Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kesäpäivän pitäjä tarjoaa laaja-alaiset mahdollisuudet toteuttaa seurakuntatyötä monipuolisesti. Työyhteisössämme palvelee lähes sata työntekijää eri aloilta.
Seurakunta on monialainen työyhteisö. Meillä työskennellään mm. hengellisessä työssä, taloushallinnossa, kiinteistöhuollon tehtävissä sekä hautausmailla kausityöntekijöinä. Työntekijämme kohtaavat seurakuntalaisia niin arjessa kuin juhlassa.
Vain pieni osa työntekijöistämme työskentelee niin sanottuna virastoaikana. Monen työntekijän työaika osuu iltaan ja viikonloppuun. Kukaan meistä ei tee työtään yksin, vaan yhdessä toisten työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Seurakunnan töissä tarvitaankin hyviä ihmissuhde-, yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja.
Kangasalan seurakunnassa on vuonna 2024 neljätoista rippikoulua. Suurin osa leireistä pidetään hyvätasoisessa leirikeskuksessamme Pyysalossa. Pyysalon leirien lisäksi tarjoamme mahdollisuuden rippikouluun eri ympäristöissä kuten Virossa ja Lapin tunturimaisemissa. Meillä pääset tekemään työtä motivoituneen ja moniammatillisen rippikoulutyötä tekevän porukan kanssa.
Kesäteologina ja kesänuorisotyönohjaajana pääset toimimaan mm.
Lisäksi työ saattaa sisältää esimerkiksi jumalanpalvelukseen liittyviä tehtäviä. Hyvä perehdytys kaikkiin tehtäviin on meille kunnia-asia.
Edellytämme, että olet konfirmoitu evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Katsomme eduksi esimerkiksi säestystaidon ja muun työssä hyödyksi olevan harrastuneisuuden. Kangasala on laaja kaupunki, joten oman auton käyttömahdollisuudesta on sinulle paljon hyötyä työssäsi. Työ edellyttää valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön sekä leirityöhön. Tehtävässä noudatetaan KirVESTES:n hengellisen työn työajatonta työtä koskevia määräyksiä.
Palkkaus Kirkon Virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti, vaativuusryhmässä 401 (2116,96 €).
Tehtävään haetaan KirkkoRekryn sähköisellä lomakkeella. Hakuaika päättyy 3.12.2023. Haastattelupäivä alustavasti 15.12.2023 seurakuntatoimistossa, Kuohunharjuntie 22, Kangasala. Haastatteluihin kutsutaan erikseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa kasvatuksen työalajohtaja Johanna Jutila, puh. 040 309 8085, ti 28.11. klo 12-15 ja pe 1.12. klo 16-18.
Varhaiskasvatuksen tiimiin kuuluu seitsemän lastenohjaajaa, kasvatuksen ohjaaja, kasvatuksen pappi, varhaiskasvatuksen esihenkilö ja kasvatuksen työalajohtaja. Tehtävään sisältyy säännöllistä kerhotoimintaa, mm. avoimet perhekerhot, päiväkerhot sekä erilaisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Työ edellyttää valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön sekä leirityöhön.
Odotamme sinulta kristillisen kasvatuksen ja perhetyön taitoja. Olet oma-aloitteinen ja työn laatu on sinulle tärkeää. Sinusta on mukava ideoida ja kokeilla erilaisia tapoja toimia yhdessä tiimin kanssa. Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja ja innostunutta työotetta. Tehtävässä tarvitset sujuvaa someosaamista.
Lastenohjaajan tehtävään valitulta edellytetään Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa (lastenohjaaja) tai muuta soveltuvaa tutkintoa.
Tehtävä täytetään 8.1.2024 alkaen. Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus.
Tehtävässä on koeaika. Ennen tehtävän vastaanottamista valittavan tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Lastenohjaajan toimeen valitun tulee olla ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Tehtävän palkkaus on KirVESTES vaativuusryhmä 402:n mukainen (2196,78 – 2491,78 €/kk). Lisäksi maksamme suoritukseen perustuvia palkanosia. Työaika on 38 h 15 min /vko. Tehtävän hoito edellyttää mahdollisuutta käyttää omaa autoa työpäivän aikana.
Haastattelut pidetään alustavan suunnitelman mukaan 18.12.2023 Kangasalan seurakuntatoimistolla. Haastatteluihin kutsutaan erikseen.
Lähetä hakemuksesi 13.12.2023 mennessä KirkkoRekryn sähköisellä hakulomakkeella.
Tiedusteluihin vastaa varhaiskasvatuksen esihenkilö Tiia Ritola p. 0403098050 1.12. klo 11-12 ja 12.12. klo 17-18.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä