Perhetalo - Arjen värejä, tukea & tapaamisia

 

Tapulintie 2 , 36200 Kangasala

 

"Perhetalo on konkreettinen kohtaamispaikka erilaisille tapahtumille. Teemoina ovat parisuhde, vanhemmuus ja isovanhemmuus. Perhetalo on seurakunnan arvovalinta siihen, että haluamme tukea perheitä laajasti uudella tavalla. Käytännössä siis se mistä Perhetalossa lopulta on kysymys, on vasta syntymässä ja muotoutumassa. Perheen aikuiset ovat toimintamme ydin, mutta kaikki toimintamme tapahtuu lapsiystävällisesti."

Arja Seppänen, Perhetalon terapeutti

 

Teemoina parisuhde, vanhemmuus & isovanhemmuus

 

Perhetalo tarkoittaa seurakunnan uutta toimintamuotoa, joka keskittyy erityisesti vanhemmuuden tukemiseen ja monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Perheellä tarkoitamme kaikkia talouksia, joissa asuu yksi tai useampi henkilö eli toimintamme on suunnattu mm. parisuhteessa oleville, ydinperheille, sateenkaariperheille, yksinhuoltajille, isovanhemmille ja perheestä haaveileville. Olet tervetullut, olit sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

Perhetalossa järjestetään kaikenlaista kivaa yhdessä tekemistä kangasalalaisille ja tarjolla on myös mm. mielenkiintoisia keskusteluita ja ryhmiä. Ohjelmakattaukseemme kuuluu esimerkiksi vapaamuotoista olohuonetoimintaa, yhteisiä ruuanlaittohetkiä, keskusteluiltoja, perheneuvontaa, eropalveluita, lasten kuorolaulua, Majatalo-iltojen yhteydessä lasten majataloja, asiantuntijaluentoja ja erilaisia ryhmiä liittyen esimerkiksi isovanhemmuuteen, kummiuteen tai tahattomaan lapsettomuuteen. Otamme mielellämme vastaan toiveita eli jos mielessäsi on ehdotuksia mitä kaikkea muuta voisimme järjestää, laita ihmeessä viestiä! 

 

HALATAAN! Parisuhteen rakkaustalkoot 2020 - lisätietoja löydät täältä. 

 

Arja & Päivi

 

Huom! Olemme päättäneet lopettaa kasvokkain kohtaamiset Perhetalolla koronavirustilanteen vuoksi. Voit ottaa yhteyden Päiviin ja Arjaan puhelimitse tai sähköpostitse.

 

Tarvittaessa Kangasalan Perhetalosta voi saada käytännönläheistä, maksutonta terapiaa erilaisiin elämäntilanteisiin

 

Terapiassa saat tarpeidesi mukaan tukea esimerkiksi parisuhteeseen, eroon tai vanhemmuuteen, mutta olet myös tervetullut keskustelemaan esimerkiksi omaan identiteettiisi tai jaksamiseesi liittyvistä asioista. Terapeutin luokse voi tulla yksin tai yhdessä esimerkiksi kumppanin kanssa.

Ajanvaraustoive tai soittopyyntö terapeuteille mielellään tekstiviestillä:

Terapeutti Arja Seppänen 040 - 3098072  
Terapeutti Päivi Segerroos 040 - 3098052

 

Miten löydän perille? 

 

Perhetalo (entinen Tapulintupa) sijaitsee Kangasalan keskustassa Kangasalan kirkon viereisellä mäellä eli Tapulinmäellä osoitteessa Tapulintie 2, 36200 Kangasala. Perhetalo on vaalean rivitalon näköisen talon oikeassa päädyssä. Talon toisessa päädyssä on kiinteistötoimen toimisto ja alakerrassa bändikämppä. Samassa pihapiirissä on myös Kirkonkylän seurakuntakoti