Voimaksi viikolle

Seurakunnan työntekijöiden hartauskirjoituksia.

 

11.7.2018

Kirkastussunnuntai

Tunsin itseni ”julmaksi julistajaksi” hartaushetken jälkeen eräänä sunnuntaina. Sain kuulijalta palautetta: ”Miksi aina saarnataan kärsimyksestä ja synkistä asioista?”.

Yritin puolustautua kertomalla toivosta ja Jeesuksesta, jotka olivat tekstissäni.  Tämä selitys ei selvästikään riittänyt kysyjälle. Kiitin palautteesta, joka jäi kirkkaana mieleeni.

Olen ihaillut evankelista ja runoilija Hilja Aaltosta; hänen ilmaisukykyään ja ”avointa syliään” koskettaa ihmistä. Hän oli Jumalan palvelija, joka osasi puhua ymmärrettävästi tämän ajan ihmiselle. ”On uskallettava olla oikealla tavalla yksinkertainen, semmoinen että ihmiset ymmärtävät mistä on kysymys”, hän kirjoitti. 

Kirkkauden Herra ei pystyttänyt valtakuntaansa Kirkastusvuorelle. Kristus astui alas maailman pimeyteen vapahtamaan syntisiä ja kurjia. Jeesus ilmaisee jumalallisen kirkkautensa uhrautuvana rakkautena Golgatan pimeydessä.

Hilja Aaltonen puhui ristinevankeliumista: yksinkertaisesti Golgatan armotiestä, missä ihmiset saavat kaipaamansa muutoksen elämään, sillä Jeesus kuoli syntiemme tähden. Aaltosen mielestä tämä on riittävä ydinsanoma. Siitä tuskin kukaan uskovainen on eri mieltä. Täytyy kuitenkin muistuttaa Kirkastusvuoren tapahtuman tärkeydestä meille ihmisille vielä yksi asia. Seurakunta saa tulla osalliseksi Kristuksen kirkastetusta ruumiista Pyhässä Ehtoollisessa. Siinä Kristus tulee ruumiillisesti syntisten ja kurjien luokse tuoden mukanaan Jumalan anteeksiantamuksen ja armon. 

Tulkaa, kaikki on valmista!

 

Taivas, Jumalan taivas,

porteillas siunataan,

taivas Jumalan taivas tahrat poistetaan.

Lunta valkeempi puku,

Kuninkaan ylhäinen suku

ovellas kirkastetaan

Hilja Aaltonen     

                                                      

Johanna Raitanen

diakoni

Kangasalan seurakunta

                          

4.7.2018

Mikä voisi olla sinun osasi?

Viime sunnuntaina juhlittiin apostolien päivää. Aiemmin kyseisenä pyhänä muisteltiin apostoli Pietaria ja Paavalia ja heidän marttyyrikuolemaansa. Nykyään apostolien päivänä juhlitaan kaikkia apostoleja ja heidän kutsumistaan Kristuksen työhön.

Kertomus Paavalin kääntymisestä vainoajasta uskovaksi on vaikuttava. Kristittyjä vainoava Saul oli matkalla Damaskokseen toimittamaan kuninkaan asioita kristittyjä vastaan. Matkalla hän kohtasi kirkkaana loistavan Jeesuksen, joka sokaisi hänet ja kysyi ”Miksi vainoat minua Saul?”. Jeesus kertoi pelastavansa Saulin hänen oman kansansa käsistä ja lähettävänsä hänet pakanoiden pariin saarnamaan pelastuksesta. Hänen tehtävänään olisi saattaa ihmisiä pimeydestä valoon ja syntien anteeksiantamukseen.

Kohtaamisen jälkeen Saul oli muuttunut mies. Hänestä tuli Paavali, latinaksi Paulus eli nöyrä. Hän alkoi levittää ilosanomaa Jeesuksesta.

Harva kokee yhtä radikaalia kääntymystä. Jonkun usko on kulkenut mukana koko elämän ja joku on löytänyt sen mukaan matkan varrella. Kääntymyksiäkin on monenlaisia. Se voi olla myös sitä, että havahtuu hiljaisen kristityn arjesta miettimään, miten itse voisi viedä eteenpäin evankeliumia omassa elinpiirissään.

Jeesus kutsuu jokaista levittämään ilosanomaa syntien sovituksesta ja pelastuksesta, armosta ja Jumalan rakkaudesta.

Jeesus sanoo: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” (Joh. 15.)

Jeesus kutsuu myös meitä jokaista tänä kesänä Kangasalla. Parasta on, että ystävät eivät jätä toisiaan yksin. Jeesus lupaa olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Pienikin liikkeelle lähteminen riittää hänelle; jokainen tekee oman osansa. Mikä voisi olla sinun osasi, Jeesuksen ystävänä?

Laura Weckström

kesäteologi

Kangasalan seurakunta

 

27.6.2018

Kutsuttu ja lähetetty

Sunnuntaina vietetään Apostolien päivää. Päivän evankeliumi kertoo opetuslasten kutsumisesta ja heidän tehtävästään.

Apostoli tarkoittaa luota lähetettyä. Tämä kuvaa hyvin kristityn suhdetta Jumalaan. Jumala kutsuu jokaista Hänen luokseen. Kun opimme tuntemaan Hänet, Hän lähettää meidät kertomaan ilosanomaa toisille. Jumala on lähettänyt maailmaan jo miljoonia todistajia kertomaa ilosanomaa.

Evankeliumiteksti kertoo heistä, jotka Jeesus kutsui ensin. Jokainen opetuslapsi kutsuttiin nimeltä, yksilönä ja omana itsenään. Opetuslasten joukko ei ollut aatteellisesti yhtenäinen porukka. Siihen kuului erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista; kansallismielisiä kiivailijoita, kalastajia, Rooman valtakunnan palveluksessa maksuja keräävä tullivirkailija...

Mukana oli myös Juudas, kavaltaja. Tällaista ihmisryhmää tuskin kukaan nykypäivän yritysjohtaja kutsuisi alaisikseen. Se olisi liian suuri vaara hankkeiden epäonnistumiselle.

Jeesus kutsui. Hän opetti ja ohjasi heitä kolmen vuoden ajan. Opetuslapsilla ei ollut lähtökohtaisesti valmiuksia toimia seurakuntatyössä, mutta he oppivat.

Jeesus kutsuu meitäkin nimeltä seuraamaan Häntä samalla tavalla kuin hän kutsui opetuslapsia 2000 vuotta sitten. Meillä ei tarvitse olla valmiita taitoja tai voimavaroja. Meiltä ei kysytä hengellistä herkkyyttä tai salaperäisen tiedon ymmärtämistä. Hänelle kukaan meistä ei ole osa massaa eikä kukaan ei voi pelastua toisen uskolla.

Hän kutsuu meitä pelastukseen, syntien anteeksi saamiseen ja sovintoon Jumalan kanssa. Kun Jumala on saanut meitä puhdistaa, ohjata ja kasvattaa, hän lähettää meidätkin kertomaan ilosanomaa, jonka mukaan Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3).

Jumala on tänään sama Jumala kuin vuosituhansia sitten. Hän on elävä ja todellinen persoona, jonka jokainen voi oppia tuntemaan. Hän on kutsuva ja lähettävä Jumala. Jeesuksen sanoissa Hän kutsuu ja lähettää meitä jokaista yksinkertaisilla sanoilla: Tulkaa minun luokseni (Matt.11) ja menkää kaikkeen maailmaan (Matt. 28).

Markku Mustajärvi

Seurakuntapastori

Kangasalan seurakunta

20.6.2018

"Kuka minut ilmoitti tähän kilpailuyhteiskuntaan?" 

Ilmoittiko joku minut tähän kilpailuyhteiskuntaan, on kysymys, jota nykyään huomaa kysyvänsä itseltään. Tämän päivän yhteiskunnassa on jatkuva tarve kilpailla.

Ihmisillä on tarve menestyä ja pärjätä - ja pärjätä yksin. Paine näkyy jo lapsissa ja nuorissa. On saatava hyviä kouluarvosanoja, sillä muuten on toisia laiskempi, tyhmempi tai huonompi. Lapsille asetetut vaatimukset saattavat häilyä painona myös vanhempien harteilla.

Lapsen koulunumerot tuntuvat joskus arvostelulta siitä, kuinka hyvin vanhempi on hoitanut hommansa. "Olenko tehnyt kaiken, mitä voin tehdä, jotta lapseni pärjäisi? Olenko huono vanhempi?"

Arvosanoista tulee helposti lyhyitä toteamuksia ihmisen arvosta. Kilpailu rasittaa ja väsyttää. Se ulottuu kaikille elämän osa-alueille ja näkyy siinä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Tämä voi johtaa siihen, että näemme toisessa vain sen, millä tavoin olemme häntä parempia ja miten voimme hyötyä hänestä.

Vaatimukset eivät usein ole pelkästään opiskelun tai työpaikan sanelemia. Usein asetamme vaatimuksia itsellemme. Usein vaadimme itseltämme paljon suurempia asioita, kuin kehtaisimme toisilta ihmisiltä pyytää. Myös meille rakkaat ihmiset voivat joskus vaatia paljon. Perheellämme saattaa olla meidän varallemme odotuksia, jotka saattavat tuottaa meille syyllisyyttä, kun emme pystykään täyttämään niitä. Ystävämme odottavat meiltä helposti paljon. Lähipiirillämme on tietty kuva meistä ja teemme kaikkemme, jottei se kuva rikkoudu. On pakko jaksaa ja pärjätä yksin.

Paavali toteaa lohdullisesti: "Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen." (Room. 9.)

Jumalan armo on hyvä muistaa, kun lähestymme juhannuspäivää, jota kristityt viettävät Johannes Kastajan syntymän muistoksi. Raamatussa enkeli ilmestyi Sakarias-nimiselle papille ja ilmoitti hänelle, että hänen vaimonsa Elisabet tulisi raskaaksi ja synnyttäisi pojan. Pojalle olisi annettava nimeksi Johannes, joka tarkoittaa "Jumala on armollinen". Nimensä mukaisesti Johannes Kastaja saarnasi Jumalan armosta.

Jumala ei anna arvosanoja. Ihmisen arvo ei ole mitattavissa koulunumeroissa, hänen lapsensa koulunumeroissa, tai siinä, kuinka hän etenee urallaan. Jumala on armollinen, eikä armoa ansaita eikä siitä kilpailla.

Joskus ihminen väsyy, eikä pysty täyttämään vaatimuksia, joita hänen harteilleen on kasattu. Se on inhimillistä. Vaatimusten täyttäminen ei ole elämässä tärkeintä. Emme ole täällä kilpaillaksemme läheistemme kanssa, vaan elääksemme yhdessä ja rakastaaksemme toisiamme. Se on tärkeintä.

Viljatuuli Ylikoski

kesäteologi

 

13.6.2018

Aina ei voi voittaa

Monesti kuulee jonkun sanovan, että aina ei voi voittaa, mutta voi kun voittaisi edes joskus. Ainakin huippu-urheilussa on selvät tavoitteet. Niin yksilö- kuin joukkueurheilussakin tavoite on suunnattu kohti voittoa. Kukaan ei muista kuka oli viides tai kymmenes jossakin lajissa. Vain voittajat muistetaan.

Ei ole kiva jäädä ikuiseksi kakkoseksi tai ikuiseksi kymmenen parhaan joukkoon kuulujaksi. Vanha totuus lienee, että on mukavampi voittaa kuin hävitä.

Pian käynnistyvissä jalkapallon MM-kisoissa tavoitellaan maailman suosituimman urheilulajin mestaruutta. Joukkueet eri puolilta maailmaa kokoontuvat ottamaan mittaa toisistaan. Odotukset ja tavoitteet ovat korkealla. Moni joukkue joutuu tyytymään vähempään kuin voittoon. Loukkaantumisia voi tulla tai muuten vaan ei oikealla hetkellä onnistu.

Onnistumisia, epäonnistumisia, voittoja ja tappioita koemme elämässä muutenkin kuin urheilussa. Monesti olisi mukavampi kokea tappioiden sijaan onnistumisia, huonouden sijaan paremmuutta ja heikkouden sijaan voimaa ja taitoa. Vertaillessa itseä toisiin löytyy aina joku, jolla on jotain enemmän ja jotain paremmin kuin minulla.

Vertailujen keskellä on hyvä muistaa, että ihmisarvomme ei heilahtele sen mukaan, miten hyviä tai tehokkaita olemme. Meidät on luotu Jumalan kuviksi, ja sitä kautta meillä on oikeus kokea olevamme arvokkaita sekä tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olemme ainutkertaisia persoonia ja luotuja iankaikkista elämää varten. Kukaan toinen ei ole tärkeämpi Jumalan silmissä kuin sinä. Hän lähetti ainoan poikansa osoittaakseen miten arvokkaita olemme Hänelle.

Meidän ihmisten rakkaus toisiamme kohtaan on vajavaista, mutta Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Meistä jokaisesta on maksettu kallein mahdollinen hinta, Jeesuksen ristin kuolema, jotta voisimme kuulua Hänelle. Kristinusko on olemukseltaan Jumalan lahjojen vastaanottamista ja Jumalan mahdollisuuksien varaan rakentamista.

Ihmisarvomme takuupilarit ovat Jumalan luomistyössä, sovituksessa ja lunastuksessa. Jokaisella on mahdollisuus voittaa ainakin kerran, ja palkintokin on ihan vertailukelpoinen: iankaikkinen elämä, jonka Jumala on luvannut kaikille, jotka Häneen uskovat.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Joh. 1:12

nuorisotyönohjaaja

Ari Vettenranta

 

6.6.2018

Oletko kartalla?

”Oletko kartalla”, on olennainen kysymys maastossa liikkuessa. Suunnistettaessa on olennaista tietää matkan alkupiste ja päämäärä. Maasto on täynnä erilaisia polkuja ja vaihtoehtoisia reittejä, mutta mitä tahansa polkua tai reittiä myöden oikeat rastit eivät löydy, eikä perille pääsy ole lainkaan varmaa.

Kartan ja kompassin, tai tänä päivänä GPS-laitteen, käyttö auttavat olennaisesti rastien löytämisessä ja perille pääsyssä. Joskus oman elämänsä kanssa voi olla myös hukassa, ei ole oikein ”kartalla”.

Matkan alkupiste on hämärän peitossa, nykyinen sijainti epävarmaa, maalialue on suunnassa x. Joskus koko matkan mielekkyys on kyseenalainen. Mistä löytyisi siis apu?

Jumala, sinun Luojasi, haluaa Sanassaan Raamatussa antaa nuo olennaiset koordinaatit elämäsi rasteille. Raamattu on kompassimme ja paikkaansa pitävä kartamme, josta löydämme niin lähtöpaikan, nykyisen sijaintimme kuin määränpäämmekin. Kaiken tämän lisäksi olet Jumalan tarkkaakin tarkemman satelliittipaikannuksen ulottuvilla. Hän on jo kasteessa merkinnyt sinut omakseen, et siis ole Luojaltasi hukassa!

Sinut on luotu heijastamaan hyvän Luojamme ominaisuuksia ja elämään yhteydessä häneen. Tämä on luomisessa elämällesi annettu tarkoitus.

Syntisen ihmisen elämän tarkoitus on tulla Jeesuksen löytämäksi, saada rikkomukset anteeksi ja yhteys Isään Jumalaan. Kun yhteys löytyy, tiedän mistä olen tulossa, kuka olen ja missä matkailen.

Armahdetun syntisen määränpää, maali, on iankaikkinen elämä Taivaassa Jeesuksen luona.

Ensi sunnuntain teemana on: ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”. Tämä Jumalan kutsu on voimassa tänäänkin, olet sitten vanha tai nuori, rikas tai köyhä, sairas tai terve.

Evankeliumitekstissä Jeesus kutsuu Sakkeuksen, miehen jota pidettiin erityisen syntisenä ja halveksittuna, ja osoittaa hänelle rakkautta ja ohjaa oikealle tielle. Hän kutsuun meitä kaikkia tänäänkin armon omistamiseen ja taivaantien kulkijoiksi.

Jeesus etsii jokaista reitillä hukassa olevaa suunnistajaa ja haluaa rakkaudessaan ohjata kaikki perille.

Heikki Kärhä

Kangasalan seurakunnan kesäteologi

 

23.5.2018

Kristus meissä

Eräs ystäväni käyttää useasti sanaparia Kristus meissä. Lähtiessään hän saattaa nostaa kättä ja huikata heipat, ja lopuksi vielä, Kristus meissä! Sama lause on myös hänen sähköpostinsa allekirjoituksessa. Aluksi se tuntui minusta kummalliselta ja suorastaan hiukan liian hengelliseltä arkikieleen. Mutta oppiessani paremmin tuntemaan ystävääni, aloin myös ymmärtää häntä paremmin. Ei tuo huikkaisu ollutkaan mitään hengellistä pullistelua tai yläpuolelle asettumista, vaan ihan totista totta.

Tämä kaveri oli elämässään joutunut monesti polvilleen. Hän on loistava saarnamies ja kertoo voimallisesti monista tapahtumista, joiden kautta Jumala on tehnyt työtään hänen elämässään. Vaikeuksien ja voittojenkin kautta Jumala on pitänyt hänet lähellään ja kaiken keskellä ikään kuin viimeisinä sanoina ja apuna jäljelle ovat jääneet nuo sanat: Kristus meissä.

Hänen esimerkkinsä on laittanut minutkin miettimään. Todellakin, meidät luonut Jumala on sittenkin ihan lähellä. Koko maailmankaikkeuden Herra haluaa olla yhteydessä minuun ja sinuun. Hän rakasti meistä jokaista niin paljon, että lähetti ainoan poikansa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi keskellemme pelastaakseen meidät. Ja eipä siinäkään vielä kaikki… Hän lähetti meille myös Pyhän Hengen vahvistamaan ja ohjaamaan meitä. Ja se on tämä Pyhä Henki, joka on Kristus meissä. Vaikka emme voi nähdä Jeesusta, voimme tuntea Hänet Pyhänä Henkenä. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta on lopulta aika yksinkertaista. Ainakin minunlaistani ihmistä, joka mieluiten ensin näkisi, sitten arvioisi ja sitten ehkä uskoisi, tämä helpottaa. Tämä vaikea Pyhä Henki, jota on hankala selittää itselleen, saatikka sitten vaikka rippikoululaisille, onkin siis Kristus meissä.

Pyhä, salattu Jumala. Sinä olet kaiken alku, ylläpitäjä ja päämäärä.

Me kiitämme ja ylistämme sinua luomisesta, lunastuksesta ja pyhityksestä.

Inhimillinen ymmärryksemme ei pysty koskaan tutkimaan viisauttasi,

eivätkä mitkään sanamme riitä kuvaamaan olemustasi.

Kuitenkin sinä olet itse tullut yhdeksi meistä ja asut meissä.

Älä anna tämän ihmeen sammua sydämistämme.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden.

Ajatella, että saan olla niin lähellä Jumalaa. Se on puhdasta armoa ja rakkautta.

Johanna Jutila

Johtava nuorisotyönohjaaja

 

16.5.2018

Jo joutui armas aika

Muutamat virret ovat meille suomalaisille erityisen tärkeitä. Varmasti yksi näistä on ”Enkeli taivaan lausui näin”, joka on monelle tuttu jo lapsuuden joulukirkoista. Toinen, varmaan kohtuullisen tunnettu virsi, on jykevä ”Jumala ompi linnamme”, joka on kaikunut vuosikymmenten ajan joulurauhan julistuksen virtenä.

Neljäs voisi olla ”Ystävä sä lapsien”. Monelle varmasti jo lapsuuden pyhäkouluista tuttu. ”Herraa hyvää kiittäkää” on myös läheinen virsi monelle.

Siinäpä muutamia niin sanottuja tuttuja virsiä. Myös tähän vuodenaikaan liittyy eräs hyvin tuttu virsi. Se on tuo otsikon ”Jo joutui armas aika.” Tätä virttä on laulettu vuosisatojen saatossa todella paljon niin kirkoissa, kouluissa, kuin erilaisissa juhlissakin. Niistä ajankohtaisin lienee äskettäin vietetty äitienpäivä, jonka juhlistamiseen tämä virsi on monesti liittynyt.

Hiljattain tehdyn selvityksen mukaan selvä enemmistö suomalaisista haluaa suvivirren edelleen olevan myös osa koulujen kevätjuhlaperinnettä. Virren syntyhistoria on erikoinen. Perimätiedon mukaan sanat kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin kesäisellä saarnamatkallaan vuonna 1694. Lähellä Visbyä hän lumoutui ympäröivän luonnon kauneudesta siinä määrin, että runoili tämän virren lähes yhdeltä istumalta.

Virren kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat pelkästään luonnon kauneutta kuvaavia. Neljännestä säkeistöstä alkaa virren loppuun asti kestävä rukous jossa rukousaiheita on monia. ”Maan, meren anna kantaa runsaasti lahjojas. Tarpeemme meille antaa sun siunauksestas.”

Virren syntyaikoina, samoin kuin nykyisinkin, oli tärkeää saada hyvä sato. Tuon ajan viljelijä oli täysin luonnon armoilla. Sadon menettäminen kuivan, liian sateisen kesän tai hallan vuoksi oli valtava katastrofi. Vaikka nykyisin hieman paremmin asiat tuossa mielessä ovatkin, viime kädessä emme edelleen mahda luonnon voimille mitään. Virsirunoilijan tavoin joudumme tyytymään siihen, mitä meille annetaan. Siksi näin kevätkylvöjen aikaan tuokin rukous on varsin ajankohtainen.

”Luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.” Raamatussa sanotaan: ”älkää mistään murehtiko.” Silti me ihmiset olemme sellaisia, että me vaivaamme itseämme monilla asioilla. Sellaisillakin, joita murehtia ei tarvitsisi. ”Luo meihin uusi mieli” -pyyntö on varsin tarpeellinen sekin.

Virren lopussa tulee kaikkein tärkein rukous, joka muistuttaa siitä, mikä täällä elämässä on tärkeintä: ”Suo suloisuutta maistaa myös sielun sanassas. Ain armos sille paistaa, niin on se autuas.” Jumalan yhteydessä elävä ihminen on autuas, eli onnellinen. Toisaalta Raamatussa todetaan tällaisista ihmisistä että ”jos meidän toivomme olisi vain tässä ajassa, olisimme kaikkia muita viheliäisimmät.” Silti viheliäinenkin voi olla onnellinen, kun hänellä on joku, joka hänen viheliäisyyttänsä ymmärtää ja antaa anteeksi. Lisäksi tämän viheliäisyyden päämäärä on iankaikkinen elämä Jumalan luona taivaassa.

”Ain armos sille paistaa, niin on se autuas.” Tämä on totta vielä tänäkin päivänä. Luottakaamme siihen.

Janne Kyrönlahti

Kanttori

 

9.5.2018

Äidin tuoksu

Muistan, kun olin jo kouluikäinen ja minusta oli ihana nuuhkaista kaapissa olevaa äidin kaulahuivia, koska se tuoksui aivan äidille. Se muistutti turvasta, jonka äiti antaa.

Tuoksut ja hajuaisti ylipäänsä ovat äärimmäisen tärkeitä meille aina elämän alkumetreiltä asti. Hajuaisti suojelee elämää varoittamalla pilaantuneesta ruuasta tai myrkyllisistä kaasuista. Myös tuoksumuistia pidetään tarkimpana muistina. Varmaan jokaiselle on tuttua se, kun haistaa pitkästä aikaa jonkun tutun hajun, palautuu samassa mieleen jokin tilanne, henkilö, paikka tai tunne jopa vuosien takaa. Joidenkin tutkimusten mukaan valitsemme puolisonkin hänen tuoksunsa perusteella, vaikka emme sitä itse tajuakaan.

Kun lapsi syntyy, hän joutuu turvallisesta ja lämpöisestä äidin kohdusta vieraaseen, kylmään maailmaan. Mutta heti kun synnytyksen jälkeen on mahdollista, lapsi lasketaan äidin syliin – se ei ole kohtu, mutta tarpeeksi turvallinen paikka kuitenkin. Sylissä on äidin lämpö, mutta syli on tärkeä myös siksi, että siellä lapsi oppii tuntemaan äidin tuoksun. Ja lapsihan rauhoittuukin sen jälkeen usein parhaiten juuri siinä äidin lähellä. Äidin tuttu tuoksu antaa turvaa. Paitsi että lapsi tunnistaa äitinsä tuoksusta, sanotaan myös että pienen vauvan äiti tunnistaa lapsensa hajun perusteella.

Voi sanoa, että meissä asuu samankaltainen kaipuu myös Jumalaa kohtaan. Kun Jumala luo meidät, synnymme tähän monin tavoin turvattomaan maailmaan. Elämme täällä vähän kuin haistellen, että mistä löytyisi se tuoksu, joka tuo meidät Jumalan lähelle. Seurakunta on se syli, johon moni lapsi jo pian syntymän jälkeen kasteessa suljetaan. Lapsen kaikkein lähin seurakunta on tietenkin oma perhe.  

Seurakuntasylissä voimme haistaa Jumalan tuntemisen tuoksun, kun Raamatun sanan ja rukouksen kautta saamme oppia tuntemaan Jeesuksen ja Jumalan armon sekä rakkauden.

”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!” 2. Kor. 2:14

Riikka Hämäläinen

seurakuntapastori

 

25.4.2018

Elämän mittainen matka

On mahtavaa lähteä matkalle, joko kotimaahan tai ulkomaille. Yleensä vain matkalle, jota on odotettu monta viikkoa.  Mietitään, mitä pakataan mukaan, onko kaikki varmasti muistettu hoitaa, että voi matkan aikana olla levollisella mielellä, eikä tarvitse huolehtia mistään.

Me kaikki matkustamme täällä maailmassa taivaan kansalaisina. Jokainen kristitty on saanut kansalaisuuden jo parin kuukauden ikäisenä saatuaan kasteen Jumalan lasten joukkoon, kun hänen rintaansa ja otsaansa on piirretty ristin merkki. Jumalan puolelta tämä kansalaisuus on ikuinen.

Kristityn vaellus ei ole mitenkään helppoa. Me emme selviä tästä matkasta ilman kanssakulkijoitamme, jotka sivuavat lyhyemmän tai pidemmän matkan kanssamme. Ovatko nämä itselle hyviä kanssakulkijoita? Kukapa ei haluaisi lähimmäisen olevan ihminen, johon voi luottaa ja jonka käsivarret kannattavat silloinkin, kun oma vaellus ontuu. On yksi, joka tietää vaikeutemme ja kulkee vierellämme Hyvän paimenen tavoin. Jeesus Kristus lupaa olla tämä turvallinen ja luotettava kanssakulkija kohti sitä suuntaa, jossa ihmislapsen korpivaellus on pelkkä muisto vain.

Matkamme alussa meidät merkitään ristillä. Myös matkan toisessa päässä näin tapahtuu, kun arkulle piirtyy hiekasta risti. Taivaan kansalainen on lähdössä kotiin, kuten vanhassa laulussa sanotaan: ”Tähtein tuolla puolen toisen kodin saamme”. 

Tarja Sillanpää

kanttori

 

18.4.2018

Vitsa ja sauva

Paimenen työ on helppoa. Ei mitään heinä suussa makailua niityllä, mutta sellaista yksinkertaisen ihmisen hommaa. Ei tarvitse arvailla, mitä pitää tehdä. Tekee vaan, mitä kuuluu:

Kun susi tulee kohti, pitää kaivaa vitsa esille ja hätistellä peto kauemmas. Ja kun lammas meinaa karata, vedetään se sauvalla takaisin laumaan. Sen jälkeen tarvitsee enää kävellä edellä sinne, missä on hyvää ruohoa syötäväksi. Kauhean helppoa!

Jostain syystä samalla niin vaikeaa. Ei tarvitse olla taitava eikä älyn tarvitse loistaa. Pitäisi olla vain rohkea. Susi on pelottava. Se puree ja raatelee tai vähintäänkin ulvoo. Erityisesti haukkuu. Laumassa eläminen on kuulemma vanhanaikaista. Pitäisi päästää lampaat todelliseen vapauteen ummehtuneiden seinien sisältä.

Toisaalta ne lampaatkin ovat aika pelottavia. Tiuskivat välillä pahasti. Ei saisi tulla paapomaan. Todellista rakkautta kuulemma on, että saa toteuttaa itseään ja tehdä omat valintansa. Lampaat kyllä tietävät. Sudenkin osaavat kesyttää. Seuraavat paimenta, jos reitit sattuvat olemaan samat.

Mitäs sitten, jos lammas joutuu suden suuhun tai eksyy erämaahan? Tilan isäntä tuskin silittää, että hienosti katsoit sivusta, paimen. Välillä paimen on vuorostaan ryteikössä. Kuka sitten näyttää oikean tien?

Jeesus on kyllä aika hyvä paimen. Rohkea. Ei väistellyt, vaikka tuli pahasti raadelluksi. Uskalsi ja osasi tehdä aina oikein. Näytti mallia ja kulki edellä, niin että ravintoa riitti.

Onneksi Hyvä paimen ei ole jättänyt hommaansa, niin palkkapaimenkin saa olla yksi lampaista. Palkkapaimen paimentaa lopulta vain seurakuntaa, Hyvä Paimen sydämiä.

Rauhan Jumala, joka ikuisen liiton uhriveren tähden on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen, meidän Herramme Jeesuksen, varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. (Hepr. 13:20-21)

Marko Sagulin

palkkapaimen/lammas

Kangasalan seurakunta

 

11.4.2018

Lapsilta oppimassa

”Tiedätkö mitä? Minä en koskaan pienempänä pitänyt käsiäni ristissä, jos en oikeasti rukoillut, koska ajattelin, että jos pidän kädet ristissä enkä rukoile, varaan linjan Jumalan luo joltakin muulta, joka haluaa rukoilla juuri sillä hetkellä…”

Tämä lapseni eräänä iltana puolihuolimattomasti kertoma muisto laittoi minut miettimään jälleen kerran sitä, kuinka eri tavoin lapset ajattelevat asioista kuin aikuiset. Mietin kuinka paljon he pohtivat asioita omassa mielessään, sekä sitä, mihin tuo lapsille niin ominainen ajattelutapa katoaa monelta meistä aikuistumisen myötä...?

Oma lapseni on pienestä saakka ollut pohdiskeleva ja kova kyselemään asioita ja olemmekin keskustelleet monista uskonelämäänkin liittyvistä kysymyksistä. Osa kysymyksistä on ollut niin vaikeita, ettei minulla ole ollut niihin suoralta kädeltä vastausta. Usein olemme miettineet vastausta yhdessä. Välillä lopputulos on ollut se, että olen sanonut, ettei meidän ihmisinä tarvitsekaan tietää vastausta, vaan riittää että me uskomme Jumalaan ja luotamme siihen, että Hän kyllä tietää miten asia on.

Lapsille monet asiat ovat selviä ja arkipäiväisiä, he ikään kuin ohimennen toteavat jonkin asian, eivätkä meidän aikuisten tavoin jää pohtimaan sitä monelta kantilta tai yritä järkeistää asiaa selkeästi ymmärrettäväksi tai jopa jollain tavoin mitattavaksi. Lapset luottavat vanhempansa sanaan. Kun vanhempi sanoo miten asia on, he luottavat siihen, vaikka eivät omin silmin näkisi todisteita sanomisen tueksi.

Monella meistä aikuisista olisi oppimista lapsilta tässä(kin) asiassa. Meidän tulee uskoa ja luottaa Taivaallisen Isämme sanaan, vaikka se ei olisikaan konkreettisesti nähtävissä tai käsin kosketettavasti todistettavissa. Voimme lasten tavoin pohtia, uskoa ja luottaa, sillä Jeesuksen sanoin: ”Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse”. (Mark. 10:14-15)

Siunattua alkukevättä ja auringon paistetta jokaiseen kotiin, pidetään linjat aktiivisina Taivaaseen!

Tiia Ritola

lapsityönohjaaja

 

4.4.2018

Pääsiäisen jälkeen…

 

… Jeesuksen kaverit olivat ihmeissään ja peloissaan.

 

Pääsiäinen on kuoleman voittamisen juhla. En tiedä, mikä voisi olla periaatteessakaan paljoa isompi juhlan aihe. Jos joku keksisi tavan olla kuolematta, se saattaisi olla suuremman Nobel-palkinnon arvoinen.

 

Pääsiäisen jälkeen Jeesus oli paremmassa kunnossa kuin hänen ystävänsä. Ystävillä oli ollut suuria toiveita jatkosta. He olivat käyttäneet muutaman vuoden siihen, että Jeesuksesta tulee jotakin suurta. Elämänsuunnitelmat murskautuivat. Monikaan ei ollut edellisenä perjantaina naulaamista vieressä seuraamassa.

 

Jeesuksen haudalta tulleet naiset olivat poissa tolaltaan. Edes 11 lähintä ystävää eivät ottaneet naisia tosissaan. Pietari teki lopulta poikkeuksen. En tiedä, paljonko heitä auttoi se, että Jeesus näyttäytyi heille elossa olevana. Niin kummallista se oli, että Tuomas ei ottanut muuta porukkaa tosissaan. Helluntaihin asti, 50 päivää, seurue eli epävarmaa elämää - ilman näkyä ja ymmärrystä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

 

Kun olemme viettäneet pääsiäistä, olemme sekä menneet itseemme että juhlineet. Olemme sekä harjoittaneet katumusta että viettäneet riemullista pääsiäismessua. Olemme muistelleet, kuinka Kristus murtaa kuoleman koko maailmasta – ei vain ihmisiltä.

 

Missä olemme nyt?

 

Tavallinen elämä kulkee kuin hyrrä – pyörii mutta ei liiku. Vaikea on tietää, ketä ja mitä uskoa. Lonkkaa särkee niin kuin ennenkin. Aamulla on vaikea herätä. Lapset repivät toisiaan aamiaispöydässä. Raha on jotenkin saatava. Ystävät ovat lähellä, tai joku pettää luottamuksen. Elämä on täynnä yllätyksiä – joskus mukaviakin. Hyrrä vaappuu tai kiihdyttää.

 

Mistä elämä rakentuu seuraavat 50 päivää? Toivon, että jokainen uskaltaa elää rohkeasti ja pää pystyssä. Toivon, että jokainen voi tuntea sen, että Kristus ei ole haudassaan, vaan antaa elämälle suuntaa – perinteisin sanoin: johdattaa ja kaitsee. Suunta voi voi tuntua olevan hukassa, tai se voi osoittautua umpikujaksi. Silti, Jumala on ihmisiä rakastava ja lahjoittaa hyvää elämäämme.  Kristus pitää elämää käsissään.  

 

Suuret asiat tulevat itsemme ulkopuolelta. Niin on pääsiäisen jälkeen.

 

Henri Lehtola

kappalainen

 

 

28.3.2018

Mitalistit muistetaan!

Meillä on hyvin muistissa molempien olympialaisten sankarit. Mitalistit saivat hyvin julkisutta, ihan ansaitusti. Kaikkien kohdalla puhuttiin valtavasta työmäärästä ja sitoutumisesta tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kuinka hyvin muistamme menestyjien yhteistyötahot? Huollon, fysio- ja ravintoterapeutit, hierojat, valmentajat ja kaikki muut menestyksen eteen työtä tehneet ihmiset? Tarvittiin suuri määrä onnistunutta yhteistyötä, että hyviin saavutuksiin päästiin. Viimeisen silauksen antoi yleisön kannustus.

Voisimmeko me Kangasalla tehdä yhteistyötä? Meidät huomattaisiin, että meillä on yhdessätekemisen meininki. Täällä ei ketään jätetä yksin vaan tehdään yhdessä ja päästään hyviin tuloksiin. 

Pääsiäinen on aivan kohta. Se on juhla, mikä muistuttaa meitä siitä, että Jumala uskoo meihin ja haluaa tehdä yhteistyötä kansamme. Hän antoi poikansa sovittaa syntimme ristinkuolemallaan. Kun Jumala näin on toiminut, eikö meidänkin tulisi kannustaa toisiamme elämässä eteenpäin ja ennen kaikkea kannustaa toisiamme kohti jumalanvaltakuntaa?

Jorma "Jommu" Jussila

erityisnuorisotyönohjaaja

 

21.3.2018

Sinun polkusi

Nuori nainen oli mennyt kihloihin. Hän suunnitteli häitään. Mietti tulevaisuuttaan, haaveili ja unelmoi. Hänen haaveensa liittyivät paljolti siihen, että hän halusi olla hyvä vaimo ja joskus äiti lapsillensa. Hänen aikansa naiset eivät käyneet töissä kodin ulkopuolella. Kodin hoidossa oli paljon enemmän työtä kuin nykyään. Vaikka aika oli eri, nuoren tytöt unelmat ja haaveet olivat todennäköisesti samantyylisiä kuin nykypäivänkin häitään suunnittelevan nuoren naisen.

Nuoren naisen suunnitelmat muuttuivat kerta heitolla, eikä edes hänen omasta pyynnöstään tai tahdostaan. Hän sai kuulla tulevansa raskaaksi ennen avioliittoaan. Hän varmasti järkyttyi ja pelästyi. Ei, se ei ollut suunnitelmani – hän ajatteli. Hän sai lisäksi kuulla, että hänen lapsestaan tulisi maailman pelastaja. Eihän sellaista pysty kukaan ymmärtämään. Tämän kaiken ilmoitti hänelle Herran enkeli suuressa kirkkaudessaan. Nuori nainen ei voinut kuin vastata hämmästyneenä: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”.

Meillä jokaisella on tärkeää olla erilaisia toiveita ja haaveita elämästämme. Esikoisemme pohtii tällä hetkellä, mikä hänestä voisi tulla isona. Vaihtoehtoja tuntuu olevan paljon, mutta varmuutta asiaan ei ole vielä tullut. Hänen sanojansa lainaten: ”On vain rukoiltava oikeaa tietä”. Me vanhemmat voimme rinnalla vain tukea, mutta emme voi tehdä hänen elämänsä valintoja. Hänen on kuljettava oma polkunsa. Minä äitinä rukoilen, että hänen polkunsa oli hyvä kulkea.

Kertomukseni nuori nainen on Maria, Jeesuksen äiti. Nainen, joka kulki kipeän tien ja luotti Jumalaan kyseenalaistamatta mitään. Mielestäni se on ihmeellistä. Maria oli rohkea. Nuorena hän sai yllättävän tehtävän, johon hän ei ollut valmistautunut. Elämä tuo yllätyksiä, joista pitää selvitä. Välillä ne voivat olla epämiellyttäviä yllätyksiä. Maria löysi keinot ja ratkaisun selvitä elämänsä haasteista. Hän luotti Jumalan lupaukseen.

Luota sinäkin elämäsi polku Jumalan käsiin.

Kevään iloa sinulle,

Monika Viitala

Diakoni ja rippikoulukoordinaattori

 

14.3.2018

Erilaisuus

Äitini perhe asui seurakuntakodin talonmiehen asunnossa Pohjanmaalla. Isäni perhe ei käynyt edes joulukirkossa ja tämä kyllä huomattiin äitini perheessä. Jotenkin kuitenkin rakkaus voitti.

Erilaisuus on elämäni tarina. Olen aina rakastanut ihmisiä; niin hyvää seuraa kuin huonoakin seuraa. Muusikon opintojeni kautta tunnen paljon taiteilijoita ja iloisia hippejä. Aktiivisena seurakuntalaisena ja helluntailaisen miehen puolisona tunnen myös monia äärimmäisen konservatiivisia kristittyjä. Saatte arvata itse, kummat olivat sitä hyvää ja kummat huonoa seuraa, vai oliko molemmissa omat hyvät puolensa. Olemme kaikki erilaisia.

Yhdestä asiasta olen varma: kukaan ei voi koskaan tehdä mitään sellaista, mikä saisi Jumalan rakastamaan häntä enemmän. Kukaan ei myöskään koskaan voi tehdä mitään sellaista mikä saisi Jumalan rakastamaan häntä vähemmän.  Jumala nyt vaan on sellainen! Hän on rakkaus, tai vielä tarkemmin: hän on täydellinen rakkaus. Me emme tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme voi muuttaa Jumalan persoonaa. Hän on aina rakastanut jokaista meistä maailmankaikkeuden täydellisimmällä rakkaudella ja tulee aina rakastamaan.

Jumala on keksinyt rakkauden kaksoiskäskyn: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ja hän jos kuka pystyy noudattamaan sitä. Soisin, että me kaikki saisimme rohkeuden rakastaa itseämme, lähimmäistämme ja Jumalaa. Jumalan rakastaminen voi olla pelottavaa, jos ajattelee saavansa tiukat seuraamisohjeet ja mokatessaan pelkää saavansa yliluonnollista kostoa. Minun ja muiden suurpiirteisten onnekseni kristinusko eroaa kaikista muista uskonnoista siinä, että me saamme sellaista hyvää mitä emme ansaitse, eli armoa.  Raamatun sanoin: ”Jumala ei ole pahan kiusattavissa eikä hän kiusaa ketään.”  ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Sama toimii toisinkin päin: vaikka olisimme toimineet oikein, kenelle tahansa voi tapahtua pahoja asioita. Silloin ei tarvita jälkiviisaita neuvoja eikä syytöksiä vaan rakkautta ja myötätuntoa.

 Jeesus sanoi: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Jeesus teki sellaista hyvää, mikä sai lapset rakastamaan häntä – ja lapsilla on intuitio kohdallaan. Hän ei kiusannut ketään, vaan paransi, lohdutti ja auttoi kaikkia. Jumala on yhtä hyvä, kaikille, aina. ”Siinä on rakkaus, ei siinä että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”  Ehkä mekin voisimme rohkeasti rakastaa myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat eri mieltä meidän kanssamme.

Eveliina Sydänlähde, vapaaehtoiskoordinaattori

 

7.3.2018

Lapsen rukous

Kaulakorussani roikkuu risti. Mikäli riipus on kiertynyt taakse niskaani, kaksi ja puolivuotias lapseni haluaa monesti kiertää sen etupuolelle näkyviin. Saatuaan ristin etupuolelle hän ristii kätensä ja alkaa kovalla, mutta hartaalla lapsen äänellä rukoilla iltarukoustamme. Minulla ei ole tietoa, mistä tämä tapa on tullut, minulla ei ole tietoa.

Monesti tämän edellä kuvatun tilanteen tausta on sellainen, että minä äitinä yritän hoputtaa lasta pukemaan. Monesti hän haluaa tehdä tuon toimenpiteen itse, mutta usein siihen kuuluu myös äidin tai koko huoneen ympäri kierretyt välilenkit ja mitä milloinkin muuta kuin varsinaiseen toimenpiteeseen liittyvää. Lopulta ryhdyn avustamaan, mikäli siitä ei nouse iso meteli vaan apu otetaan vastaan. Tahtoikä. Ja sitten saattaa alkaa kuvattu tilanne.

Äiti yrittää hoputtaa lasta, lapsi tarttuu ristiin ja alkaa rukoilla vailla minkäänlaista kiirettä. Varma keino saada äitikin hetkeksi rauhoittumaan ja hiljenemään hoputuksestaan. Toisen rukousta kun ei sentään henno häiritä. Lapsi ei ehkä ole vielä oivaltanut, että tätähän voisi käyttää vaikka hyödyksi. No, yhtä kaikki näin olemme tulleet siunatuksi useana aamuna tai milloin minnekin lähtiessä.

Olen jokusenkin kerran miettinyt, että tässäpä olisi taas aikuisella lapselta opittavaa. Kun kiire oikein painaa päälle, olisi hyvä keino hetkeksi rauhoittua Jumalan eteen ja huokaista kiire tai mielessä pyörivät asiat Jumalan puoleen. Kuinka usein kiireen keskellä tuleekaan yritettyä ehtiä omin voimin hampaat irvessä eteenpäin. Levon ja avun antaja on rukouksen päässä.

”Rakas Jeesus, siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meitä peitä, älä meitä koskaan heitä. Aamen.” Siunattua päivää sinulle!

Katja Kohonen
Lapsityönohjaaja
 

28.2.2018

Toisen maailman ääni

Yhä enemmän on viime aikoina laulettu virttä 600 ’Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan´. Tuon Dietrich Bonhoefferin runon alkuperää olevat sanat ovat rukous, jonka voi sävelten siivittämänä huokaista ilmoille erityisesti silloin, kun olemme taas yhtenä aamuna joutuneet lukemaan uutisia siitä pahuudesta, jota ihmiset toisilleen ympäri maailmaa ajautuvat aiheuttamaan.

”Kun pahan valtaa kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.” Bonhoeffer kirjoitti omaisilleen kirjeitä ja runoja ollessaan vangittuna toisen maailmansodan aikana. Hänen vahva uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan kärsimyksen aikana antoi hänelle sanat, joiden sisältö on erityisen ajankohtainen tänäänkin.

Elämme paastonaikaa. Paasto johdattaa meitä kohti Kristuksen kärsimystä ja ylösnousemusta ja on samalla aikaa, jolloin joudumme kohtaamaan itsemme. Joudumme kohtaamaan sen, että myös me olemme osallisia Kristuksen kärsimykseen. Joudumme näkemään, että myös me aiheutamme kipua, surua ja kärsimystä muille ihmisille.

Jumala hallitsee myös pahaa. Hänellä on valta yli kaikkien valtojen. Hänen rakkautensa voittaa kaiken. Jumala tuo toivon, valon, ilon ja rauhan yllemme ja Hän kaitsee meitä pois pahasta. Paastonaika voi tarjota maiseman siihen todellisuuteen, jossa Jumalan rakkaus valaisee kaikista pimeimmänkin kohdan. Meissä ihmisissä on aivan jokaisessa paljon hyvää ja sen rinnalla on paha, meissä jokaisessa. Jumala tuntee meidät läpikotaisin ja Hän vahvistaa rakkauden ääntä meissä.

Niin kuin Bonhoeffer sai vahvasti kokea vankeuden keskellä Jumalan läsnäolon, niin saamme mekin tuntea Hänen hyvyytensä ympäröivän meidät. ”Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin.”

Heidi Pitkänen

nuorisopappi

 

21.2.2018

Keskellä

 

Minusta tuntuu, että olen nyt todella keskellä elämää monin tavoin. Katsoin asiaa sitten viime kuukausien tapahtumien kannalta yksityiselämässä, työelämässä tai tämän vuodenajan mukaan, niin tuo tunne kaiken keskellä olemisesta vahvistuu.

 

Työelämässä on takana tiukka syksy monine juhlavuoden tapahtumineen. Me kanttorit saimme olla toteuttamassa hyvin erilaisia tilaisuuksia ja välillä menimme jopa hieman ”epämukavuusalueelle”. Siitä työelämän kouluttajat olisivat todella iloisia, koska silloin opimme jotain itsestämme työntekijöinä ja kollegoistamme sekä siitä, miten tilanteessa toimimme.

 

Musiikkityö tuntuu olevan aina keskiössä. Meitä kanttoreita kysytään säännöllisesti eri tilaisuuksiin ja meitä toivotaan mukaan jo suunnitteluun. Me kanttorit saamme olla myös keskellä innokkaita vapaaehtoisia, jotka antavat joka viikko aikaansa ja työpanostaan evankeliumin käyttöön. Sain myös saatella ikuisuusmatkalle omaa isääni, ja kyllä se kovaa kolahtaa, kun näin peruuttamattomia asioita elämässä eteen tulee. Vaikka fyysisen iän tiedostaa, niin asiat tapahtuvat hyvin nopeasti kun aggressiivinen sairaus hyökkää täydellä voimalla. Ja jos oma isä lähtee, niin itse taidan olla silloin elämän keskiössä, koska olen siis seuraavana vuorossa? Luonnossa kaunis talvi on parhaimmillaan kohta, kun valon määrä lisääntyy päivä päivältä. Olemme keskellä myös talvikautta.

 

Minua puhuttelee juuri nyt seuraava laulu. Laulussa lauletaan näin Kaija Pispan sanoin: ”Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten; matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten.” Laulu päättyy: ”Elämän näen pientareelle piirtyvän, Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran! Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän: Ihmisen on määrä päästä kotiin kerran. Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa, olen kahden maan kansalainen”.

 

Musiikkitilaisuuksia on enemmän luvassa, kun kuljemme kohti pääsiäistä. Maaliskuun lopulla on lyhyellä aikavälillä konsertteja ja virsi-iltoja, joissa voi osallistua itse laulamiseen tai vain kuunnella ja antaa musiikin viedä mukanaan. Musiikin kieli voi viedä sanomaa eteenpäin, jos teksti tuntuu etäiseltä. Hyvässä sävellyksessä musiikki tukee tekstiä ja puhuu samaa kieltä. Tervetuloa hiljentymään ja rauhoittumaan keskeltä elämää!

 

Jukka Heroja

johtava kanttori

 

14.2.2018

Katumus ja paasto

Englantilaisen kirjailija-runoilija-taidemaalarin John Ruskinin motto oli ” Tänään”. Tuo tunnuslause hallitsi hänen koko elämäänsä. Hän eli ”tässä päivässä”. Emme voi mitään eiliselle - olipa se hyvin eletty tai sitten ei. Huomista emme voi vielä koskettaa, tehdäksemme sen hyväksi.

Tämä päivä on meidän. Jos elämme Jumalan kasvojen edessä, syntimme tunnustaen, teemme päivän työmme Jumalasta saamamme valon ja voiman avulla. Olemme armahdettuja!

Joka päivä meidän tulee pyytää Siunausta päivälle. Joka päivä tulee olla kuin tuomiopäivä, elämämme tärkein päivä. Päivä, joka vaikuttaa tulevaisuuteemme. Päivä, jonka sanat ja tehdyt päätökset muovaavat huomispäiväämme. 

Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi. Elä tänään, niin kuin eläisit, jos tietäisit sen viimeiseksi päiväksesi. Se, että lähdemme päivään levosta käsin, Jumalan turvin, auttaa tekemään työmme hyvin.

Kuinka moni kaipaakaan sydämen lepoa? Sydämen lepo, joka olisi totta silloin, kun pystymme paastoamaan kiireestä, hälinästä ja levottomuudesta. Tarvitsemme tähän ”paastopakettiin” hiljaisuutta ja luottamusta.

Jatkuva aamusta iltaan kiireessä eläminen ei tuo sitä oikeaa lepoa, jota tarvitsemme. Me tarvitsemme Kristuksen lepoa, sillä levottomuus tekee meistä heikkoja. Parasta työtä voimme tehdä silloin, kun meillä on rauha Jumalan ja itsemme kanssa. ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että Hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme”. 1 Joh. 4:10−16.

Johanna Raitanen

diakoni

Kangasalan seurakunta

 

7.1.2018

Kantakaa toistenne taakkoja

Mikä on painavin asia, mitä olet kantanut? Se voi olla ostoskassit, jossa on viikon ruuat koko perheelle. Olet kenties ollut muuttoapuna ja kantanut laatikoita, joissa on vino pino kirjoja tai keittiötarvikkeita. Metsä- ja maataloustöissä kantaminen on arkipäivää, ehkä raskain kantamasi asia on siitä maailmasta. Eräs koululainen totesi kysymykseen, että hänelle raskain asia on ollut alasin.

Usein esineen paino ei ole ainoa rajoite kantamisessa. Jotkin asiat ja esineet ovat sen muotoisia, että niitä on vaikeaa kantaa yksin, vaikka niiden paino ei varsinaisesti ole ongelma. Muuttohommissa jokainen tarvitsee apua saadakseen kirjahyllyn, keittiön pöydän tai kulmasohvan oikealle paikalle, vaikka penkistä nousisi moninkertaisesti sama paino. Tarvitsemme toinen toistamme, vaikka omat voimat riittäisivätkin. Erityisesti tarvitsemme toisiamme silloin kun omat voimat eivät riitä.

”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6:2)

Siinä on melko yksinkertainen ohje meille kaikille. Olemalla auttavana kätenä, kuuntelevana korvana, lohduttavana olkapäänä ja rohkaisevana suuna toteutamme Jeesuksen meille antamat ohjeet. Se miten toimimme suhteessa lähimmäiseen, ihmiseen jota voimme auttaa, kertoo sydämemme tilasta enemmän kuin sanat jotka sanomme. Oli lähimmäisen avun tarve sitten konkreettista kantoapua tai hetki, jossa joku kuuntelee, ole valmis antamaan aikaasi hänelle.

Antti Timonen

Nuorisotyönohjaaja

31.1.2018

Mitä armoa, mitä helvettiä

Kristinuskon peruskäsitteet eivät aina ole helppoja ymmärtää. Raamattua lukiessa löytää monia haastavia asioita, joiden käsittely tuntuu vaikealta. Jumalan armo, josta myös viime sunnuntaina kirkoissamme puhuttiin evankeliumia, on myös perimmiltään ihmisille hyvin haastava asia. Armo on vapauttava oikeudellinen termi, jonka vastapuolena on rangaistustuomio. Jeesuksen sanoissa armo osoittaa ennen kaikkea ihmisen armahtamiseen kadotustuomiosta. Armoa siitä, että ihminen ei joudu helvettiin, vaan pääsee Jumalan armosta taivaan kotiin. Nykypäivänä tämä ajatus on ihmisille hyvin vaikea; miten rakastava Jumala voi yleensä tuomita ihmisiä kadotukseen?

Armo koetaan nykypäivänä monesti pelkkänä apuna erilaisiin elämän vaikeuksiin ja huoliin tai ihmisen omaan riittämättömyyden tunteeseen ja yhteiskuntakelpoisuuteen. Helvetti puolestaan ymmärretään elämänvaikeuksina.

Me elämme aikaa, jossa suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden ymmärtämistä korostetaan, jos tätä ajattelua vastaan joku nousee, hän tulee usein leimatuksi ääriajatuksillaan tai vanhoillisuudellaan. Ihminen pyrkii itse määrittelemään oikean ja väärän, olemaan oman elämänsä keskipiste, asettamalla hyvinvointinsa enentämisen korkeimmaksi päämääräksi.

Jumala ohjaa meitä sanassaan ymmärtämään, että katoavan maailman keskellä tarvitsemme  yhteyttä Häneen. Jos elämmme irrallamme Jumalastamme ja Hänen rakkaudestaan, me kadotamme elämän tarkoituksen ja suunnan. Kun käännymme Jeesuksen puoleen, me voimme kasvaa Jumalan armon tuntemisessa ja löydämme elämämme syvimmän tarkoituksen.

Siinä näemme myös Jumalan oikeudenmukaisuuden, ja voimme ymmärtää Jeesuksen sovitustyön merkityksen; Jumalan rangaistus tuli Hänen päällensä. Hän sovitti ristillä syntimme, että me hänessä saisimme Jumalan armahduksen ja rauhan. Kun me otamme vastaan tämän Jumalan armon omaan elämäämme, uskoen Jeesukseen, pelastumme. Silloin elämme siinä armossa, jonka Jeesus on meille ansainnut. Armossa, joka pelastaa meidät Jumalan tuomiolta ja kadotukselta.

Ihmisen on usein vaikea käsittää ja hyväksyä sitä, miten voimme pelastua vain Jeesuksen ristintyön perusteella. Usein koemme, että meidän täytyy tehdä jotain kelvataksemme Jumalalle tai ansaitaksemme häneltä jotain hyvää. Tällaiseen itsemme arviointiin ja hyväksymiseen me kasvamme tässä maailmassa jo pienestä pitäen. Opimme elämässämme suorittamaan töitä ja ansaitsemaan oman paikkamme.

Jeesuksen luo meidät kutsutaan kuitenkin ilman omia ansioitamme, omana itsenämme. Siinä me tarvitsemme vain nöyrää mieltä vastaanottaa Hänet elämäämme. Jumalan Sana osoittaa, että kaikille, jotka ottivat Jeesuksen vastaan, Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat Häneen. Jumalan armossa on siis kyse ennen kaikkea oman riittämättömyyden tunnustamisesta ja jo valmistetun avun vastaanottamisesta.

Kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen omaan elämäänsä, toteutuu Jumalan armon tarkoitus; ette; ettetteettei yksikään joutuisi kadotukseen, vaan saisi ikuisen elämän.

Markku Mustajärvi

seurakuntapastori

 

 24.1.2018

Kuitit kateissa                   

Tietyt ihanteet, säännöt ja käskyt muodostavat elämällemme sellaiset raamit, joiden puitteissa on turvallista ja hyvä elää yhteydessä toinen toistemme kanssa. Esimerkiksi Jumalan ilmoittama elämän peruslaki löytyy kymmenestä käskystä: mitä hän toivoo meidän tekevän ja mitä jättävän tekemättä. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Yhteiset arvot ohjaavat yhteisten pelisääntöjen rakentamisessa. Ole rehellinen. Kunnioita toisia ihmisiä ja kaikkea elämää. Suojele ja varjele tuhoamisen sijasta. Ole vastuullinen ja säästeliäs. Ja pidä kuitit tallessa.

Jo Raamatun alkulehdiltä lähtien on näkyvissä meitä ihmisiä ohjaavien ihanteiden ja arkisen todellisuuden välinen suhde. Haukkaamme väärää hedelmää selkeästä säännöstä huolimatta. Syntiinlankeemuskertomuksen teema toistuu lukuisin muunnelmin omassa elämässämme. Kompuroimme ihmissuhteissamme, töräyttelemme toisillemme ajattelemattomia kommentteja, tuhoamme luontoa ympärillämme, unohdamme ja hukkaamme oman elämämme tärkeitä lankoja ja kuitteja. Unohdamme lähimmäisemme ja Jumalan. Apostoli Paavali kiteytti asian näin: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” (Room. 7: 19)

Synti sitoo meitä, ja omatuntomme pitää tarkkaa kirjaa siitä, missä kaikessa olemme epäonnistuneet ja tehneet sitä pahaa, mitä emme oikeasti tahdo. Tässä kohdassa armo puuttuu peliin ja kääntää kaiken ympäri. Maailmassa, jossa lähes kaikki on maksullista tai pitää ansaita kovan ponnistelun kautta, Jumalan rakkaus, ansaitsematon armo on jotain täysin mullistavaa. Jumalan suhtautuminen meihin jatkuvasti kompuroiviin ihmisiin, hänelle rakkaisiin luomuksiinsa, on kaikkea muuta kuin kohtuullista ja säästeliästä. Kun teemme hänelle tiliä virheistämme ja rikkomuksistamme, hän repii kuittimme ja toteaa, että kaikki on jo maksettu. Isän taskuun ja Pojan laskuun. Emme voi antaa Hänelle mitään, eikä Hän kysele kadonneiden kuittiemme perään.

Elina Oksanen

seurakuntapastori

 

17.1.2018

#Rauha

Olin viime viikolla yhdessä työtovereideni kanssa kolme päivää Kirkon Kasvatuksen päivillä Jyväskylässä. Tänä ja ensi vuonna kirkon kasvatuksen teemana on rauha. Esille otettiin tietenkin ajatus maailman rauhasta tai sodasta ja rauhasta.  Nämä asiathan meille ensimmäisenä rauha – sanasta tulee mieleen. Mutta ennen kaikkea aihetta käsiteltiin sisäisen ja ulkoisen rauhan näkökulmasta. Teemapäivillä haastettiin kirkon kasvatuksen työntekijöitä, meitä jokaista, kohtaamaan oma rauhattomuutemme ja etsimään rauhan lähdettä.

Jyväskylässä tulivat esille niin vihapuhe ja sen ehkäisemisen keinot, yhteisön ulkopuolelle jättäminen kuin nettimaailman mukana tullut kiusaaminen. Teemoina olivat myös kasvurauha ja sen takaaminen eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa. Esillä noilla päivillä oli monta projektia ja uutta toimintamallia, joita työssämme voimme paikallisesti lähteä toteuttamaan. Ideoita siis tuli roppakaupalla.

Vuosien varrella, kun olen jo kiertänyt aika monilla neuvottelu- ja koulutuspäivillä, olen todennut, että läsnäoloni syy ja tavoitteeni täyttyy, kun saan mukaani yhden HELMEN kotiin päin vietäväksi. Se voi olla orastava ajatus tai valmiiksi pureskeltu toteamus. Se voi olla menetelmä, jota työssään käyttää tai se voi olla hyvä hengellinen pysähtyminen.

Näiden päivien HELMI oli ”Ulkoinen rauha tulee vain sisäisen rauhan kautta”. Minulle tuo lause sisältää ajatuksen siitä, kuinka minun on ensin löydettävä sisäinen rauha itsestäni, jotta voin toimia oikeasti ulkoisen rauhan eteen. Sisäinen rauha on riidattomuutta ja sopusointuisuutta itsensä kanssa. Se on armollisuuden kokemista ja armollisuuden välittämistä toisille. Se on hyvän ja oikean puolella olemista. Toivottavasti tulevina päivinä ajatuksiini putkahtaa vielä lisäkin rauhaan liittyviä oivalluksia. Nyt haastan kuitenkin Sinua pysähtymään hetkeksi ja miettimään mistä syntyy sinun sisäinen rauhasi ja mistä sinun rauhasi saa voimansa?

Minulle rauhan syvin lähde on näissä Jeesuksen sanoissa: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Päivi Segerroos 

perhediakoni                                                      

Vaaleaa pöytäkynttilää sytytetään tulitikulla.