Uutislistaukseen

Yhteisvastuukeräys torjuu nälkää Kangasallakin

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen Kangasalan kaupoissa 16. ja 17.3.2018.
Yhteisvastuukeräys

Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä

Jokapäiväinen leipä on ihmisarvoisen elämän perusedellytys. Miljoonien ihmisten kohdalla karu totuus on kuitenkin se, että ruokaa ei ole riittävästi.

Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Tänä vuonna keräysaiheena ovat nälän ja köyhyyden torjuminen.

Keräys toteutetaan yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kanssa. Diakoniarahastosta myönnetään seurakuntien diakoniatyön kautta avustuksia esimerkiksi välttämättömiin hankintoihin tai talouden tasapainottamiseen sairauden, pitkittyneen apua työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi kohtuuttomiin vaikeuksiin joutuneille ihmisille.

Seurakunnissa yhteisvastuuvaroin pyritään tuomaan välitöntä helpotusta vähävaraisten ihmisten arkeen esimerkiksi ruoka-avun kautta.

Keräyksen tuotoilla apua Kangasalle

Kangasalan seurakunnan oma keräyskohde on Yhteinen keittiö -hankkeen tukeminen. Hankkeella tarjotaan ilmainen lounas joka toinen tiistai heille, joiden arjen sujuvuutta ilmainen lounas helpottaa. Ruokailu järjestetään parillisilla viikoilla tiistaisin kello 12 helluntaiseurakunnassa ja parittomilla viikoilla Kangasalan seurakunnassa. Seuraava lounas Kirkonkylän seurakuntakodissa on ti 27.3.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan muun muassa riittävän ravinnon ja puhtaan veden saanti sekä mahdollisuus terveydenhoitoon, majoitukseen, lasten koulunkäyntiin ja perheiden toimeentuloa parantavaan koulutukseen. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Näin voit auttaa

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen Kangasalan kaupoissa järjestettävässä lipaskeräyksessä 16. ja 17.3. tai lahjoittamalla verkkopankin kautta tai tekstiviestillä. Ohjeet lahjoituksiin löydät Yhteisvastuukeräyksen verkkosivuilta täältä

Thu Mar 15 14:41:00 EET 2018