"HyväTeko"-kampanja

Kangasalan seurakunta haastaa jokaisen kuntalaisen, paikallisen yrityksen,  yhdistyksen ja yhteisön tekemään yhden omasta arjestaan poikkeavan hyvän teon juhlavuoden 2017 aikana.

Me Kangasalan seurakunnassa uskomme vakaasti siihen, että jokaisella on jotakin annettavaa. Teon ei tarvitse olla suuren suuri uhraus – myös esirukous on hyvä teko. Kiireiselle tavallisuudesta poikkeava hyvä teko voi olla vaikkapa metsäretki omien lasten kanssa, siten että mukaan tulee pari naapurinkin lasta. Mitä sinä voisit tehdä rakkaudella täällä Kangasalla?

Lahjoitamme seurakuntana 640 tuntia työaikaa hyväntekeväisyyteen Kangasalla.
Jokainen Kangasalan seurakunnan yli 80 työntekijästä saa käyttää 8 tuntia työaikaansa yhteiskunnallisen hyvän tekemiseen kesällä ja syksyllä 2017. Tempaukseen kohdennetaan Kiky-sopimuksen tunteja. Olemme järjestäytyneet koko työntekijäporukan voimin tekemään viikoittaisen hyväntekeväisyystempauksen yhteistyössä jonkun paikallisen toimijan kanssa. Teemme näistä tempauksista sellaisia, joihin yksittäisten kuntalaisten on helppoa liittyä mukaan keikkaluonteisesti. Tempaukset on julkaistu Kotikirkko-liitteessä 10.5.2017. Löydät ne myös rullaamalla sivua alaspäin.


Voit tarttua haasteeseen myös itsenäisesti. Mitä hyvää sinun koululuokkasi voisi tehdä, entäpä harrastusporukkasi tai työyhteisösi? Julkaisemme mielellämme haasteeseen vastanneiden ryhmien kuvia omilla facebook-sivuillamme ja instagramissa. #HyväTeko #munseurakunta #kangasalanseurakunta

YouTube-video

YouTube-video

YouTube-video


HyväTeko-kampanjan hyväntekeväisyystempaukset aikajärjestyksessä:

 

vko 22 Siivoustalkoot
Vehoniemen harjulla
ti 30.5. klo 17–20. Vehoniemen automuseo.  Talkookahvit kahviosta. Ilmoittautumista ei tarvita. Tiedustelut: Henri Lehtola 040 3098110.

vko 23 Jättipalsamin taimien kitkeminen
Liutun uimarannan ympäriltä.
Vatialan omakotiyhdistys ry, Nattarin Huolto Oy ja Kangasalan kunta.
Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Seurakunta keittää talkookahvit ja kunta huolehtii taimien hävittämisestä. Tervetuloa mukaan!
Kaksi kertaa: Ke 7.6.
klo 17-20 ja la 8.7. klo 9-12.
Eveliina Sydänlähde 040 3098117 eveliina.sydanlahde@evl.fi

vko 24 Perhekodin saunailta.
Yhteistyössä Mc Rento.
Täynnä, vapaaehtoisia on riittävästi.

vko 25 Rekola-kodon toimintailtapäivä
ti 20.6. klo 13.15. Rekola-koto.
Tule apukäsiksi ikäihmisille: tekemään vihtoja, jutustelemaan, tietokilpailemaan ja nauttimaan kesästä.
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi vaikka heti - tai edeltävällä viikolla.
Antti Timonen 040 3098082, antti.timonen@evl.fi

vko 26 Kehitysvammaisten leiripäivä
Roineen Tytöt ry, Harjun Pojat ry, Kangasalan Seudun Kehitysvammaisten Tukiyhdistys ry, Kehitysvammaisten palvelusäätiö ja Vatialan koulu.
Vapaaehtoisia on riittävästi.

vko 27 Jättipalsamin taimien kitkeminen, osa 2
ks. vko. 23


vko 28 Pentorinteen vanhainkodin ulkoilupäivä
Kuhmalahdella
to13.7. klo 13.30-16.00.
Yhteistyössä SPR-Kuhmalahden yhdistys, Kuhmalahden Kisa, Kuhmalahden VPK.
Erillistä ilmoittautumista ei tarvita - tule mukaan! Tavoitteena on saada mahdollisimman moni asukas ulkoilemaan. Talkookahvit.
Tiedustelut: Monika Viitala 040 3098045, monika.viitala@evl.fi

vko 29 Ikäihmisten mattojen pesua
Vesaniementien matonpesupaikalla
Yhteistyökumppanina LC Roine, joka kuljettaa matot.
Ilmoittaudu mukaan mattojen pesijäksi!
Tarja Sillanpää 040 3098092, tarja.sillanpaa@evl.fi

vko 30 - tempaus on siirtynyt syksyyn ja siitä tiedotetaan lähempänä ajankohtaa

vko 31 Päiväkeskuksen kesäretki
Kahvila Seurahuoneelle 2.8. klo 13.15-14.45.
Yhteistyössä Kangasalan SPR:n osasto, vapaaehtoisystävät.
Ilmoittaudu avustajaksi kahvin tarjoiluun ja taksista auttamiseen, tarjoamme kahvit myös vapaaehtoisille.
Eveliina Sydänlähde 040 3098117, eveliina.sydanlahde@evl.fi

vko 32 Enkeliksi koulutielle
- Ohjataan liikennettä Kirkkoharjun koululla ensimmäisenä koulupäivänä.
- Saatetaan ekaluokkalainen kouluun viikolla 32, yhteistyössä Kangasalan SPR:n osaston vapaaehtoisystävät.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Eveliina Sydänlähde 040 3098117, eveliina.sydanlahde@evl.fi

vko 33 Museoiden ilta
Sahalahden vapaaehtoiset kuljettavat ihmisiä museoiden iltaan keskustaan.
to 17.8.2017 klo 17-21. Esittelykierrokset klo 18 ja 20.
Tiedätkö jonkun, joka tarvisi kyytiä? Ilmoita Kari Mikkoselle 040 3098 103, kari.mikkonen@evl.fi

vko 34 Sieniretki
seurakunnan emäntien opastuksella kirkonkodon ikäihmisille.
Ilmoittaudu mukaan saattajaksi tai apukäsiksi!
Mervi Nevala 040 3098 028, mervi.nevala@evl.fi

Ikäihmisten auttamista kodeissa:
ikkunan pesua, ulkoilua, haravointia.
Kangasalan kunnan kotihoito.
vko 35 La 2.9. klo 9-14; Päivi Segerroos 040 3098047, paivi.segerroos@evl.fi
vko 36 la 9.9. klo 9-14; Sanna Vehkaoja 040 3098001, sanna.vehkaoja@evl.fi
vko 40 la 7.10. klo 9-14; Harri Pitkämäki 040 3098021, harri.pitkamaki@evl.fi
 

vko 37 Siivoustalkoot
Kuohunlahden Rantapuistikossa eli pumppaamon rannassa
to 14.9. klo 16.
Yhteislähtö kahvila Seurahuoneelta.
Yhteistyössä Kangasalan A-kilta ry.
Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Seurakunta keittää talkookahvit ja tuo siivousvälineet.
Tiedustelut: Anette Rahkola 040 3098123, anette.rahkola@evl.fi


vko 38 Vatialan ikäihmisten hyvän mielen ilta
ti 19.9. Vatialan seurakuntakodilla.
Ohjelma ja ilmoittautumisen tarve tarkentuu myöhemmin. Seuraa ilmoittaluamme paikallislehdissä.
Tiedustelut: Merja Laaksonen 040 3098060, merja.laaksonen@evl.fi

vko 39 Ulkoilua ja laulua Kuussalongin asukkaiden kanssa
la 30.9.
Yhteistyössä Reserviupseerikerho.
Ilmoittaudu mukaan! Hanna Parviainen 040 3098010, hanna.parviainen@evl.fi

vko 40 Ikäihmisten auttamista kodeissa
ks. vko 35

vko 41 Heijastimien jakoa
Tiedot tarkentuvat lähempänä ajankohtaa. 
Tanja Lähteenmäki 040 3098181, tanja.lahteenmaki@evl.fi

Tutustutamme nuoria ja vanhuksia:
palkkaamme kuusi nuorta ilahduttamaan ikäihmisiä yhteistyössä srk:n työntekijän kanssa.
Yhteistyössä Kangasalan kunta.
Ma 16.10. aamuvuoro 9-11 ja iltavuoro 13-15.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Sari Lehtinen 040 3098009, sari.lehtinen@evl.fi

Tule mukaan!

 

"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Matt. 5:14-16

 

Tuemme paikallisia yhdistyksiä kevätkaudella 2017
Juhlavuonna halusimme tehdä näkyväksi sen, kuinka paljon hyvää tällä paikkakunnalla tehdään jo erilaisten yhdistysten toimesta. Kevätkaudella tiistai-iltaisin eri yhdistykset saivat kahvila Seurahuoneen käyttöönsä vuoron perään.

PopUp -iltakahvilatoiminta on tältä keväältä päättynyt. Kahviloissa kävi yhteensä noin 487 ihmistä, eli noin 27 kahvittelijaa illassa. Kävijäennätyksen nappasivat Roineen Tytöt yli 70 osallistujalla. Hyvä partiolaiset!

Kahviloiden tarjottavat olivat yhdistysten tekemiä ja tuotto meni järjestävän yhdistyksen toiminnan tukemiseen. Iso kiitos kaikille mukana olleille, erityisesti yhdistysväelle!

Lue lisää kahviloista!

 

"Asuin opiskelijana Tampereen Nekalassa iäkkään, nyt jo edesmenneen leskirouvan yläkerrassa. Harvojen yhteisten kahvihetkiemme aikana hän usein kertoi menneistä ajoista. Toisin kuin monet muut, hän oli kiitollinen siitä Suomesta, missä hän eli. Hän mielellään luetteli asioita, jotka ovat muuttuneet parempaan suuntaan: elintaso, terveydenhuolto, koulutus, vapaus ilmaista oma mielipiteensä ja valita oman elämänsä suunta. Arvostin syvästi hänen positiivista näkökulmaansa.

Vuonna 2017 tulevaisuuden näkymät eivät ole pelkästään positiiviset. Tämä on kuitenkin meidän Suomemme, meidän kuntamme, meidän seurakuntamme, meidän naapurimme, meidän perheemme ja meidän elämämme. Voimme joka päivä valita, miten vaikutamme ympäröivään yhteisöömme. Totta kai tämä sisältää haasteen myös vakavaan itsetutkisteluun: millainen minä olen? Miten vaikutan toisiin? Jaksanko minä tehdä hyvää?"

Eveliina Sydänlähde, vaapaaehtoiskoordinaattori