Uutislistaukseen

Uudesta Perhetalosta seurakunnan toiminnan sydän

Syksyllä käynnistyvä uusi toimintamuotoa tarjoaa muun muassa ryhmätoimintaa ja perheneuvontaa

 

Perhetalo

Kangasalan seurakunnassa odotetaan syyskautta erityisellä innostuksella. Syksyllä käynnistyy seurakunnan uusi perhetalotoiminta.

Kyseessä on toimintamuoto, joka keskittyy erityisesti vanhemmuuden tukemiseen ja monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Perheellä tarkoitetaan talouksia, joissa asuu yksi tai useampi henkilö. Toiminta suunnataan kaikenikäisille ja kaikkiin elämänvaiheisiin.

− Haluamme kokeilla rohkeasti uutta ja haastaa omaa rooliamme. Haluamme tukea vanhemmuutta sekä lapsuuden ja nuoruuden kysymyksiä. Hyväksytty strategiamme tukeutuu perinteistä laajempaan perhekäsitykseen; ideana ei ole profiloitua vain lapsiperheiden toiminnaksi, sanoo kirkkoherra Seppo Jarva.

Perhetalo kokoaa lapsi- ja perhetyötä, avioparityötä ja diakoniaa yhden nimikkeen alle. Perhetalo tulee järjestämään myös perhe- ja eroneuvontaa, asiantuntijaluentoja sekä esimerkiksi tapaamisia yksineläville ja lapsiperheille.

Monialaista osaamista

Syyskuun alussa käynnistyvän toiminnan koordinaattoriksi ja perhetalon johtajaksi on valittu Karin Uotila. Uotila työskentelee vielä kesän ajan johtavana lapsityönohjaajana.

− Seurakuntaa voi ajatella perheenä. Kirkot ja seurakuntatalot ovat koteja, joihin voi tulla vaikka ei tietäisi mitä hakee. Perhetalosta tulee kodin keittiö ja sydän, jossa on aina joku kysymässä päivän kuulumiset, kiteyttää Uotila.  

Toimintamuodon työntekijöinä ovat Uotilan lisäksi perhediakoni Päivi Segerroos sekä syksyllä palkattava perheneuvontaan ja perheterapiaan keskittyvä työntekijä. Perhetalo tekee myös yhteistyötä Seurahuonetta ja vapaaehtoistoimintaa pyörittävän vapaaehtoiskoordinaattori Eveliina Sydänlähteen kanssa.

− Perhetalon toimintaideaa valmistellaan kesän aikana. Tavoitteena on saada Perhetalosta paikka, josta kangasalalaiset saavat apua ja tukea arjen eri tilanteisiin, Uotila sanoo.

Tuen tarve kasvanut

Seurakunnan kasvatuksen työalalla on syksyllä edessä työalamuutos. Jarvan mukaan muutokseen on kolme syytä: seurakunnan strategian noudattaminen, työnkuvien päivittäminen ja sote-kentän muutokset.
Muutoksen myötä päivitetään kasvatustyötä tekevien työntekijöiden työnkuvat. Ideana on laajentaa kasvun työn näkökulmaa niin, että tehtäviä voidaan jakaa uudella tavalla.

− Perheiden tuen tarve on kasvanut. Haluamme olla vahvasti mukana tukemassa perheitä. Lähdemme mukaan sote-kentän muutokseen lapsiperheiden palveluiden muutoshankkeen myötä. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa perheiden palveluiden kehittämiseksi, Jarva sanoo.

Perhetalo ja monet sen toiminnoista tulevat sijaitsemaan Tapulintuvassa osoitteessa Tapulintie 2. Toiminnat vakiintuvat viimeistään ensi vuoden alussa.

Perhetalon mahdollisia toimintamuotoja

  • Kaikenikäisille tarkoitettu kohtaamispaikka Olkkari.
  • Avoin perhekahvila lapsille ja vanhemmille.
  • Perheneuvontaa, eropalveluita ja sururyhmiä.
  • Ryhmä- ja yksilötapaamisten vastaanotto.
  • Erilaisia ryhmiä liittyen esimerkiksi isovanhemmuuteen, kummiuteen tai tahattomaan lapsettomuuteen.
  • Luentoja ja ryhmiä uskonasioiden peruskysymyksiin liittyen.
  • Luentoja kasvatuksen ja parisuhteen tiimoilta.  

Perhetalon johtajana aloittava Karin Uotila ja kirkkoherra Seppo Jarva odottavat innolla perhetalotoimintamallin käynnistymistä. Tapulintupa muuttuu Perhetaloksi syyskuussa.

Teksti ja kuva: Hanna Parviainen

2018-06-07 12:52:00.0