Uutislistaukseen

Raamatun ilmestysmajan pienoismalli Kangasalle

Kangasalan Helluntaiseurakunta ja Kangasalan seurakunta yhdistävät voimansa järjestämällä yhteisen ilmestysmajanäyttelyn.
ilmestysmaja

Ilmestysmaja on Raamatussa kuvatun juutalaisen uskonnon palvontapaikan näköismalli.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, miten Jumala antoi Israelin kansalle käskyn rakentaa ilmestysmajan, jotta hän voisi asua kansansa keskuudessa.

Mooses rakennutti pyhäkköteltan tarkkojen ohjeiden mukaan. Maja oli juutalaisen uskonnon keskeisin palvontapaikka aikana, jolloin juutalaiset pakenivat Egyptistä Israeliin.

Pienoismalli rakentui 20 vuodessa

Raamatun tutkimisesta kiinnostunut Heikki Syväluoma innostui rakentamaan ilmestysmajan pienoismallia vuosikymmeniä sitten. Ilmestysmaja valmistui noin 20 vuoden aikana. Hän lahjoitti pienoismallin Fida Internationalille 1990-luvun alussa.

− Odotamme mielenkiintoista ja opettavaista näyttelyä. On hienoa nähdä yksityiskohtaisesti ja tarkasti rakennettu pienoismalli, jonka tekemisessä on ollut valtavan iso työ. Toivoisimme, että kangasalalaiset sekä myös eri ryhmät, kuten koululuokat, varaisivat itselleen oman ajan ja tulisivat kuulemaan ilmestysmajan esineistä ja merkityksistä, toivoo Helluntaiseurakunnan pastori Pertti Lehmuskoski.  

Luentoja ilmestysmajan synnystä

Ilmestymajan kasaaminen ja purkaminen vie useita tunteja, kun kaikki majan osat asetellaan tietyssä järjestyksessä paikoilleen. Maja on kooltaan reilu viisi metriä kertaa noin kolme metriä. Korkeutta pienoismallilla on 0,6 metriä.

Näyttely kertoo vanhatestamentillisestä sovituksesta, jossa Jumala etsii ihmistä yhteyteensä. Ainoa keino syntiselle ihmiselle kohdata Jumala oli mennä silloisten pappien luo ilmestysmajan alueelle. Jumalan kohtaaminen tapahtui erilaisten uhrilahjojen kautta. Fidan asiantuntija Harri Kröger luennoi näyttelykierroksillla ilmestysmajan kertomuksista Raamatusta.

Ilmestysmaja-näyttely Kangasalan Helluntaiseurakunnassa 20.-25.11.

Myllystenpohjantie 8.

  • Yleisöesittelyt: ti 20.11. klo 18, ke 21.11. klo 11 ja 18 ja to 22.11. klo 13 ja 18.
  • Ilta nuorille pe 23.11. klo 19.

  • Omatoiminen tutustuminen la 24.11. klo 11−14 ja su 25.11. klo 11.

  • Israel-opas Harri Kröger esittelee ja opettaa ilmestysmajan aiheista.

  • Aikoja voi varata myös ryhmille ilmaiseksi numerosta 050 576 1542.

2018-11-13 10:47:00.0