Kangasalan seurakunnan ajankohtaisia uutisia

Tapaa pappi ennen messua

14.2.2018 14.45

risti
Kangasalan kirkossa voi tavata papin sunnuntaisin ennen messun alkua.

Niinä sunnuntaina, jolloin Kangasalan kirkossa järjestetään messu, eli ehtoollisjumalanpalvelus, on mahdollista tavata pappi henkilökohtaisesti.

Kello 9.15 - 9.45 voi tulla keskustelemaan papin kanssa esimerkiksi erilaisiin elämäntilanteisiin liittyvistä asioista, kuten surusta tai ahdistuksesta. 

- Jos kaipaat kuuntelijaa tai haluat ripittäytyä, tule tapaamaan pappia. Olemme kirkossa seurakuntalaisia varten, seurakuntapastori Heikki Repo rohkaisee.  

Keskustelu on mahdollista järjestää niinä sunnuntaina, jolloin toimituksessa on kaksi pappia. Aarrearkkumessuissa ja sanajumalanpalveluksissa on vain yksi pappi, minkä vuoksi keskustelua ei ole mahdollista järjestää tällöin toimitukseen valmistautumisen vuoksi. 

Voit myös varata ajan puhelimitse

Voit myös varata yksityisen keskusteluajan papin kanssa soittamalla kirkkoherranviraston numeroon 040 309 8000.

Mikäli haluat tavata diakoniatyöntekijän, varaa aika soittamalla numeroon 040 309 8080. Numeroon voi soittaa ti ja to klo 9-12. 

« Uutislistaukseen