Uutislistaukseen

Kansanedustaja Antero Laukkanen "Mooseksen Majatalossa" 22.1.2023

Antero Laukkanen - lastenkodin ja tarkkisluokan kautta kansanedustajaksi

image1.jpeg

Antero Laukkanen

Tule kuuntelemaan ja tule kuulluksi Kangasalan kirkossa sunnuntaina 22.1 Mooseksen Majataloillassa. Teekupposen ja musiikin lisäksi tarjolla on kansanedustaja ja pastori Antero "Mooses" Laukkasen puhe, jonka teemana on kutsumuksen merkitys. Mooses on nuoruuden kavereiden antama lisänimi espoolaiselle Anterolle. Hän toimii parhaillaan eduskunnassa toisen kauden kansanedustajana. Anterolla on monta muutakin rautaa tulessa huolimatta viime kesän pysäyttävästä ALS-diagnoosista. 

Erityisen lähellä Anteron sydäntä on vähävaraisten ja laitapuolen kulkijoiden auttaminen. Tästä työstä hänelle on myönnetty sosiaalineuvoksen arvonimi vuonna 2010. Hyväntekeväisyysjärjestö Hyvä Arki Ry:n puheenjohtajana hän on nähnyt, miten hintojen nousun aiheuttama ihmisten ahdinko ja hätä peilautuvat järjestön arkeen. Päivittäin ruokaa ja vaatteita jaetaan jo 200-300 apua tarvitsevalle.

Antero kokee, Jumala on viisaudessaan antanut jokaisen elämälle tarkoituksen ja että kutsumus on kaiken elämän ydin. Ihminen, joka elää kutsumuksensa todeksi, on yhteiskunnan suurin voimavara. Jumalan tahtona on antaa jokaiselle hyvä elämä. Antero itse tuntee saaneensa Taivaan Isältä hyvät unen- ja puhelahjat ja molemmat näistä ovat kovasti kuulemma käytössä. Hänen mukaansa vanhemman tehtävänä on kannustaa lasta löytämään oma kätketty lahjansa eli sen, missä lapsi on parhaimmillaan.

-Vaikka ihmiselämä yllättää ennalta-arvaamattomuudellaan, Jumala ei koskaan hylkää tai jätä, toteaa Antero Laukkanen. Jumala on tuhansien uusien alkujen Jumala. Antero kokee vaikean sairauden keskellä, että armo ei ole ihmisen vaan Jumalan kokoinen. Armo riittää ja kantaa loppuun saakka. Hän haluaakin Majataloillassa rohkaista ihmisiä ja rukoilla vaikeassa tilanteessa olevien puolesta. 

Teksti: Kirsi Ahtola

Tue Jan 17 13:48:36 EET 2023