Voimaksi viikolle

Seurakunnan työntekijöiden hartauskirjoituksia.

 

 

24.5.2017

Tervetuloa torille!

Huomenna helatorstaina vietämme Kangasalan torilla suurta torijuhlaa.  Juhlinta alkaa klo 11 messulla ja jatkuu aina 15.30 saakka. Päivän aikana Sinulla on mahdollisuus olla yhdessä tuttujen ja vähän vieraampienkin kangasalalaisten kanssa nauttimassa hyvästä ohjelmasta, hernekeitosta ja pullakahvista!

Torstain toritapahtuma aloittaa Kangasalan seurakunnan juhlavuoden vieton.  Valtakunnallisesti juhlimme uskonpuhdistuksen 500-vuotismerkkivuotta ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta.  Tämän lisäksi juhlimme Kangasalla seurakunnan 650-vuotisjuhlavuotta ja kirkon 250-vuotisjuhlavuotta.  Juhlan aiheita siis riittää! Kuluvan vuoden aikana seurakunta tulee muutamaan otteeseen ”kansan keskelle”.  Toritapahtuman lisäksi järjestämme alkusyksystä seurakunnan syntymäpäiväjuhlia eri puolella pitäjää. Marraskuun alussa on vuorossa tapahtumapäivä Kangasala-talossa.

Mutta miksi näitä tapahtumia järjestetään? Niitä järjestetään osittain juhliaksemme menneisyyttä, historiaa ja muistaaksemme edesmenneiden sukupolvien työtä.  Mutta ennen kaikkea järjestämme juhlia ja tapahtumia, koska uskomme seurakunnan välittämän sanoman olevan ensiarvoisen tärkeä tämän päivän ja tulevaisuuden kangasalalaiselle.  Juhlavuoden teeman mukaisesti haluamme olla kertomassa ARMOSTA.  Tuo yksi sana kertoo vahvasti siitä, että sinä kelpaat! Et kelpaa sen tähden, että olisit aina osannut elää moitteettomalla tavalla.  Et kelpaa sen takia, että uskosi Jumalaan on aina ollut vahvaa.  Armo tarkoittaa sitä, että sinä kelpaat, koska olet Jumalan luoma ja lunastama ihminen.  Jumala rakastaa sinua, koska olet hänen luomistyönsä tulos – juuri sellaisena kuin olet.  Jumala rakastaa sinua, koska Jeesus kärsi rangaistuksen sinun tähtesi – koska olet sellainen kuin olet. 

Me ihmiset elämme armottomassa maailmassa, jossa vaaditaan paljon – siksi tarvitsemme armoa. Koemme ja tunnemme armottomuutta monin eri tavoin. Armottomuuden keskellä omat voimat loppuvat ja jäljelle jää toivottomuus.  Olemme myös itse armottomia toisia ihmisiä kohtaan.  Inhimillisyyden tilalle tulee helposti tunteettomuutta, auttamisen paikan valtaa halu käyttää hyväksi toisen heikkoa tilaa.  Armo on tyystin toisenlaista: Armon kohtaaminen vahvistaa tunnetta siitä, että on hyväksytty, että on arvostettu ja että on rakastettu.  Tällaista tunnetta me tarvitsemme tänään ja tulevaisuudessa, meitä ei lyödä vaan meitä kannetaan!

Kasteemme perusteella meillä jokaisella on pysyvä kotipaikkaoikeus seurakunnassa.  Tämä merkitsee elämistä armon yhteydessä! Se merkitsee myös kutsua elää yhteydessä toisten armahdettujen kanssa.  Tule siksi torille – huomenna helatorstaina!  

Seppo Jarva
kirkkoherra

17.5.2017

Sydämen puhetta

Sain työtoveriltani jo monta vuotta sitten lahjaksi pienen käsiristin. Se on puusta veistetty ja nyt jo hieman pinnasta harmaantunut useista käyttökerroista. Sen vaakatason puu on hieman vino, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin käteen kuin käteen. Sanoisin, että se on ”kouraan sopiva”. Olen aika usein ottanut tuon ristin käteeni ja puristanut sitä toisinaan varovasti ja hellästi, toisinaan kiivaasti tai voimakkaasti rystyset valkeana. Tuon ristin avulla olen kertonut Jumalalle monenlaisia asioita. Olen anonut, pyytänyt joskus muistanut jopa kiittääkin. Olen ollut ahdistunut ja voimaton, peloissani ja epävarma. Olen hykerrellyt ilosta ja kiitollisuudesta. Olen ihmetellyt suurta, elämää eteenpäin kuljettavaa voimaa; Jumalan suunnitelmaa.

Katekismus määrittelee rukouksen seuraavasti: Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. En tiedä, onko olemassa jotain muuta määritelmää rukouksesta. Tuo määritelmä on ainakin riittävän kattava. Se kertoo, että ei ole olemassa erityisiä lakeja tai asetuksia, miten pitää rukoilla tai mitä sanankäänteitä käyttää. Rukoileminen voi olla hiljaisuutta Jumalan edessä, avun huokaisu, Jumalalle asioiden kertomista, pyyntöä ja kiitosta. Sen voi tehdä ääneen puhuen, itsekseen ajatellen, laulaen tai yhteisesti ääneen lukien valmiita rukouksia. Tärkeää rukouksessa ei ole muoto vaan se, että asiassa kuin asiassa käännymme kaikkivaltiaan Jumalan puoleen ja hän kuulee meitä.

Tuon työhuoneeni käsiristin mukana on teksti: ”Minulla ei ole sanoja, on vain ristisi kämmentäni vasten. Minä puristan, sinä tiedät, Herra, miksi. Herra auta, ettei otteeni lipeä. Minä puristan ristiäsi, koska teidän, että voin pitää siitä kiinni. Kiitos siitä Herra.”

Keskustelimme erään toisen työtoverini kanssa kerran siitä, miten vaikea on pysähtyä päivän tohinassa ja kertoa asiansa Jumalalle. Uskoimme molemmat, että suurin osa huolen taakoistamme putoaisi silloin hartioilta. Tuo työtoverini oli jostain kuullut hyvän vinkin. ”Kun aamuisin istahdat työpöytäsi ääreen ja avaat tietokoneesi, voit käyttää sen ajan hyödyksesi ja rukoilla. Ei haittaa, vaikka tietokone avautuisi vähän hitaamminkin. ”Jostain syystä tuo neuvo on jäänyt elämään minulle. Työpäivän päätteeksi jätän usein tuon käsiristin tietokoneen näppäimistön päälle muistutukseksi itselleni ja ehkä toisillekin, jotka työpöytäni ääreen istuvat.

Jumala haluaa kuulla, mitä meille kuuluu. Vaikka Hän sen jo tietääkin, toivoo Hän, että käännymme Hänen puoleensa.  Hän haluaa olla mukana elämämme iloissa ja suruissa. Hän haluaa johdattaa, lohduttaa ja auttaa.

 

Päivi Segerroos

perhediakoni

 

3.5.2017

Koti-ikävä

Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan Isää Jumalaa, että tämä suojelisi ja varjelisi maailmaan jääviä opetuslapsiaan pahalta tässä maailmassa, johon he eivät enää Jumalan lapsina kuulu. Maailma todella on aika paha, eikä aina lämmitä tieto siitä, että kerran taivaassa kaikki on kohdallaan ja vain hyvää ja että sinne saamme jokainen ikävöidä.  Kaikki on kutsuttu!

Vappumarsseilla torvet kuuluttivat yhteiskunnan epäkohdista, pienistä ja suurista. Saamme olla todella onnellisia, että sadan vuoden ajan olemme eläneet itsenäisessä maassa ja olemme saaneet taistella tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan puolesta ja siinä on onnistuttukin monessa asiassa upeasti.

Evankeliumin julistamisen lisäksi kirkot ja seurakunnat ovat olleet mukana tekemässä maailmastamme parempaa, oikeudenmukaisempaa ja inhimillisempää paikkaa. Siksi myös ev.lut. kirkon suuri vuotuinen ponnistus Yhteisvastuukeräys, on jälleen kerryttänyt yhteistä isoa eurojackpottia. Kiitos jokaiselle kerääjälle, talkoolaiselle ja osallistujalle! Olemme tehneet tänä vuonna työtä ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Heitä on aivan liian lähellä ja tietämättämme ja välinpitämättömyyttämme tulemme osallistuneeksi kuluttamiseen, joka ei ole rehellistä ja eettistä.

Ihmiskauppa on suureksi häpeäksemme yhä tämän päivän todellisuutta. Globaali talous häivyttää tuotteiden ja palveluiden taustat. Emme tiedä, kuka vaatteemme on valmistanut tai ruokamme tuottanut. Emme välitä siitä, ketä viihdesivuilta katsomme. Kaikilla halukkailla ei ole valitettavasti ollut syytä juhlia työnjuhlaa tänäkään vuonna. Joko työtä ei ole, siitä ei makseta tai sitä on aivan kohtuuttomasti. Osa työntekijöistä itkee työnsä äärellä koti-ikävä, jossa on paljon lohduttomammat sävyt kuin Jeesuksen tarkoittamassa uskovien taivasikävässä. Mitä, jos mekin joutuisimme itkemään koti-ikävää, jossa ei olisi mitään toivoa?

Sirpa Ahola
erityisdiakoni

 

26.4.2017

Pyhä Yrjänä

Viime sunnuntaina 23.4. oli nimipäivä Jyrkillä, Jyrillä, Jorilla, Jirillä, Yrjöllä ja Yrjänällä. Partiolaiset muistavat tuon päivän hyvin, onhan Pyhä Yrjänä heidän suojeluspyhimyksensä.

Viime marraskuussa vierailin Pyhälle Yrjölle omistetussa kirkossa Madabassa Jordaniassa. Sieltä löytyy nimikkopyhimyksen ikonin lisäksi myös vanha mosaiikkikartta Pyhästä maasta. Pyhän Yrjänän kertomus sijoitetaan tuolle alueelle. Hänestä ei ole varsinaista historiallista todistusta. Hänen tarinansa ja häneen liittyvät tiedot pohjautuvat legendoihin, joita vieläkin kerrotaan partiolaisten iltanuotiolla. Pyhä Yrjänä, Saint George, on niin suosittu hahmo kirkkotaiteessa ja suullisessa perimätiedossa, että on oletettavaa, että tarinoilla on todellinen esikuva.

Legendan mukaan Pyhä Yrjö syntyi Kappadokiassa,  Lyddan kaupungissa, noin vuonna 275-280. Hän oli kristitty sotilas Rooman armeijan ratsuväessä. Hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen järjes-tämissä kristittyjen vainoissa v. 303. Hänet haudattiin kotikaupunkinsa Lyddan kirkkoon.  Nykyisellä nimel-lään Lod, kaupunki on tullut tutuksi Israelin matkalaisille, koska siellä sijaitsee Ben Gurionin lentokenttä.

Tunnettu tarina ja ikoni Pyhästä Yrjänästä kertovat siitä, miten hän surmasi lohikäärmeen. Tarina on lyhy-esti näin: Pyhä Yrjänä oli ratsuväen sotilaana kuuluisa urheudestaan. Kerran hän tuli Selem-nimiseen kau-punkiin, jonka lähettyvillä olevassa suossa asui ilkeä lohikäärme. Sille oli joka päivä uhrattava yksi kaupun-gin asukkaista, jotta se ei tuhoaisi kaupunkia tulisella henkäyksellään. Uhri valittiin arvalla. Päivänä, jolloin sankarimme ratsasti kaupunkiin, arpa oli langennut kuninkaan tyttärelle, Cleonidalle. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi kuolla. Niinpä hän hyökkäsi keihäineen lohikäärmeen kimppuun ja surmasi sen. Niin kaunis prinsessa pelastui. Ei kerrota, saiko ritari prinsessan ja puolet valtakuntaa. Mutta hänestä tuli mo-nen kuninkaan kaima ja monen maan suojeluspyhimys. mm. Englannin, Saksan, Kanadan ja Georgian. Hänet tunnetaan monella nimellä: Pyhä Georgios voittaja, Saint George, Saint Jordi.

Legendassa on opetus. Siinä esitetään vertauskuvallisesti hyvien voimien taistelu pahan valtaa vastaan. Hyvä voittaa ja paha tuhoutuu lopulta. Pyhän Yrjänän tarina voi viitata myös Jeesukseen. Hän voitti synnin ja pahan vallan noustessaan ylös kuolleista. Kristitty on kutsuttu taistelemaan hyvän puolella, voittajan puolella.


Marjo Ihalainen
seurakuntapastori

 

19.4.2017

Jeesus Kristus on ylösnoussut

Suomalainen ei yleisesti ottaen haluaisi uskoa ennen kuin näkee. Jeesuksen opetuslapsista Tuomas oli vähän samanlainen. Ensimmäisenä pääsiäisenä, kun Jeesus oli ylösnoussut ja ilmestyi ensimmäisen kerran opetuslapsille, Tuomas ei ollut paikalla. Toiset kertoivat hänelle ilouutisen, mutta Tuomas sanoi, ettei usko ennen kuin näkee Jeesuksen ja saa koskettaa hänen haavojaan.

Toisella kerralla, kun Jeesus ilmestyi, Tuomaskin oli paikalla. Hän näki itse Jeesuksen ja sai koskettaa häntä. Erään evankeliumin mukaan opetuslapset antoivat vielä Jeesukselle vähän kalaa syötäväksi varmistuakseen, että Jeesus ei ole aave tai harhakuvitelma. Lopulta Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Vapahtajani". Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot koska näet, autuaita ne jotka uskovat vaikka eivät näe".

Suomalainen ei siis yleisesti ottaen haluaisi uskoa ennen kuin näkee, mutta oikeastaan pääsiäisen jälkeinen ydinsanoma onkin se, että taivasten valtakuntaa ei voi nähdä ennen kuin uskoo!

Siunattua pääsiäisen jälkeistä ylösnousemususkon aikaa sinulle!

Ismo Vettenranta
Nuorisotyönohjaaja

 

13.4.2017

Suuri salaisuus

Tiesitkö, että kirkolla on suuri salaisuus? Se on salaisuus, jota harvat tietävät. Hys, tule lähemmäksi niin voin sanoa siitä muutaman sanasen, ihan vain näin meidän kesken. Nyt voimme puhua.

Tiedäthän, että viime vuosina me kristityt olemme lähinnä keskittyneet tukistamaan toisiamme mitä moninaisemmista syistä? Nyt paljastan sinulle jotain – monet väittävät tietävänsä tämän salaisuuden, mutta eivät sitä oikeasti taida tietää!

Kuten varmaan olet kuullut, meitä kutsutaan kristityiksi. Tavallaan se on aika erikoinen nimi, mutta oikeastaan itsessään tuskin sen kummallisempi kuin vaikkapa nimitys suomalainen. Ja sitten oikeastaan kuitenkin on. Tosi paljon kummallisempi.

Meitä kristittyjä nimittäin kutsutaan kristityiksi, koska pari tuhatta vuotta sitten tapahtui jotain todella outoa. Jotain niin outoa, että välillä me kristitytkin mieluummin keskitymme leikkimään kolmannen sektorin hyvinvointi- ja sosiaalipalveluiden tuottajia ja olemme kuin mitään ei ihan oikeasti olisikaan tapahtunut.

Mutta se salaisuus, kauhea salaisuus: ei kristinusko saanut alkuaan keisari Augustuksen sote-palaverissa eikä Rooman hallintokoneiston elämänkaaripalveluiden virastossa. Ei; kaiken alkusyy oli tapahtuma, joka järkytti kymmenien, satojen, tuhansien ja peräti miljardien elämää. Ei kuolema – sillä siinä ei ole mitään ihmeellistä eikä poikkeuksellista – vaan se täysin käsittämätön, mahdoton ja samalla sydäntä kouristavalla tavalla ihmeellinen tapahtuma.

Kuinka sitä voisi edes kuvailla, kun kuolleeksi nähty, keihään pistolla kuolleeksi todettu, kuolonkankeana hautaan ja käärinliinoihin väännetty mies ilmestyy elävänä ystäviensä luokse?

Vaikka välillä ehkä sen itsekin unohdamme, me todella uskomme, että se mies elää. Siksi meitä kutsutaan hänen arvonimestään ”Voideltu” väännetyllä pilkkanimellä – kristityt. Tuo mullistava tapahtuma määrittää meitä ennen kaikkea muuta.

Haluatko haastaa itseäsi tällä salaisuudella tänä pääsiäisenä? Vaikka ylösnousemus jää lopulta mahdottomaksi todistaa, meille ehkä on jäänyt merkkejä siitä. Itseäni vavahduttaa joka kerran Torinon käärinliinojen ristiinnaulittu mies (etenkin uusimman liinoja koskevan tutkimuksen valossa!). Tuntuu ravistelevalta katsoa kuvaa Vapahtajasta. Totisesti ylösnoussut.

Olivatpa liinat aidot tai eivät, ne muistuttavat meitä suurimmasta salaisuudesta: kirkko todella uskoo, että ylösnousemus tapahtui kouriintuntuvalla tavalla. Juhlitaan salaisuutta. Jeesus elää.

Heikki Repo
seurakuntapastori

 

5.4.2017

Tyhjiksi puristettujen toivo

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Jumala sinua siunatkoon!”

Tuleva palmusunnuntai ja sen virpomisperinne johdattivat meidät hiljaisen viikon viettoon. Hiljaisella viikolla seuraamme Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita, hänen tietään yrttitarhasta, Getsemanen puutarhasta, pitkäperjantain kuolemanhiljaisuuteen. Hiljainen viikko on kärsimyksen tie, via dolorosa.

Sana Getsemane merkitsee suomennettuna oliiviöljyn puserrinta. Tässä puutarhassa Jeesus joutui puristukseen Jumalan tahdon ja Kiusaajan tahdon välillä. Getsemanen puutarhassa Jeesus heittäytyi suuressa tuskassaan maahan ja rukoili: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun.” Jeesus täytti tehtävänsä Jumalan suuressa suunnitelmassa. Inhimillinen tahto olisi vetänyt juoksujalkaa muualle, mutta Jeesus antautui Jumalan tahdon alle vaikka se merkitsi hänelle kärsimystä ja kuolemaa. ”Älköön toteutuko minun tahtoni vaan sinun.”

Kun hiljaisella viikolla pysähdymme kuuntelemaan evankeliumin kertomuksia huomaamme, että vaikka ajallisesti tapahtumien välissä onkin useita vuosisatoja, niin silti me olemme vahvasti läsnä tapahtumien keskuksessa. Emme ole sivustakatsojia, vaan syvällisesti osallisia kaikessa siinä mitä Jeesukselle tapahtuu. Jeesuksen kärsimyksen tie, via dolorosa, ei ole vain Jumalan Pojan tie vaan se on myös meidän tiemme. Oman elämämme via dolorosa näyttäytyy meille kullekin yksilöllisenä omien elämänkokemustemme kautta. Tuo tie pistää meidät ahtaalle, se puristaa meistä omat voimamme. Väsymme, nukahdamme, emmekä jaksa perille.

Oman elämämme via dolorosalla meidät ihmiset puristetaan voimattomiksi, jotta Jumalan voima, jonka hän on Pojassaan Jeesuksessa näyttänyt, saisi loistaa meissä kirkkaammin. Omien voimiemme tunnosta tyhjiksi puristettuina voimme helpommin uskoa todeksi Jumalan sanan lupauksen: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2.Kor.12: 9)

Jumalan voima näyttäytyi aikanaan Jeesuksen elämässä ja hänen ristinkuolemassaan. Yhä tänään Jeesuksen risti tuo valon ja toivon maailman hädän keskelle. Hänen sovitustyössään on meidän tyhjiksi puristettujen toivo.

Markku Viitala
Kappalainen, Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

29.3.2017

Herran palvelija

 

Kangasalan seurakunnan juhlavuosi on alkanut ja alku on ollut todella hurja. Monet työssämme käytettävät hallintoon liittyvät järjestelmät ovat uusia ja koulutusta on tiedossa joka kuukaudelle. Uusi työpaikka ja uudet työkaverit ovat tulleet tutuiksi. Olen ihastellut Kangasalan erittäin vireää ja laajaa musiikkikenttää, jossa on todella jokaiselle jotakin. Kolmella kanttorilla saamme aikaan aika paljon, mutta onneksi käytössä on myös liuta muita muusikoita, jotta työtaakasta selviäisimme.  

 

Mennyt sunnuntai oli kirkkovuodessa niitä pyhiä, joille löytyy valtavat määrät sävellettyä musiikkia. Kantelekonserttikin kirkossa oli ”Ave Maria”-aiheinen. Päivän aihe kirkkovuodessa oli ”Herran palvelijatar”. Itseäni aihe koskettaa, olenhan uusi täällä Kangasalla ja seurakunnan työntekijänä ja ”Herran palvelijana”. Sunnuntaille annetuista virsisuosituksista esiin nousi virsi 53 ”Nuori neitsyt Maria”, joka hienosti johdattaa laulajana joulunajasta pääsiäiseen. Virsi loppuu: ” Herran äiti Maria suurta tuskaa kantaa, itkien hän poikansa ristinpuuhun antaa. Herran äiti Maria riemastuen kuuli: Jeesus elää! Voiton sai Vapahtaja suuri.”

 

Seurakunnan pitkäaikainen palvelija ja johtava kanttori Matti Huomo jää juuri eläkkeelle ja konsertoi jäähyväisiksi huomenna torstaina klo 19 Kangasalan kirkossa. Tervetuloa siis konserttiin, joka varmasti on yksi tunteikkaammista tänä juhlavuonna!

 

Jukka Heroja

johtava kanttori

 

22.3.2017

Yhdessä

Puupalikoista valmistui rakennus. Rakentajina olivat Ruutanan seurakuntakodin lapset ja ikäihmiset yhdessä omista kerhoistaan. Rakennusvaiheessa oli huomioonotettava toiset. Rakennus valmistui ”lohkare lohkareelta”,  jokainen palikka täydensi toista. Lopulta siitä muodostui kirkko. Tällaisina rakennusaineina, ”lohkareina” tulisi meidän olla toinen toisillemme. Tähän meidät on Kristus kutsunut, auttamaan lähimmäistä. Lohkareen paikoilleen panemisessa, hänen hyväkseen. Kun kykenemme sanomaan jonkun toivorikkaan sanan tai tekemään ystävällisen teon, vähennämme lähimmäisen taakkaa.

”Vahvista ja enennä minussa oikeata, aitoa kristillistä uskoa. Anna minulle armoa, että rakastan lähimmäistäni uskollisesti koko sydämestäni, yhtä veljellisesti kuin itseäni. Anna minulle kärsivällisyyttä vainon ja vastoinkäymisten aikana”  (Martti Lutherin rukouksesta).

Jolla on voimia,  voi auttaa heikkoa lähimmäistä selviytymään eteenpäin. Sellainen ihminen, joka on heikko, voimaton, tietämätön, hidas,  saattaa kysyä kärsivällisyyttä , mutta meidän on hyvä muistaa, että joskus osat voivat muuttua.  Kristuksella on  meitä kohtaan kärsivällisyyttä ja lempeyttä. Hän on meille esimerkkinä lähimmäisenä rinnalla kulkemisesta.

Johanna Raitanen
diakoni

 

15.3.2016

Hyvää etsimässä

Me kaikki varmaan tunnemme Raamatun kertomuksen Eevasta, Aatamista ja omenasta, yhden ainoan puun hedelmästä, jota Jumala oli kieltänyt heitä syömästä. Ennen katastrofiin päättynyttä valintaansa Eeva arvioi omenan laatua, varmasti ihan vilpittömästi. Sen kerrotaan Eevan silmin nähtynä olleen ’hyvä syödä, kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä’. Tärkein asia jäi kuitenkin huomioon ottamatta: Jumalan tahto. Niinpä hän söi ja antoi miehelleenkin. Tämän syntiinlankeemuksen seuraukset me tämänkin ajan ihmiset tiedostamme hyvin maailman hätää seuratessamme.

Ihmisen hyvä vai Jumalan hyvä? Sen kysymyksen tuo ikiaikainen kertomus nostaa mietittäväksemme. Humanismi, vallitsevan länsimaisen ajattelun pohjana oleva elämänkatsomus, etsii ensin mainittua. Ihminen ja ihmisen hyvä on yksin se mittapuu, jolla sen mukaan on arvioitava moraalisten ja oikeudellisten päätösten pätevyyttä. Raamatun ilmoituksen pohjalle rakentava klassinen kristinusko taas tahtoo ottaa ensimmäisenä huomioon Jumalan tahdon. Se kertoo, mikä on hyvää Luojamme mielestä.

Nuo kaksi, humanismi ja kristinusko, näyttävät päältä katsoen pyrkimyksiltään erehdyttävästi samanlaisilta. Molemmat etsivät ihmisen parasta, ovat ihmisen puolella. Rakkaus, vapaus ja tasa-arvo ovat niiden luovuttamattomia arvoja. Kumpikin elämänkäsitys etsii onnea ja hyvinvointia, vaikuttaa haluavan vilpittömästi hyvää. Kuitenkin niiden välillä on dramaattisen ratkaiseva ero. Toinen tuottaa aitoa hyvää, toinen on vain kauniilta näyttävä korvike. Toisen aikaan saama hyvä pysyy, toisen palaa kerran tuhkaksi.

Humanismin yksi keskeinen periaate on tämänpuoleisuus. Se askartelee vain ajallisen hyvinvoinnin hyväksi. Sitä, mihin ihminen omassa viisaudessaan kykenee ja mitä hän itse tahtoo, kunnioitetaan ja korotetaan. Hyvää ei voida absoluuttisesti määritellä, vaan sen ’ehdot’ muuttuvat yhteiskunnan kehityksen ja ihmisen tahdon, halujen ja himojen mukana.

Kristillisen uskon perusteet ovat lähtökohdiltaan päinvastaiset. Jumalan hyvä ei muutu elettävän ajan mukana. Se ulottuu myös ajallisen ohi ja yli iankaikkiseen. Se, missä iankaikkisuuden vietämme, on kristinuskossa tärkeintä. Kun humanismin mukaan ihminen on lähtökohtaisesti hyvä, kristinusko opettaa, että syntiinlankeemuksen tähden jokaisen ihmisen tahto, ajattelutapa ja tunne-elämä on mennyt rikki. Ymmärryksemme hyvästä ja pahasta on vääristynyt. Siksi tarvitsemme kipeästi Jeesusta. Vain Hänen ristinsä juurella voimme pelastua ja kasvaa ymmärtämään ja valitsemaan sen, mikä on aidosti hyvää. Yksin Hänelle kuuluu myös kunnia ja kiitos kaikesta hyvästä elämässämme.

Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen. Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi?  Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. (1 Kor. 1:18-21)

Kari Mikkonen, pastori

Vaaleaa pöytäkynttilää sytytetään tulitikulla.