Voimaksi viikolle

Seurakunnan työntekijöiden hartauskirjoituksia.

 

 

5.7.2017

Iloitkaa aina Herrassa

Paavali kehottaa meitä kristittyjä iloitsemaan kirjeessään filippiläisille. Koko kirjettä kutsutaan "ilon kirjeeksi". Erikoisen kirjeestä tekee se seikka, että Paavali kirjoittaa kirjeen vankilasta käsin.

Ulkoisesti Paavalilla ei mene kovin hyvin, hän on vangittuna, odottamassa tuomiotaan. Olosuhteista huolimatta hän näkee aihetta iloon. Onko Paavali sekaisin? Onko hän kenties käynyt oman aikansa "Marco Bjurströmin" positiivisen ajattelun kurssin? Onko kristityn elämä yhtä suosiollista myötämäkeä tai todellisuudelta ja murheilta silmiensä sulkemista?

Muistan, kun nuorena kristittynä ahdistuin kovin vaatimuksesta, jonka mukaan kristitty on aina iloinen ja onnellinen. Pidimme rintanappeja, jossa luki: "Smile, Jeesus loves you". Sisällä kuitenkin myrskysi, ja iloa piti pusertaa jostakin, ettei olisi ollut huono Kristuksen todistaja.

Vika ei ollut rintanapin tekstissä, sehän sisältää suuren totuuden. Voiko olla suurempaa lahjaa kuin se, että saa olla itsensä Jumalan pojan rakkauden kohde! Jeesus rakastaa juuri minua, se ilahduttaa sydäntäni.

Se, mikä esti minua iloitsemasta, oli huono omatunto ja väärä lainomainen käsitys kristittynä elämisestä. Kristittynä saan murehtia ja surra, jos elämä tuo mukanaan vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Jumala ei kutsu yhteyteensä erityisesti iloisia, positiivisia ja onnistuneita ihmisiä.  Jumala kutsuu kaikkia ja erityisesti niitä, jotka ovat ryvettyneet elämän matkan varrella. Minun ei tarvitse pusertaa itsestäni iloa ikään kuin vastalahjana Jumalalle. Jumala näkee sydämeeni ja tietää mitä ajattelen ja koen. Ihmisiä voimme "teatterillamme" pettää, mutta emme Jumalaa.

Mitä sitten on "ilo Herrassa", jota Paavalin mukaan pitäisi kokea aina? Se on yksinkertaisesti  luottamista ja turvautumista Häneen, joka näkee ja tuntee minut läpikotaisin ja siitä huolimatta rakastaa! Ilo Herrassa on lahja Jeesukselta, ei jokin ominaisuus minussa tai ahkerointini tulos.

Yhteys elävään Jumalaan Jeesukseen, saa pikkuhiljaa aikaan sydämessämme muutoksen. Elämän tärkeysjärjestys muuttuu. Tärkeimmäksi tulee syntien anteeksianto ja pelastus. Matkallani on tarkoitus päämäärä. Murheet ja vastoinkäymiset eivät jatku ikuisesti. Kuolema ei olekaan kaiken päätepiste, vaan siitä alkaa todellinen elämä, joka jatkuu ikuisesti. Tämä tuo lohdun ja ilon elämän keskelle.

Ilon tuo myös se, että saan kantaa Jumalan tiettäväksi iloni, suruni, tarpeeni ja rikkomukseni. Hän kuulee, ymmärtää ja antaa apunsa. Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus voi auttaa ja ymmärtää meitä, koska hän on elänyt ihmiselämän ja kokenut sen ilot ja murheet. Jeesus itse oli synnitön ja kantoi rikkomuksemme ristillä. Hän on sinun ystäväsi, joka haluaa kantaa sinua murheen keskellä ja antaa kaikki syntisi sinulle anteeksi.

Jeesuksen seurassa saa kokea rauhaa ja iloa, joka on kaikkea ymmärrystä ja ulkoisia olosuhteita suurempaa.

 

Hessu Kärhä

Kesäteologi

 

28.6.2017

 

Juhannuksena juhlitaan Johannes Kastajaa

Johannes Kastaja oli Vanhan testamentin profeettojen ennustama herätyssaarnaaja, profeetta ja sanansaattaja, joka raivasi tietä Jeesukselle, meidän Vapahtajallemme. Meille kristityille keskikesän juhla on juuri Johannes Kastajan syntymäpäivä, ja siitä tuleekin nimi juhannus. Miten me muistamme kääntyä Jumalan puoleen tänä juhlapäivänä?

Johannes julisti nimensä, Jumala on armollinen, mukaisesti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Johannes kuitenkin saarnasi myös tiukasti kääntymyksestä ja tarpeesta mielenmuutokseen, jotta synnit annetaan anteeksi. Vasta ymmärtäessämme olevamme anteeksiannon ja armon tarpeessa, tulemme Jumalan eteen pyytämään ja saamaan syntimme anteeksi.

Johannes Kastajan julistuksen ydin oli: ”Tehkää parannus (eli muuttakaa mielenne), sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. Jeesuksen tehtävä oli avautumassa, taivasten valtakunta oli tulossa lähelle ja Vapahtajamme sovitustyö ristillä oli tuova pelastuksen kaikille kansoille.

On ihmeellistä, millaisen suunnitelman Jumala laittoi täytäntöön. Ennen Johannes Kastajan syntymää enkeli antoi tiedon vanhan Elisabetin odotuksesta ja sanoi: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta!”. Elisabet, jota pidettiin hedelmättömänä, synnytti Johannes Kastajan, joka muutti koko Israelin tulevaisuuden, ja neitsyt Maria synnytti itsensä Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen, joka muutti koko maailman tulevaisuuden. Melkoiset serkukset syntyivät maailmaan!

Johannes kulki Jeesuksen edellä, kuten oli ennustettu: sanansaattajana ja tien raivaajana. Hän myös kastoi Jeesuksen. Jeesus sanookin, ettei yksikään naisesta syntynyt ole Johannesta suurempi. Luukkaan evankeliumissa, Sakariaan kiitosvirressä sanotaan Johanneksen tehtävästä näin: ”Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen, syntien anteeksiantamuksen”. Muistakaamme tänään, että tämä portti on Jeesuksessa avattu meille kaikille ja se on aina auki, sinulle ja minulle.

Pekka Laihia

pastori, kesä 2017

 

21.6.2017

 

Kuka kantaa ristiäsi?

Risti kaulaan ja menoksi. Kaulassani riippuva risti on roikkunut paikallaan pääni alapuolella kutakuinkin rippijuhlistani saakka. Olen kantanut sitä elämäni hyvinä hetkinä yhtä lailla kuin vaikeinakin aikoina. Uskon tunnusmerkkiäni kohtaan olen kokenut sekalaisen kimaran tunteita, sillä olen kantanut sitä ylpeänä, epäilevänä, kiitollisena, pelokkaana, nöyränä, vihaisena, kaikessa. Kuin ystävää olen kantanut ristiäni mukanani, samoin kuin Jumalaa, aina roikottanut mukanani.

Jokin aika sitten ristini oli kiinnittänyt erään kanssakulkijan huomion. Kuten kuka tahansa muu ohitseni kävelyä aikonut hän käveli minua vastaan kadulla, mutta askeltaessaan olikin muuttanut aikeensa ja katsonut minua. Hän katsoi silmiini, ristiini ja takaisin silmiini, pysäytti minut ja kysyi silmiään räpäyttämättä: ”Kannatko sinä ristiä vai kantaako risti sinua?”

En tiedä kysyjän taustaa tai mistä hän tuli. Enkä tiedä mistä hänen kysymyksensä kumpusi. Mutta tuo kysymys oli ällistyttävä osuvuudessaan, sillä valitettavan usein ristin pukeminen on ollut minulle tyylipuhdas tapa. Sen enempää ajatuksia ristilleni uhraamatta olen elänyt päiviäni suorittaen niitä asioita, joita olen uskonut minulta odotettavan, ja näin uskostani on tullut pelkkiä onttoja rituaaleja. Jumala ei merkinnyt minulle arkielämässäni juuri nurkkaan heitettyjä, likaisia sukkia enempää.

Risti kaulassani on kuin urheilujoukkueen pelipaita. Sillä tunnustetaan väriä ja kerrotaan muille, kenen joukoissa seisoo. Tuon yllättävän kysymyksen kuullessani ymmärsin, että olen liian usein seisonut joukkueeni riveissä tuijottaen tyhjään, luottaen omaan suoritukseeni. Helposti elän elämääni niin, että uskottelen itselleni pärjääväni itse. Mikä vielä yleisempää ja samaan aikaan ymmärrettävää, uskottelen itselleni antavani Jumalalle tilaa toimia elämässäni, vaikka tosiasiassa pidän mieluiten elämäni langat omissa käsissäni. Sitä voisi sanoa harhaksi omasta voittamattomuudestaan.

Sillä mikä olisi meille ihmisille vaikeampaa, kuin avun pyytäminen? No, ehkäpä sen vastaanottaminen.

Vaikka uskon kaikkivaltiaaseen, täydellisen hyvään ja rakastavaan Jumalaan, minulla on silti nuo aiemmin mainitut likaiset sukat nurkassani. Ja niiden seurana on kaikkea muutakin saastaa, taloni ja sieluni nurkissa. Elämässäni, niin kuin myös läheisteni elämissä tulee olemaan vaikeita ja kipeitä tilanteita aina, ja voin olla varma, etten löydä itse selityksiä niille. Elämässä Jumalan kanssa onkin kyse siitä, kehen luottaa silloin, kun on kaikkein vaikeinta, sekä silloin, kun myrsky on vasta tuloillaan.

Jos totta puhutaan, en edes jaksaisi kantaa ristiäni yksin.

Olisiko aika antaa Jumalan kantaa minua kaikessa?

 

Sanna Virta

kesänuorisotyönohjaaja

 

15.6.2017

Hengen johdatuksessa

Ajattelen, että uudestisyntymän jälkeen suurin ihme on antautua Pyhän Hengen johdatettavaksi eli kuulla Jumalan puhuvan henkilökohtaisesti ja noudattaa Hengen konkreettisia ohjeita arjen keskellä. ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13) Jumala tahtoo vaikuttaa Henkensä kautta meissä niin, että emme ainoastaan sano olevamme Jumalan omia, vaan myös käyttäydymme ja toimimme Isämme lapsina. Jos siis antaudumme. Jumala ei voi pakottaa meitä mihinkään. Hän odottaa kärsivällisesti, rakastaen.

Me kristityt olemme haluttomia tekemään muutoksia omassa elämässämme, vaikka haluammekin muutosta ympärillämme, toisten toimesta. Mistä se johtuu? Jos Jumala tahtoo parastamme, miksi taistelemme Hengen ääntä vastaan? Miksi räpiköimme inhimillisten voimiemme äärirajoilla arjen keskellä, taistellen ja nahistellen keskenämme? Miksi pyrimme kyynärpäätaktiikalla aina pienan ylemmäs toisiamme, aikuisten versiota kukkulan kuninkaasta leikkien? Miksi tyydymme sekundaan, kun Jumala tarjoaa parastaan? Olemmeko tulleet suorastaan hulluiksi? Miksi muutos itsessä on niin pelottava asia?

Uutisia seurattuaan kyynistynyt aikuinen kysyy, missä on Jumala kaiken tämän pahuuden keskellä? Jumala on tässä. Hän on läsnä. Ei Hän ole valtaistuimeltaan poistunut. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. (Hepr. 13:8) Sodat, vainot, nälänhätä ja kaikkinainen maailmassa liki pitelemättömänä jylläävä suoranainen pahuus on valitettavasti kumulatiivista vaikutusta siitä, että ihminen on itsekäs, eikä tahdo muuttua. Ihminen on luonnostaan sisäisesti kuollut syntiensä vuoksi, hän ei katso lähimmäistään silmiin, ei kosketa lämmöllä, ei anna omastaan tai edes pysähdy, vaikka toinen henkitoreissaan makaisi maassa apua anellen. Sellainen on ihmisen sydän luonnostaan, kova ja paatunut, kuten Jeesus totesi (Mark. 7:20–23).

Mutta Jumala ilmoittaa tahtonsa: ”Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne...” (Hes. 36:26–27) Tämän parempaa uutista ei voi olla! Jumala tahtoo auttaa meitä muuttumaan, pukea meidät voimaan ylhäältä, kääntämään katseemme pois omasta navastamme, omasta pikku piiristämme ja näkemään asiat laajemmasta näkökulmasta, rakkauden ja vapauden perspektiivistä. Jumala tahtoo meidät takaisin yhteyteen, toistemme ja ennen kaikkea itsensä kanssa. Jeesuksen sijaiskuoleman vuoksi olemme sataprosenttisesti kelvolliset Jumalan valtaistuimen eteen. Tuolla paikalla ihminen väistämättä alkaa muuttua Hänen kaltaisekseen, jota luottavaisin ja avoimin mielin saa katsella Hengessä.

”Tule ja seuraa”, kuiskaa Herran Henki edelleen tänä päivänä. Ole rohkea. Jeesus hyväksyy sinut seuraansa. Siitä Hänen ristinsä on vakuutena.

 

Riku Lähteenkorva

pastori

 

7.6.2017

Pelastavaa järjettömyyttä

 

Jokaisella uskonnolla on oppinsa. Usein keskustellaan siitä, ovatko uskonnot samanlaisia vai erilaisia. Usein kuulen ajatuksen, että kaikki uskonnot ovat perimmältään samanlaisia, tai että ainakin niin kuuluisi ajatella. Ajatuksen tavoitteena on ehkä halu uskontojen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon niin, että emme turhaan repisi toisiamme vaikeissa kiistoissa. Uskontojen erilaisuus, rauhanomaisuus ja rinnakkainelo on kovin ajankohtainen aihepiiri.

Kristinuskossa on kaksi jykevää hengellistä opinkohtaa, jotka tekevät siitä erilaisen kuin muista. Ne erottavat myös juutalaisista ja islamista, vaikka näitä kolmea voi helposti ajatella sukulaisuskontoina. Jeesus oli juutalainen. Vielä keskiajalla islamia käsiteltiin usein kristillisenä harhaoppina, siis ikään kuin lähipiiriin kuuluvana asiana.

Jumala on Kolminaisuus. Sillä tarkoitetaan jotakin sellaista, että on yksi Jumala. Jos kuitenkin pääsisimme katsomaan Jumalaa ikuisuuteen, näkisimme hänessä eriytyneisyyttä. Huomaisimme, että yksi Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Lisäksi, Jeesus, joka naulattiin ristille, ei ollut vain ihminen, vaan tämän Kolminaisuuden yksi persoona: Poika. Isä lähetti Poikansa syntymään ihmiseksi, joka sai nimen Jeesus. Sitä juhlimme jouluna!

Jokainen ymmärtää heti, että ajatus yhdestä, joka on kolme, tai kolmesta, joka on yksi, on loogisesti vaikea ajatelma. Ajatus Jumalasta, joka syntyy ihmiseksi, ei ole ihan helppo sekään. Juuri noissa kohdin sekä juutalainen että muslimi kurtistavat kulmiaan. Miksi näin sitten on?

Syy ei ole periaatteellinen vaan käytännöllinen. Kaikki johtuu Jeesuksesta.

Jeesus itse kertoi itsestään tavalla, että hän ja Isä Jumala ovat yksi – tosin enempiä määrittelemättä sitä.  Hän myös puhui itsestään Isästä erillisenä: Poikana. Hän sanoi Isän lähettäneen hänet ja antaneen hänelle tehtävän. Jesus itse sanoi lähettävänsä Pyhän Hengen – ei itseään tai Isää, vaan kolmannen. Pyhä Henki tuo ihmisille ikuisuuden, jossa Isä ja Poika ovat.

Kolminaisuus kertoo kaiken olemassa olevan syvimmästä luonteesta. Isä, Poika ja Pyhä Henki jakavat yhden olemisen täydellisessä rakkaudessa. Siksi kaikki luotu on tehty rakkaudessa ja rakkaasti. Jumala tahtoo ihmiseltä rakkauteen perustuvaa suhdetta itseensä, ei niinkään käskyyn tai pakkoon perustuvaa yhteyttä.

Koska Jeesus oli ihmiseksi syntynyt Isän Poika, juuri siksi hän saattoi voittaa kuoleman pääsiäisenä. Ihminen ei olisi siihen pystynyt. Isä lähetti Poikansa sitä varten: pelastamaan ihmiset pahasta.

 

Henri Lehtola

Kangasalan kappalainen

 

 

24.5.2017

Tervetuloa torille!

Huomenna helatorstaina vietämme Kangasalan torilla suurta torijuhlaa.  Juhlinta alkaa klo 11 messulla ja jatkuu aina 15.30 saakka. Päivän aikana Sinulla on mahdollisuus olla yhdessä tuttujen ja vähän vieraampienkin kangasalalaisten kanssa nauttimassa hyvästä ohjelmasta, hernekeitosta ja pullakahvista!

Torstain toritapahtuma aloittaa Kangasalan seurakunnan juhlavuoden vieton.  Valtakunnallisesti juhlimme uskonpuhdistuksen 500-vuotismerkkivuotta ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta.  Tämän lisäksi juhlimme Kangasalla seurakunnan 650-vuotisjuhlavuotta ja kirkon 250-vuotisjuhlavuotta.  Juhlan aiheita siis riittää! Kuluvan vuoden aikana seurakunta tulee muutamaan otteeseen ”kansan keskelle”.  Toritapahtuman lisäksi järjestämme alkusyksystä seurakunnan syntymäpäiväjuhlia eri puolella pitäjää. Marraskuun alussa on vuorossa tapahtumapäivä Kangasala-talossa.

Mutta miksi näitä tapahtumia järjestetään? Niitä järjestetään osittain juhliaksemme menneisyyttä, historiaa ja muistaaksemme edesmenneiden sukupolvien työtä.  Mutta ennen kaikkea järjestämme juhlia ja tapahtumia, koska uskomme seurakunnan välittämän sanoman olevan ensiarvoisen tärkeä tämän päivän ja tulevaisuuden kangasalalaiselle.  Juhlavuoden teeman mukaisesti haluamme olla kertomassa ARMOSTA.  Tuo yksi sana kertoo vahvasti siitä, että sinä kelpaat! Et kelpaa sen tähden, että olisit aina osannut elää moitteettomalla tavalla.  Et kelpaa sen takia, että uskosi Jumalaan on aina ollut vahvaa.  Armo tarkoittaa sitä, että sinä kelpaat, koska olet Jumalan luoma ja lunastama ihminen.  Jumala rakastaa sinua, koska olet hänen luomistyönsä tulos – juuri sellaisena kuin olet.  Jumala rakastaa sinua, koska Jeesus kärsi rangaistuksen sinun tähtesi – koska olet sellainen kuin olet. 

Me ihmiset elämme armottomassa maailmassa, jossa vaaditaan paljon – siksi tarvitsemme armoa. Koemme ja tunnemme armottomuutta monin eri tavoin. Armottomuuden keskellä omat voimat loppuvat ja jäljelle jää toivottomuus.  Olemme myös itse armottomia toisia ihmisiä kohtaan.  Inhimillisyyden tilalle tulee helposti tunteettomuutta, auttamisen paikan valtaa halu käyttää hyväksi toisen heikkoa tilaa.  Armo on tyystin toisenlaista: Armon kohtaaminen vahvistaa tunnetta siitä, että on hyväksytty, että on arvostettu ja että on rakastettu.  Tällaista tunnetta me tarvitsemme tänään ja tulevaisuudessa, meitä ei lyödä vaan meitä kannetaan!

Kasteemme perusteella meillä jokaisella on pysyvä kotipaikkaoikeus seurakunnassa.  Tämä merkitsee elämistä armon yhteydessä! Se merkitsee myös kutsua elää yhteydessä toisten armahdettujen kanssa.  Tule siksi torille – huomenna helatorstaina!  

Seppo Jarva
kirkkoherra

17.5.2017

Sydämen puhetta

Sain työtoveriltani jo monta vuotta sitten lahjaksi pienen käsiristin. Se on puusta veistetty ja nyt jo hieman pinnasta harmaantunut useista käyttökerroista. Sen vaakatason puu on hieman vino, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin käteen kuin käteen. Sanoisin, että se on ”kouraan sopiva”. Olen aika usein ottanut tuon ristin käteeni ja puristanut sitä toisinaan varovasti ja hellästi, toisinaan kiivaasti tai voimakkaasti rystyset valkeana. Tuon ristin avulla olen kertonut Jumalalle monenlaisia asioita. Olen anonut, pyytänyt joskus muistanut jopa kiittääkin. Olen ollut ahdistunut ja voimaton, peloissani ja epävarma. Olen hykerrellyt ilosta ja kiitollisuudesta. Olen ihmetellyt suurta, elämää eteenpäin kuljettavaa voimaa; Jumalan suunnitelmaa.

Katekismus määrittelee rukouksen seuraavasti: Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. En tiedä, onko olemassa jotain muuta määritelmää rukouksesta. Tuo määritelmä on ainakin riittävän kattava. Se kertoo, että ei ole olemassa erityisiä lakeja tai asetuksia, miten pitää rukoilla tai mitä sanankäänteitä käyttää. Rukoileminen voi olla hiljaisuutta Jumalan edessä, avun huokaisu, Jumalalle asioiden kertomista, pyyntöä ja kiitosta. Sen voi tehdä ääneen puhuen, itsekseen ajatellen, laulaen tai yhteisesti ääneen lukien valmiita rukouksia. Tärkeää rukouksessa ei ole muoto vaan se, että asiassa kuin asiassa käännymme kaikkivaltiaan Jumalan puoleen ja hän kuulee meitä.

Tuon työhuoneeni käsiristin mukana on teksti: ”Minulla ei ole sanoja, on vain ristisi kämmentäni vasten. Minä puristan, sinä tiedät, Herra, miksi. Herra auta, ettei otteeni lipeä. Minä puristan ristiäsi, koska teidän, että voin pitää siitä kiinni. Kiitos siitä Herra.”

Keskustelimme erään toisen työtoverini kanssa kerran siitä, miten vaikea on pysähtyä päivän tohinassa ja kertoa asiansa Jumalalle. Uskoimme molemmat, että suurin osa huolen taakoistamme putoaisi silloin hartioilta. Tuo työtoverini oli jostain kuullut hyvän vinkin. ”Kun aamuisin istahdat työpöytäsi ääreen ja avaat tietokoneesi, voit käyttää sen ajan hyödyksesi ja rukoilla. Ei haittaa, vaikka tietokone avautuisi vähän hitaamminkin. ”Jostain syystä tuo neuvo on jäänyt elämään minulle. Työpäivän päätteeksi jätän usein tuon käsiristin tietokoneen näppäimistön päälle muistutukseksi itselleni ja ehkä toisillekin, jotka työpöytäni ääreen istuvat.

Jumala haluaa kuulla, mitä meille kuuluu. Vaikka Hän sen jo tietääkin, toivoo Hän, että käännymme Hänen puoleensa.  Hän haluaa olla mukana elämämme iloissa ja suruissa. Hän haluaa johdattaa, lohduttaa ja auttaa.

 

Päivi Segerroos

perhediakoni

 

3.5.2017

Koti-ikävä

Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan Isää Jumalaa, että tämä suojelisi ja varjelisi maailmaan jääviä opetuslapsiaan pahalta tässä maailmassa, johon he eivät enää Jumalan lapsina kuulu. Maailma todella on aika paha, eikä aina lämmitä tieto siitä, että kerran taivaassa kaikki on kohdallaan ja vain hyvää ja että sinne saamme jokainen ikävöidä.  Kaikki on kutsuttu!

Vappumarsseilla torvet kuuluttivat yhteiskunnan epäkohdista, pienistä ja suurista. Saamme olla todella onnellisia, että sadan vuoden ajan olemme eläneet itsenäisessä maassa ja olemme saaneet taistella tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan puolesta ja siinä on onnistuttukin monessa asiassa upeasti.

Evankeliumin julistamisen lisäksi kirkot ja seurakunnat ovat olleet mukana tekemässä maailmastamme parempaa, oikeudenmukaisempaa ja inhimillisempää paikkaa. Siksi myös ev.lut. kirkon suuri vuotuinen ponnistus Yhteisvastuukeräys, on jälleen kerryttänyt yhteistä isoa eurojackpottia. Kiitos jokaiselle kerääjälle, talkoolaiselle ja osallistujalle! Olemme tehneet tänä vuonna työtä ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Heitä on aivan liian lähellä ja tietämättämme ja välinpitämättömyyttämme tulemme osallistuneeksi kuluttamiseen, joka ei ole rehellistä ja eettistä.

Ihmiskauppa on suureksi häpeäksemme yhä tämän päivän todellisuutta. Globaali talous häivyttää tuotteiden ja palveluiden taustat. Emme tiedä, kuka vaatteemme on valmistanut tai ruokamme tuottanut. Emme välitä siitä, ketä viihdesivuilta katsomme. Kaikilla halukkailla ei ole valitettavasti ollut syytä juhlia työnjuhlaa tänäkään vuonna. Joko työtä ei ole, siitä ei makseta tai sitä on aivan kohtuuttomasti. Osa työntekijöistä itkee työnsä äärellä koti-ikävä, jossa on paljon lohduttomammat sävyt kuin Jeesuksen tarkoittamassa uskovien taivasikävässä. Mitä, jos mekin joutuisimme itkemään koti-ikävää, jossa ei olisi mitään toivoa?

Sirpa Ahola
erityisdiakoni

 

26.4.2017

Pyhä Yrjänä

Viime sunnuntaina 23.4. oli nimipäivä Jyrkillä, Jyrillä, Jorilla, Jirillä, Yrjöllä ja Yrjänällä. Partiolaiset muistavat tuon päivän hyvin, onhan Pyhä Yrjänä heidän suojeluspyhimyksensä.

Viime marraskuussa vierailin Pyhälle Yrjölle omistetussa kirkossa Madabassa Jordaniassa. Sieltä löytyy nimikkopyhimyksen ikonin lisäksi myös vanha mosaiikkikartta Pyhästä maasta. Pyhän Yrjänän kertomus sijoitetaan tuolle alueelle. Hänestä ei ole varsinaista historiallista todistusta. Hänen tarinansa ja häneen liittyvät tiedot pohjautuvat legendoihin, joita vieläkin kerrotaan partiolaisten iltanuotiolla. Pyhä Yrjänä, Saint George, on niin suosittu hahmo kirkkotaiteessa ja suullisessa perimätiedossa, että on oletettavaa, että tarinoilla on todellinen esikuva.

Legendan mukaan Pyhä Yrjö syntyi Kappadokiassa,  Lyddan kaupungissa, noin vuonna 275-280. Hän oli kristitty sotilas Rooman armeijan ratsuväessä. Hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen järjes-tämissä kristittyjen vainoissa v. 303. Hänet haudattiin kotikaupunkinsa Lyddan kirkkoon.  Nykyisellä nimel-lään Lod, kaupunki on tullut tutuksi Israelin matkalaisille, koska siellä sijaitsee Ben Gurionin lentokenttä.

Tunnettu tarina ja ikoni Pyhästä Yrjänästä kertovat siitä, miten hän surmasi lohikäärmeen. Tarina on lyhy-esti näin: Pyhä Yrjänä oli ratsuväen sotilaana kuuluisa urheudestaan. Kerran hän tuli Selem-nimiseen kau-punkiin, jonka lähettyvillä olevassa suossa asui ilkeä lohikäärme. Sille oli joka päivä uhrattava yksi kaupun-gin asukkaista, jotta se ei tuhoaisi kaupunkia tulisella henkäyksellään. Uhri valittiin arvalla. Päivänä, jolloin sankarimme ratsasti kaupunkiin, arpa oli langennut kuninkaan tyttärelle, Cleonidalle. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi kuolla. Niinpä hän hyökkäsi keihäineen lohikäärmeen kimppuun ja surmasi sen. Niin kaunis prinsessa pelastui. Ei kerrota, saiko ritari prinsessan ja puolet valtakuntaa. Mutta hänestä tuli mo-nen kuninkaan kaima ja monen maan suojeluspyhimys. mm. Englannin, Saksan, Kanadan ja Georgian. Hänet tunnetaan monella nimellä: Pyhä Georgios voittaja, Saint George, Saint Jordi.

Legendassa on opetus. Siinä esitetään vertauskuvallisesti hyvien voimien taistelu pahan valtaa vastaan. Hyvä voittaa ja paha tuhoutuu lopulta. Pyhän Yrjänän tarina voi viitata myös Jeesukseen. Hän voitti synnin ja pahan vallan noustessaan ylös kuolleista. Kristitty on kutsuttu taistelemaan hyvän puolella, voittajan puolella.


Marjo Ihalainen
seurakuntapastori

 

19.4.2017

Jeesus Kristus on ylösnoussut

Suomalainen ei yleisesti ottaen haluaisi uskoa ennen kuin näkee. Jeesuksen opetuslapsista Tuomas oli vähän samanlainen. Ensimmäisenä pääsiäisenä, kun Jeesus oli ylösnoussut ja ilmestyi ensimmäisen kerran opetuslapsille, Tuomas ei ollut paikalla. Toiset kertoivat hänelle ilouutisen, mutta Tuomas sanoi, ettei usko ennen kuin näkee Jeesuksen ja saa koskettaa hänen haavojaan.

Toisella kerralla, kun Jeesus ilmestyi, Tuomaskin oli paikalla. Hän näki itse Jeesuksen ja sai koskettaa häntä. Erään evankeliumin mukaan opetuslapset antoivat vielä Jeesukselle vähän kalaa syötäväksi varmistuakseen, että Jeesus ei ole aave tai harhakuvitelma. Lopulta Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Vapahtajani". Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot koska näet, autuaita ne jotka uskovat vaikka eivät näe".

Suomalainen ei siis yleisesti ottaen haluaisi uskoa ennen kuin näkee, mutta oikeastaan pääsiäisen jälkeinen ydinsanoma onkin se, että taivasten valtakuntaa ei voi nähdä ennen kuin uskoo!

Siunattua pääsiäisen jälkeistä ylösnousemususkon aikaa sinulle!

Ismo Vettenranta
Nuorisotyönohjaaja

 

13.4.2017

Suuri salaisuus

Tiesitkö, että kirkolla on suuri salaisuus? Se on salaisuus, jota harvat tietävät. Hys, tule lähemmäksi niin voin sanoa siitä muutaman sanasen, ihan vain näin meidän kesken. Nyt voimme puhua.

Tiedäthän, että viime vuosina me kristityt olemme lähinnä keskittyneet tukistamaan toisiamme mitä moninaisemmista syistä? Nyt paljastan sinulle jotain – monet väittävät tietävänsä tämän salaisuuden, mutta eivät sitä oikeasti taida tietää!

Kuten varmaan olet kuullut, meitä kutsutaan kristityiksi. Tavallaan se on aika erikoinen nimi, mutta oikeastaan itsessään tuskin sen kummallisempi kuin vaikkapa nimitys suomalainen. Ja sitten oikeastaan kuitenkin on. Tosi paljon kummallisempi.

Meitä kristittyjä nimittäin kutsutaan kristityiksi, koska pari tuhatta vuotta sitten tapahtui jotain todella outoa. Jotain niin outoa, että välillä me kristitytkin mieluummin keskitymme leikkimään kolmannen sektorin hyvinvointi- ja sosiaalipalveluiden tuottajia ja olemme kuin mitään ei ihan oikeasti olisikaan tapahtunut.

Mutta se salaisuus, kauhea salaisuus: ei kristinusko saanut alkuaan keisari Augustuksen sote-palaverissa eikä Rooman hallintokoneiston elämänkaaripalveluiden virastossa. Ei; kaiken alkusyy oli tapahtuma, joka järkytti kymmenien, satojen, tuhansien ja peräti miljardien elämää. Ei kuolema – sillä siinä ei ole mitään ihmeellistä eikä poikkeuksellista – vaan se täysin käsittämätön, mahdoton ja samalla sydäntä kouristavalla tavalla ihmeellinen tapahtuma.

Kuinka sitä voisi edes kuvailla, kun kuolleeksi nähty, keihään pistolla kuolleeksi todettu, kuolonkankeana hautaan ja käärinliinoihin väännetty mies ilmestyy elävänä ystäviensä luokse?

Vaikka välillä ehkä sen itsekin unohdamme, me todella uskomme, että se mies elää. Siksi meitä kutsutaan hänen arvonimestään ”Voideltu” väännetyllä pilkkanimellä – kristityt. Tuo mullistava tapahtuma määrittää meitä ennen kaikkea muuta.

Haluatko haastaa itseäsi tällä salaisuudella tänä pääsiäisenä? Vaikka ylösnousemus jää lopulta mahdottomaksi todistaa, meille ehkä on jäänyt merkkejä siitä. Itseäni vavahduttaa joka kerran Torinon käärinliinojen ristiinnaulittu mies (etenkin uusimman liinoja koskevan tutkimuksen valossa!). Tuntuu ravistelevalta katsoa kuvaa Vapahtajasta. Totisesti ylösnoussut.

Olivatpa liinat aidot tai eivät, ne muistuttavat meitä suurimmasta salaisuudesta: kirkko todella uskoo, että ylösnousemus tapahtui kouriintuntuvalla tavalla. Juhlitaan salaisuutta. Jeesus elää.

Heikki Repo
seurakuntapastori

 

5.4.2017

Tyhjiksi puristettujen toivo

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Jumala sinua siunatkoon!”

Tuleva palmusunnuntai ja sen virpomisperinne johdattivat meidät hiljaisen viikon viettoon. Hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita, hänen tietään yrttitarhasta, Getsemanen puutarhasta, pitkäperjantain kuolemanhiljaisuuteen. Hiljainen viikko on kärsimyksen tie, via dolorosa.

Sana Getsemane merkitsee suomennettuna oliiviöljyn puserrinta. Tässä puutarhassa Jeesus joutui puristukseen Jumalan tahdon ja Kiusaajan tahdon välillä. Getsemanen puutarhassa Jeesus heittäytyi suuressa tuskassaan maahan ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun.” Jeesus täytti tehtävänsä Jumalan suuressa suunnitelmassa. Inhimillinen tahto olisi vetänyt juoksujalkaa muualle, mutta Jeesus antautui Jumalan tahdon alle vaikka se merkitsi hänelle kärsimystä ja kuolemaa. ”Älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun.”

Kun hiljaisella viikolla pysähdymme kuuntelemaan evankeliumin kertomuksia huomaamme, että vaikka ajallisesti tapahtumien välissä onkin useita vuosisatoja, niin silti me olemme vahvasti läsnä tapahtumien keskuksessa. Emme ole sivustakatsojia, vaan syvällisesti osallisia kaikessa siinä mitä Jeesukselle tapahtuu. Jeesuksen kärsimyksen tie, via dolorosa, ei ole vain Jumalan Pojan tie vaan se on myös meidän tiemme. Oman elämämme via dolorosa näyttäytyy meille kullekin yksilöllisenä omien elämänkokemustemme kautta. Tuo tie pistää meidät ahtaalle, se puristaa meistä omat voimamme. Väsymme, nukahdamme, emmekä jaksa perille.

Oman elämämme via dolorosalla meidät ihmiset puristetaan voimattomiksi, jotta Jumalan voima, jonka hän on Pojassaan Jeesuksessa näyttänyt, saisi loistaa meissä kirkkaammin. Omien voimiemme tunnosta tyhjiksi puristettuina voimme helpommin uskoa todeksi Jumalan sanan lupauksen: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2.Kor.12: 9)

Jumalan voima näyttäytyi aikanaan Jeesuksen elämässä ja hänen ristinkuolemassaan. Yhä tänään Jeesuksen risti tuo valon ja toivon maailman hädän keskelle. Hänen sovitustyössään on meidän tyhjiksi puristettujen toivo.

Markku Viitala
Kappalainen, Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

29.3.2017

Herran palvelija

 

Kangasalan seurakunnan juhlavuosi on alkanut ja alku on ollut todella hurja. Monet työssämme käytettävät hallintoon liittyvät järjestelmät ovat uusia ja koulutusta on tiedossa joka kuukaudelle. Uusi työpaikka ja uudet työkaverit ovat tulleet tutuiksi. Olen ihastellut Kangasalan erittäin vireää ja laajaa musiikkikenttää, jossa on todella jokaiselle jotakin. Kolmella kanttorilla saamme aikaan aika paljon, mutta onneksi käytössä on myös liuta muita muusikoita, jotta työtaakasta selviäisimme.  

 

Mennyt sunnuntai oli kirkkovuodessa niitä pyhiä, joille löytyy valtavat määrät sävellettyä musiikkia. Kantelekonserttikin kirkossa oli ”Ave Maria”-aiheinen. Päivän aihe kirkkovuodessa oli ”Herran palvelijatar”. Itseäni aihe koskettaa, olenhan uusi täällä Kangasalla ja seurakunnan työntekijänä ja ”Herran palvelijana”. Sunnuntaille annetuista virsisuosituksista esiin nousi virsi 53 ”Nuori neitsyt Maria”, joka hienosti johdattaa laulajana joulunajasta pääsiäiseen. Virsi loppuu: ” Herran äiti Maria suurta tuskaa kantaa, itkien hän poikansa ristinpuuhun antaa. Herran äiti Maria riemastuen kuuli: Jeesus elää! Voiton sai Vapahtaja suuri.”

 

Seurakunnan pitkäaikainen palvelija ja johtava kanttori Matti Huomo jää juuri eläkkeelle ja konsertoi jäähyväisiksi huomenna torstaina klo 19 Kangasalan kirkossa. Tervetuloa siis konserttiin, joka varmasti on yksi tunteikkaammista tänä juhlavuonna!

 

Jukka Heroja

johtava kanttori

 

Vaaleaa pöytäkynttilää sytytetään tulitikulla.