaisesti ja yhteistyössä kaupungin kanssa.

Keskustelun päätteeksi valtuusto päätti esitetyn mukaisesti laittaa Tapulinmäen kaavoittamisen vireille.

Muita kokousasioita

Kokouksessa käsiteltiin myös jo aiemmin käsittelyssä olleiden krematorion perustamissopimuksen ja osakassopimuksen päivityksiä sekä päätettiin seurakunnan taloussäännön päivittämisestä kirkkohallituksen antaman ohjeistuksen mukaiseksi.

Seuraava suunniteltu kirkkovaltuuston kokous on torstaina 18.9.2025 klo 18. Valtuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia tilaisuuksia.

8.5.2025 21.48