Hautaaminen Kangasalla

Vainaja voidaan haudata arkussa tai uurnassa. Uurnahautaus on tällä hetkellä Kangasalan seurakunnan alueella yleisin hautausmuoto. Uurnassa tuhka voidaan kätkeä maahan uurnahautausmaahan, arkkuhautaan, uurnariveille tai uurnalehtoon. Uurnan tulee olla maatuva. Tuhka voidaan myös sirotella sirottelualueelle – sirottelun tekee seurakunnan työntekijä. Lähin krematorio on Vatialassa.

Hautapaikasta sovitaan seurakuntatoimistossa

Siunausaika, hauta-  ja mahdollisesti seurakunnan tiloissa pidettävä muistotilaisuuspaikka varataan seurakuntatoimistostaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Myös hautapaikasta sovitaan seurakuntatoimistossa. Hautapaikkatietojen lisäksi toimistosta saa tietoa eri hautausvaihtoehdoista ja hautaukseen liittyvistä kuluista. Seurakuntatoimistosta saatavassa hautaustoimen ohjesäännössä on mm. muistomerkkien ohjeet sekä tietoa seurakunnan ja omaisten velvollisuuksista haudan suhteen.

Olemassa olevien hautamuistomerkkien siirtäminen hautauksen ajaksi kuuluu omaisten velvollisuuksiin. Muistomerkit tulee siirtää pois haudalta viimeistään hautausta edeltävällä viikolla. Seurakunta ei vastaa siirtämättömien kivien vahingoittumisesta. Myös pohjakiviä saatetaan joskus joutua siirtämään.

Hauta-asioissa (esimerkiksi hautausluvat, haudanhoidot, haudan hallinta-asiat jne.) otetaan ensisijaisesti yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen kangasalan.hautausmaat@evl.fi.

Varaton kuolinpesä

Mikäli kuolinpesä on varaton, otathan ensin yhteyttä Kangasalan kaupungin sosiaalitoimeen, ennen kuin tilaat seurakunnalta laskutettavia palveluja hautausta varten. Kangasalan kaupungin ajankohtaiset yhteystiedot löydät Kangasalan kaupungin verkkosivuilta.

  • Hautauksen kulujen maksamisesta vastaa henkilö, joka tekee siihen liittyvät varaukset ja tilaukset. Hän vastaa kuluista myös siinä tilanteessa, että kuolinpesä on varaton tai osoittautuu varattomaksi.
  • Seurakunta ei vastaa varattoman kuolinpesän kuluista.
  • Henkilöllä, joka järjestää hautajaisasioita, on oikeus saada kulunsa kuolinpesän varoista. Hautauslasku menee etusijalle.
  • Mikäli kuolinpesä on varaton, viime kädessä hautaamisen kuluihin voi saada tukea kaupungin sosiaalitoimelta. Tällöin sosiaalitoimi päättää hautausta varten hankittavat palvelut mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Tämän vuoksi varattomassa kuolinpesässä ei pidä tilata laskutettavia palveluja ennen kuin on ottanut yhteyttä sosiaalitoimeen.
Sahalahden hautausmaata ja Sahalahden kirkko.