Afrikkalaisia lapsia kurkistaa ikkunasta.

Lähetystyö

"Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18–20)

Kansainvälinen diakonia

Kansainvälinen diakonia toteutuu erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja. Se toimii 15 eri maassa, siellä missä hätä on suurin. Kirkon Ulkomaanapu tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Nopean toiminnan joukot

Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastosta myönnetään hätäapua, kun maailmalla tapahtuu jokin luonnonkatastrofi tms. Silloin myös nopean toiminnan joukot eli lipaskerääjät tarvitaan liikkeelle mahdollisimman pian. Lipaskeräys tuottaa tuloja nopeasti ja varsin kohtuullisella vaivalla.

Lähetystyötä kirkon lähetysjärjestöjen kanssa

Lähetysjärjestöjen kanssa on solmittu nimikkosopimuksia, joiden mukaan osallistumme nimikkolähettiemme tai nimikkokohteidemme kustannuksiin sekä talousarviovaroilla että vapaaehtoisesti kerätyillä varoilla. Sen lisäksi rukoilemme nimikkolähettien ja nimikkokohteissa tehtävän työn puolesta. Tuemme myös kahta kangasalalaista nuorta aikuista kansainvälisessä Youth With A Mission -järjestössä.

Lähetysjärjestöt, joiden kanssa työskentelemme:

  • Suomen Lähetysseura SLS
  • Suomen ev.lut. Kansanlähetys SEKL
  • Lähetysyhdistys Kylväjä ELK
  • Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEY
  • Medialähetys Sanansaattajat SANSA
  • Suomen Pipliaseura SPS
Mies kantaa kanoja korissa päänsä päällä.
Mies kantaa kanoja myytäväksi Bangladeshissa.