Uutislistaukseen

Tukea pikaneuvopäivystyksestä

Kangasalan seurakunnan Perhetalon pikaneuvopäivystys tarjoaa tukea mieltä askarruttaviin asioihin. Päivystysaika on tiistaisin kello 9-12, eikä aikaa tarvitse varata etukäteen. Keskusteluun terapeutin kanssa on varattu puoli tuntia. Pikaneuvopäivystys on maksutonta ja luottamuksellista Perhetalon toimintaa. 

Vt. Perhetalon johtaja, diakoni Päivi Segerroos kertoo, että keskustelun aiheet voivat liittyä parisuhteeseen, vanhemmuuteen, isovanhemmuuteen tai mihin tahansa ihmisenä elämisen teemaan. 
Pikaneuvopäivystys on tarkoitettu kaikille kangasalalaisille, jotka mielessään pohtivat isompia tai pienempiä elämänasioita eikä ole syystä tai toisesta mahdollisuutta tai halua jakaa ajatuksiaan läheisten kanssa. 
-    Jos asia on sellainen, että sen käsittelyyn tarvitaan enemmän aikaa, niin silloin varataan uusi erillinen aika. Toki sama ihminen voi tulla tarvittaessa uudemmankin kerran. Pikaneuvopäivystys on tarkoitettu myös esimerkiksi kriisitilanteissa tueksi. Tarvittaessa annamme tietoa muista palveluista ja ohjaamme niihin, Segerroos sanoo.
Päivi Segerroos muistuttaa, että kannattaa lähteä matalalla kynnyksellä juttelemaan mieltä vaivaavista asioista. 
- Joskus voi tuntua, onko asiani riittävän iso tai tärkeä. Juuri silloin kannattaa tulla. Toiselle kertominen ja yhdessä miettiminen usein keventävät oloa ja auttavat katselemaan tilannetta uusin silmin.

Voit lukea lisää Perhetalosta täältä (klikkaa tästä). 

2020-02-20 12:32:00.0